Amnestyn uusi raportti dokumentoi, miten Yhdysvaltain maahanmuuttovalvonta perustuu etniseen profilointiin, mielivaltaisiin pidätyksiin ja liialliseen voimankäyttöön. ICE:n ja rajavartioston toiminta on johtanut myös ihmisten kuolemiin. Amnestyn mukaan rakenteelliset ongelmat ovat niin vakavia, etteivät yksittäiset uudistukset tai lisäkoulutus riitä niiden korjaamiseen.
Yhdysvaltain maahanmuuttovalvonta on yhä militarisoidumpaa ja väkivaltaisempaa. Amnestyn uusi raportti (liitteenä) dokumentoi laajamittaisia väärinkäytöksiä neljässä laajassa operaatiossa Chicagossa, Minneapolis–Saint Paulissa, New Orleansissa ja Washingtonin pääkaupunkiseudulla.
ICE:n, rajavartiolaitoksen ja muiden liittovaltion viranomaisten toimintaan liittyy muun muassa järjestelmällistä etnistä profilointia, mielivaltaisia pidätyksiä, häirintää, pelottelua, perusteetonta ja liiallista voimankäyttöä sekä epäinhimillisiä olosuhteita pidätyskeskuksissa.
Amnestyn tutkijat haastattelivat 154 ihmistä eri puolilla Yhdysvaltoja ja analysoivat video- ja kuvamateriaalia. Väärinkäytökset toistuivat eri puolilla maata riippumatta valtaapitävästä puolueesta tai muista paikallisista olosuhteista. Raportin mukaan kyse ei ole yksittäisistä ylilyönneistä, vaan laajemmasta toimintamallista.
Trumpin toisen presidenttikauden aikana ICE:n ja rajavartiolaitoksen agentit ovat ampuneet ainakin 22 ihmistä, joista 11 on kuollut. Amnestyn tutkimista tapauksista kolmessa voi olla kyse laittomasta teloituksesta.
”Naamioituneet ja aseistetut liittovaltion viranomaiset, jotka käyvät ihmisten kimppuun kaduilla, vaarantavat meidän kaikkien turvallisuuden. Jos Yhdysvaltain hallinto ei pysty järjestämään maahanmuuttovalvontaa kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti, ICE on lakkautettava”, sanoo Nadia Daar, Amnesty International USA:n johtaja.
Ihmisiä pysäytettiin ihonvärin ja kielen perusteella
Amnesty dokumentoi kaikilla neljällä alueella, kuinka liittovaltion viranomaiset pysäyttivät ja pidättivät ihmisiä muun muassa ihonvärin, etnisen taustan, kansallisuuden tai kielen perusteella. Kohteiksi joutuivat niin Yhdysvaltain kansalaiset kuin esimerkiksi turvapaikanhakijat ja pakolaiset.
Viranomaiset kohdistivat operaatioita erityisesti työpaikoille ja alueille, joissa oletettiin liikkuvan paljon maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. Agentit pysäyttivät ihmisiä esimerkiksi rakennustyömailla, ravintoloissa ja rautakauppojen pysäköintialueilla. Joissakin tapauksissa viranomaiset selvittivät ihmisten oleskeluoikeuden vasta kiinnioton jälkeen tai jättivät huomiotta heidän yrityksensä osoittaa olevansa maassa laillisesti.
Trumpin hallinto on asettanut maahanmuuttoviranomaisille tavoitteeksi jopa 3 000 kiinniottoa päivässä. Tammikuun 2025 ja heinäkuun 2026 välisenä aikana ICE ja rajaviranomainen ottivat kiinni yli 597 000 ihmistä, mikä on 41 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla presidentti Bidenin hallinnon aikana.
”Ihmisten etninen profilointi ja kaappaaminen kaduilta eivät ole ainoastaan lainvastaisia tekoja. Ne loukkaavat ihmisoikeuksia ja aiheuttavat pelkoa, kärsimystä ja pitkäaikaisia haittoja lapsille, perheille ja kokonaisille yhteisöille”, sanoo Amnestyn Amerikan aluejohtaja Ana Piquer.
Pidätyskeskusten olosuhteet saattavat täyttää kidutuksen tunnusmerkit
Raportti kuvaa myös säilöönoton epäinhimillisiä olosuhteita. Kesällä 2025 ICE salli toimistojensa pitää ihmisiä säilössä jopa 72 tuntia aiemman 12 tunnin sijaan. Tiloja ei kuitenkaan ole suunniteltu pidempiaikaiseen säilöönottoon: niissä ei välttämättä ole esimerkiksi vuoteita, suihkuja tai riittäviä mahdollisuuksia ruoan, terveydenhuollon ja oikeusavun järjestämiseen. Amnestyn tutkijat dokumentoivat tapauksia, joissa viranomaiset pitivät ihmisiä tällaisissa tiloissa jopa yli 72 tuntia.
Kidutuksen tunnusmerkit ovat saattaneet täyttyä tilanteissa, joissa viranomaiset ovat pitäneet ihmisiä epäinhimillisissä oloissa sekä painostaneet heitä lähtemään maasta vapaaehtoisesti.
Joissakin tapauksissa viranomaiset eivät kertoneet asianajajille tai perheenjäsenille, missä säilöönotettuja pidettiin tai edes vahvistanut heidän olevan viranomaisen hallussa, mikä voidaan luokitella tahdonvastaiseksi katoamiseksi.
Agentit toimivat usein kasvot peitettyinä ja ilman näkyviä henkilötunnisteita sekä käyttävät tunnuksettomia ajoneuvoja. Tämä on vaikeuttanut väärinkäytöksiin syyllistyneiden viranomaisten tunnistamista ja saattamista vastuuseen.
Trumpin hallinto kasvatti ICE:a ja heikensi valvontaa
Amnestyn mukaan loukkauksia ei voida selittää vain yksittäisten viranomaisten toiminnalla tai koulutuksen puutteilla. ICE:n toiminnassa on havaittu vakavia ongelmia sen perustamisesta, eli vuodesta 2003 lähtien. Trumpin toisella presidenttikaudella viraston resursseja ja henkilöstöä on kuitenkin kasvatettu nopeasti samalla, kun sitä valvovia rakenteita on heikennetty.
Tammikuuhun 2026 mennessä ICE oli palkannut yli 12 000 uutta työntekijää, mikä kasvatti sen henkilöstömäärän yli 22 000:een. Samalla uusien työntekijöiden koulutusta lyhennettiin, rekrytointikriteerejä höllennettiin ja maahanmuuttoviranomaisten toimintaa valvovia yksiköitä ajettiin alas. Järjestön mukaan ongelmat ulottuvat ICE:n johtamiseen, rekrytointiin ja koulutukseen, operatiiviseen toimintaan sekä valvontaan.
Tämän vuoksi Amnesty katsoo, etteivät lisäkoulutus, uudet toimintaohjeet tai yksittäisiin viranomaisiin kohdistuvat kurinpitotoimet riitä korjaamaan ongelmia. Järjestö vaatii ICE:n välitöntä lakkauttamista ja Yhdysvaltain maahanmuuttovalvontajärjestelmän uudistamista kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaiseksi.