Gazan iäkkäisiin ihmisiin kohdistuu vakava terveyskriisi, osoittaa Amnestyn ja avustusjärjestö HelpAge Internationalin tekemä tutkimus. Monet ovat joutuneet pakenemaan tuhoutuneista kodeistaan ja elävät nyt teltoissa äärimmäisessä niukkuudessa. He joutuvat tinkimään lääkkeistä, ja osa jättää aterioita väliin, jotta muut perheenjäsenet voisivat syödä.
Israel jatkaa elintärkeän hätäavun rajoittamista Gazaan, mikä heikentää iäkkäiden ihmisten mahdollisuuksia saada lääkkeitä, terveydenhuoltoa, ravitsevaa ruokaa ja suojaa. Avustusjärjestö HelpAge Internationalin yli 60‑vuotiaiden gazalaisten parissa toteuttama kysely osoittaa, että ruoan puutteen myötä monet iäkkäät henkilöt syövät normaalia vähemmän tai eivät lainkaan. Lääkkeitä ei ole saatavilla tai niitä säästetään pahan päivän varalle vakavista sairauksista huolimatta.
”Konflikteissa iäkkäiden ihmisten tarpeet jäävät usein sivuun. Gazassa he elävät keskellä ennennäkemätöntä fyysistä ja henkistä terveyskriisiä, jonka Israel on tietoisesti aiheuttanut”, sanoo Erika Guevara Rosas, Amnesty Internationalin tutkimusjohtaja.
”Israelin viranomaisten on viipymättä purettava Gazan saarto ja sallittava lääkkeiden, suojatarvikkeiden ja muun humanitaarisen avun esteetön pääsy alueelle.”
Suuri osa Gazan asukkaista elää tällä hetkellä huterissa teltoissa tai hätämajoituksissa. Talvikuukausina he ovat altistuneet tulviville viemärivesille, kylmyydelle ja koville tuulille. Väestön auttaminen on vaikeutunut entisestään vuodenvaihteen jälkeen, kun Israel määräsi 37 Gazassa ja Länsirannalla toimivan kansalaisjärjestön toiminnan lopetettavaksi helmikuun loppuun mennessä.
Toistuvaa siirtymistä, hoitamattomia sairauksia ja akuutti ruokapula
HelpAge Internationalin marraskuussa 2025 toteuttamaan kyselyyn vastasi 416 iäkästä gazalaista. Vastausten perusteella iäkkäiden hyvinvointia uhkaavat erityisesti:
- Fyysisen suojan puute: 76 % vastaajista kertoi asuvansa ylitäysissä teltoissa. 84 % koki elävänsä terveyttään heikentävissä olosuhteissa.
- Jatkuva siirtyminen: 79 % vastaajista oli joutunut pakenemaan väkivaltaa ainakin kolme kertaa lokakuusta 2023 lähtien.
- Hoitamattomat krooniset sairaudet: 42 % kertoi lääkkeitä olevan saatavilla joskus, 18 % mukaan harvoin. 68 % oli vähentänyt tai lopettanut lääkityksensä saatavuusongelmien vuoksi. Vain 17 % Gazan iäkkäistä kertoi terveyspalvelujen olevan normaalisti saatavilla.
- Vakava ruoan puute: 11 % kertoi, ettei ollut syönyt kertaakaan kyselyä edeltävien 24 tunnin aikana. 48 % kertoi syövänsä pienempiä annoksia, jotta muut perheenjäsenet saisivat ruokaa.
- Mielenterveyden kuormitus: 77 % kertoi surun, ahdistuksen, yksinäisyyden tai unettomuuden heikentäneen ruokahalua ja jaksamista.
“Olimme maanviljelijöitä – nyt meillä ei ole mitään”
Kyselyn lisäksi Amnesty haastatteli 12 iäkästä ihmistä eri puolilta miehitettyä Gazan kaistaa. He asuvat teltoissa Zawaydan alueen sisäisten pakolaisten leireissä, joissa elinolosuhteet ovat äärimmäisen haastavat. Useimmissa tapauksissa kommunikointia iäkkään henkilön kanssa avusti sukulainen, sillä monilla oli vamma tai he tarvitsivat apua älypuhelimen käytössä.
Haastatellut kertoivat lääkkeiden hintojen nousseen kolmin- tai nelinkertaisiksi tai niiden loppuneen kokonaan. Monet heistä olivat laihtuneet huomattavasti. Leirien hiekkainen ja kuoppainen maasto estää pyörätuolin tai rollaattorin käytön, mikä tekee iäkkäistä täysin riippuvaisia läheisistään.
Yksi haastatelluista on Mohammed Bili, 61, joka on joutunut pakenemaan seitsemän kertaa lokakuun 2023 jälkeen. Hän tarvitsee dialyysihoitoa kolme kertaa viikossa, mutta laitos, jossa hän kävi hoidoissa, on tuhottu. Nyt hän saa dialyysiä vain kahdesti viikossa. Leirin maasto tekee pyörätuolin käytöstä vaikeaa, ja Mohammed on laihtunut lähes 20 kiloa. ”Käteni ovat äärimmäisen jäykät ja lihakseni heikot, koska en pääse dialyysihoitoon niin usein kuin tarvitsisin”, hän kertoi Amnestyn tutkijoille.
Samira Al-Shawa, 88, liikkui aiemmin itsenäisesti rollaattorilla. Nyt leirin hiekkainen maasto estää häntä kävelemästä, ja hän viettää suurimman osan päivästään teltassa matkasängyllä maaten. Perhe saa ruokaa avustusjärjestöltä, mutta annokset ovat pieniä ja ravintoarvoltaan heikkoja. Samira on laihtunut noin 20 kiloa lokakuun 2023 jälkeen.
Sadiqa Al-Barrawi, noin 90, on joutunut pakenemaan kolmesti lokakuun 2023 jälkeen. Hän asuu teltassa Salam-alueen sisäisten pakolaisten leirissä poikansa, tämän vaimon ja neljän lapsen kanssa. Hän kaatui ja loukkaantui mennessään käymälään eräänä yönä tammikuussa 2025, eikä pysty enää seisomaan tai kävelemään. ”Sen jälkeen elämästä on tullut entistäkin kurjempaa”, hän sanoo. Sadiqalla on diabetes ja korkea verenpaine. Hän on laihtunut noin 25 kiloa ja elää täysin ruoka-avun varassa. ”Olemme maanviljelijöitä. Kotikylässämme meillä oli maata ja tuoretta ruokaa. Nyt meillä ei ole mitään.”
Taustaa
Yli 60-vuotiaat muodostavat noin 5 prosenttia Gazan väestöstä. Palestiinan terveysministeriön mukaan 4 813 iäkästä ihmistä on tapettu lokakuun 2023 ja joulukuun 2025 välillä. Luku ei sisällä esimerkiksi alueen terveydenhuollon romahtamisesta seuranneita kuolemia.
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan lokakuussa 2025 Gazan 36 sairaalasta alle 14 oli osittain toimintakykyisiä, ja vain alle kolmasosa alueen kuntoutuspalveluista oli toiminnassa.
Iäkkäät ihmiset ovat erityisen haavoittuvia aseellisissa konflikteissa ja heidän tarpeensa jäävät järjestelmällisesti huomiotta. YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n mukaan moni menettää yhteyden omaisiinsa taistelujen ja jatkuvien siirtymisten vuoksi.
Amnesty totesi joulukuussa 2024 Israelin syyllistyvän palestiinalaisten kansanmurhaan Gazassa. Israel on syyllistynyt kansanmurhan vastaisessa sopimuksessa kiellettyihin tekoihin: tappamiseen, vaikean ruumiillisen tai henkisen vamman aiheuttamiseen sekä palestiinalaisten elinehtojen tahalliseen huonontamiseen tarkoituksenaan heidän hävittämisensä. Lokakuussa 2025 julistetusta tulitauosta huolimatta Gazan palestiinalaisten olosuhteissa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta, eikä ole näyttöä siitä, että Israelin aikomus olisi muuttunut.
Hei vielä! Kun nyt olet täällä…
… niin uskomme, että välität ihmisoikeuksista kaikille, kaikkialla maailmassa. Tiesitkö, että Amnestyn työ perustuu juuri sinunkaltaistesi välittävien ihmisten tukeen? Olemme riippumaton toimija, joka ei ota vastaan julkista rahoitusta. Mutta riippumattomuutemme on mahdollista säilyttää vain yksityishenkilöiden tuen voimalla.
Työmme on tehokasta. Lahjoittajiemme ansiosta vapautamme satoja vääryydellä vangittuja ihmisiä, painostamme hallituksia muuttamaan syrjiviä lakeja paremmiksi, estämme teloituksia ja pelastamme ihmishenkiä. Lahjoittajien avulla asiantuntijamme pystyvät tutkimaan ja paljastamaan ihmisoikeusloukkauksia. Tuomme vääryyksiä julki ja vaadimme päättäjiä korjaamaan ne.
Tämä kaikki on mahdollista, mutta vain sinun avullasi. Yhdessä voimme lopettaa kidutuksen, sorron ja syrjinnän, auttaa pahoinpideltyjä naisia, sekä tarjota paremman tulevaisuuden sotaa ja tuhoa pakeneville ihmisille.
Siksi kysymme: tekisitkö lahjoituksen sinulle sopivalla summalla? Jokainen lahjoitus on tärkeä. Tue nyt ihmisoikeuksia Suomessa ja kaikkialla maailmassa ja lahjoita!