Israel iski voimalla Libanoniin 8. huhtikuuta 2026. Pommitukset alkoivat vain tunteja sen jälkeen, kun tulitauko Yhdysvaltojen, Israelin ja Iranin välillä oli julistettu.
Israel hyökkäsi muun muassa siviilikohteisiin Beirutin tiheästi asutussa keskustassa. Iskut tappoivat ja haavoittivat satoja ihmisiä.
Näin tuhoa kuvailee Fatima, joka näki, miten Israel iski hänen kotiaan vastapäätä olleeseen rakennukseen:
“Otin läppärini ja ryntäsin kadulle. Siellä näytti maailmanlopulta. Ruumiita maassa, verta joka puolella. Näin lukemattomia haavoittuneita lapsia ja aikuisia. Vaikka jatkoin kävelemistä, näky jatkui samanlaisena. En tiennyt minne mennä. Kävelin ilman päämäärää, yritin vain päästä mahdollisimman kauas. Se oli painajainen.”
Israel aloitti sotilaallisen hyökkäyksen Libanoniin 2. maaliskuuta 2026. Iskuissa on tapettu jo yli 1 500 ihmistä. Heidän joukossaan on terveydenhuollon työntekijöitä, toimittajia ja lapsia. Yli miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.
Israelilla on mittava historia siviileistä piittaamattomista iskuista. Laittomat hyökkäykset saavat jatkua, koska muiden maiden päättäjät eivät vaadi Israelia vastuuseen teoistaan.
Muiden maiden on toimittava nyt ja lopetettava asevienti Israeliin.
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!