Venäjän hyökkäys Ukrainaan on räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, jolle on luotu pohja järjestelmällisillä ihmisoikeusloukkauksilla. Amnesty Internationalin vuosiraportti avaa, kuinka ihmisoikeuspuolustajien, riippumattoman median ja kansalaisyhteiskunnan hiljentäminen on luonut otollisen maaperän sotatoimille.
Vuoden 2021 alussa hallitukset ympäri maailman esittivät korulauseita oikeudenmukaisesta jälleenrakennuksesta koronapandemian jälkeen. Jälleenrakentamisen sijaan Euroopassa keskityttiin laajamittaisesti ihmisoikeuksien kaventamiseen ja kansalaisyhteiskunnan tukahduttamiseen.
“Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama ihmisoikeuskatastrofi on jatkumoa liikehdinnälle, joka on muovannut Eurooppaa järkyttävään suuntaan viimeisen vuoden aikana. Eurooppalaiset valtiot ovat olleet täydellisen kyvyttömiä puuttumaan kasvavaan eriarvoisuuteen ja autoritaaristen johtajien harjoittamaan sortoon, mikä on johtanut ihmisoikeuksien merkittävään heikentymiseen”, sanoo Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro.
Euroopassa pidätettiin ja tuomittiin ihmisoikeuspuolustajia ja toimittajia
Venäjällä, Valko-Venäjällä ja monissa muissa maissa rajoitettiin tuntuvasti ilmaisun- ja lehdistönvapautta. Poliitikot häiritsivät toimittajia sadoilla tekaistuilla kunnianloukkaussyytteillä Bosnia-Hertsegovinassa ja Kroatiassa. Bulgariassa, Tšekissä ja Sloveniassa kavennettiin yleisradioyhtiöiden itsenäisyyttä ja Turkki pitää yhä paikkaansa yhtenä eniten toimittajia vangitsevista maista.
Moni Euroopan maa epäonnistui ihmisoikeuspuolustajien työn turvaamisessa. Pakolaisten oikeuksien puolustajien työtä kriminalisoitiin Kyproksella, Ranskassa, Kreikassa, Italiassa ja Maltalla. Naisten sekä sateenkaari-ihmisten oikeuksia puolustaneet ihmiset kokivat häirintää, perättömiä syytteitä ja lokakampanjoita muun muassa Azerbaidzhanissa, Georgiassa, Unkarissa, Puolassa ja Turkissa. Kansalaisjärjestöjen toimintaa rajoitettiin mielivaltaisesti Unkarissa, Puolassa, Turkissa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.
Monessa Euroopan maassa rajoitettiin myös kokoontumisvapautta. Rajoituksia perusteltiin koronapandemialla, mutta ne olivat suhteettomia esimerkiksi Kreikassa, Kyproksella ja Turkissa. Itävallassa, Belgiassa, Kroatiassa, Itävallassa ja Alankomaissa järjestettiin loppuvuodesta 2021 suuria koronatoimia vastustavia mielenosoituksia, joissa esiintyi väkivaltaisuuksia ja lukuisia pidätyksiä. Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Kazakstanissa vainottiin rauhanomaisia mielenosoittajia.
Myös oikeuslaitosten mahdollisuudet estää hallitusten ylilyöntejä kapenivat useissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Puolan, Georgian, Kirgisian ja Turkin hallitukset jatkoivat edelleen oikeuslaitostensa riippumattomuuden heikentämistä.
Ukrainan sota paljasti Euroopan kaksoisstandardit pakolaisten kohtelussa
Alkuvuodesta 2022 eurooppalaiset valtiot avasivat rajansa Ukrainasta sotaa pakeneville ihmisille. Vastaanotto on täysin päinvastainen verrattuna maahanmuuttopolitiikkaan, jota Euroopassa harjoitettiin vuoden 2021 aikana. Eurooppalaiset valtiot vahvistivat rajojaan, tekivät väkivaltaisia pushbackeja eli palauttivat ihmisiä ilman suojelun tarpeen selvittämistä sekä hyväksyivät rajoilla tapahtuvan kidutuksen ja kuolemat. EU:n komissio nakersi pakolaisten suojelua koskevia kansainvälisiä normeja lainsäädäntöesityksillä, jotka olivat paikoin kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Kreikka määritteli Turkin turvalliseksi maaksi monille kansainvälistä suojelua hakeville. Tanska peruutti maassa olevien syyrialaisten oleskelulupia. Useat maat – myös Suomi – palauttivat afganistanilaisia turvapaikanhakijoita Afganistaniin juuri ennen Talibanin valtaannousua.
Valko-Venäjä myönsi tuhansia viisumeita Lähi-idästä pakeneville ihmisille, jonka jälkeen viranomaiset siirsivät heidät väkivalloin Puolan, Liettuan ja Latvian rajoille ja niiden yli. Nämä maat julistivat hätätilan, jonka varjolla kumottiin oikeus hakea turvapaikkaa rajalla ja laillistettiin väkivaltaiset pushbackit. Pushbackeihin syyllistyivät myös muut maat, kuten Bosnia-Hertsegovina, Kroatia, Kreikka, Unkari, Italia, Espanja, Turkki ja Pohjois-Makedonia.
“Euroopan kaksoisstandardit ukrainalaisten ja muista maista tulevien, turvaa hakevien ihmisten kohtelussa tuovat esiin rakenteellisen rasismin. Ukrainan kriisi osoittaa, että Euroopalla on kapasiteettia tarjota suojelua ihmisille, jos poliittista tahtoa löytyy”, sanoo Niina Laajapuro.
Kansainvälinen yhteisö epäonnistui konfliktien pysäyttämisessä
Vuonna 2021 veriset konfliktit jatkuivat tai alkoivat Afganistanissa, Burkina Fasossa, Etiopiassa, Israelissa ja miehitetyillä palestiinalaisalueilla, Libyassa, Myanmarissa ja Jemenissä. Lukuisat maat syyllistyivät kansainvälisen oikeuden loukkauksiin ja miljoonia ihmisiä joutui pakenemaan kodeistaan. Tuhansia kuoli, satoja joutui seksuaaliväkivallan kohteeksi ja jo valmiiksi heikot terveys- ja talousjärjestelmät romahtivat konfliktien vuoksi.
Kansainvälisen yhteisön kyvyttömyys konfliktien pysäyttämiseen aiheutti suurta epävarmuutta. Erityisesti YK:n turvallisuusneuvosto oli täysin halvaantunut, eikä puuttunut millään tavalla Myanmarin julmuuksiin, Afganistanissa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin tai Syyriassa tapahtuviin sotarikoksiin. Rankaisemattomuus tasoitti tietä Venäjän sotatoimille Ukrainassa.
Koronapandemia ja ilmastokriisi korostivat globaalia eriarvoisuutta
Ensimmäiset koronarokotteet tulivat useissa vauraissa maissa saataville joulukuussa 2020. Euroopan unionin jäsenmaat ja Iso-Britannia pitkittivät pandemiaa, kun ne hamstrasivat rokotteita moninkertaisesti yli oman tarpeensa, eivätkä jakaneet niitä oikeudenmukaisesti globaalilla tasolla. Rokotenationalismin vuoksi vain neljä prosenttia matalan tulotason maiden väestöstä oli saanut rokotesuojan vuoden 2021 loppuun mennessä.
Koronapandemian negatiiviset vaikutukset osuivat erityisesti nuorten naisten taloudellisiin ja sosiaalisiin oikeuksiin. Naisten oikeudet ottivat takapakkia laajemminkin. Yksi merkittävimmistä naisten oikeuksien rajoituksista tehtiin Puolassa, kun abortti kiellettiin lähes kokonaan. Turkki sen sijaan vetäytyi naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta Istanbulin sopimuksesta.
Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC painottaa viimeisimmissä raporteissaan ilmastotoimien kiireellisyyttä, jotta maapallon lämpeneminen onnistuttaisiin pitämään 1,5 asteessa. Suuret talousmahdit, kuten EU, Kiina ja Yhdysvallat, päivittivät Pariisin ilmastosopimuksen päästövähennyslupauksiaan vuonna 2021, mutta lupaukset eivät ole linjassa 1,5 asteen tavoitteen kanssa. Niiden pitää myös irtautua fossiilisesta energiasta paljon nykytoimia nopeammin.
Suomen ihmisoikeusperustaista ulkopolitiikkaa vahvistettava entisestään
Suomen hallitus on linjannut kaiken ulko- ja turvallisuuspolitiikan olevan ihmisoikeusperustaista. Tämän linjauksen tulee olla keskiössä kaikilla politiikan sektoreilla, kauppapolitiikka mukaan lukien. Lisäksi sen tulee tarkoittaa myös konkreettisia tekoja, kuten tehokasta toimintaa ihmisoikeuspuolustajien suojelemiseksi ja kansalaisyhteiskunnan tukemiseksi niin Venäjällä kuin muualla maailmassa.
Ihmisoikeuksien edistäminen maailmalla edellyttää johdonmukaisuutta. Siksi Suomen on edistettävä määrätietoisesti kaikkien ihmisoikeudet turvaavaa politiikkaa myös EU-tasolla ja puututtava esimerkiksi räikeästi ihmisoikeuksia loukkaavaan turvapaikkapolitiikkaan.
Lisäksi Suomen on otettava omaa ihmisoikeustilannettaan koskevat kansainväliset suositukset tosissaan.
“Paras tapa tukea kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää on toteuttaa kansainväliset suositukset viipymättä. Nyt ihmisoikeussopimuksia valvovat elimet joutuvat toistamaan Suomelle esimerkiksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, perusturvan tasoa, turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa sekä aseistakieltäytyjien ja saamelaisten oikeuksia koskevia suosituksiaan vuodesta toiseen”, Laajapuro toteaa.
“Myös hallitusohjelmaan kirjattu translain uudistaminen viivästyy jatkuvasti ja juuri nyt vaarana on, että se jättää lapset ja nuoret lain ulkopuolelle. Kun laki uudistetaan, se täytyy tehdä niin, että ihmisoikeusvelvoitteet täyttyvät.”
Amnestyn vuosiraportti on kattava katsaus koko maailman ihmisoikeustilanteeseen. Tuoreessa raportissa on mukana 154 maata.