8 kysymystä ja vastausta naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta työstä

Saamme paljon kysymyksiä koskien naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtämme. Olemme koonneet tähän muutamia kysymyksiä ja vastauksia, olkaa hyvä!

1. Miksi Amnesty tekee juuri naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä? Eikö kaikki väkivalta ole väärin?

Kyllä, kaikki väkivalta on väärin. Niin väkivaltaa kohdanneilla miehillä, pojilla, naisilla, tytöillä ja muilla tavoin sukupuolensa määrittelevillä ja  ilmaisevilla on oikeus tulla kuulluksi uhreina. Kaikkien väkivaltaa kokeneiden pitää saada tukea, myötätuntoa ja oikeutta. Tiettyjä väkivallan muotoja – parisuhdeväkivaltaa, naiskauppaa ja vaikkapa pakkoavioliittoja – yhdistää kuitenkin vain se, että ne tyypillisesti kohdistuvat naisiin. Näillä kaikilla väkivallan muodoilla on sama seuraus: naisten oikeus päättää itse omasta elämästään kapenee.

Naisiin kohdistuva väkivalta ilmentää kulttuuriimme syvälle juurtunutta sukupuolten välistä epätasa-arvoa, naisiin kohdistuvaa syrjintää. Sukupuolittuneisuuden kieltäminen on itsessään naisten syrjintää.

2. Miksi kyseessä on ihmisoikeuskysymys?

Ihmisoikeusajattelun ytimessä on syrjinnästä vapaan maailman tavoittelu. Valtion katsotaan syyllistyneen ihmisoikeusloukkaukseen, jos se omalla toiminnallaan tai toimimattomuudellaan ylläpitää syrjintää. Kun epäoikeudenmukainen kohtelu kohdistuu systemaattisesti tiettyyn ihmisryhmään, on kyse syrjinnästä.  Esimerkiksi jos tähän ihmisryhmään kohdistuvia rikoksia ei tunnisteta, syytteitä ei nosteta, eikä tuomioita langeteta on kyse syrjinnästä.

Naisiin kohdistuvan väkivallan ollessa kyseessä tilanne on juuri tämä. Joka kolmas suomalainen nainen on kokenut elämänsä aikana väkivaltaa. Kuitenkin vain murto-osa koetusta väkivallasta saatetaan poliisin tietoon, syytteeseen vielä harvempi ja tuomioon pienen pieni osa.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa selittää sukupuoli, mutta sen lisäksi muut, risteävät tekijät vaikuttavat siihen, tunnistetaanko väkivalta ja millaisiin toimenpiteisiin väkivalta johtaa. Koska kyse on vallankäytöstä, tietyt tekijät lisäävät väkivallan todennäköisyyttä. Esimerkiksi vammaisuus, suomen kielen puutteellisuus, paperittomuus, transtausta ja seksuaalinen suuntautuminen lisäävät väkivallan riskiä ja syrjinnän syvyyttä. Väkivaltaa kokeneet naiset ansaitsevat oman kampanjansa. Naisiin kohdistuva väkivalta – ja kaikki naisiin kohdistuva syrjintä – on mahdollista lopettaa, pitkäjänteisellä kampanjoinnilla ja ihmisoikeustyöllä.

3. Mitkä ovat Amnestyn tavoitteet?

Amnesty tekee työtä sen puolesta, että myös Suomessa ihmisoikeussopimusten velvoitteet naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi toteutetaan kunnianhimoisesti ja määrätietoisesti.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että:

• • Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä on koordinoitava kansallisesti. Tämä vaatii riippumattoman tahon, joka kehittää, arvioi ja seuraa keinoja, joilla naisiin kohdistuva väkivalta saadaan vähenemään ja loppumaan.

• • Turvakotiverkostoa on kasvatettava. Vuonna 2018 1905 ihmistä ei mahtunut siihen turvakotiin, josta oli hakemassa apua.

• • Valtion ylläpitämiä seksuaaliväkivallan uhrien tukikeskuksia on perustettava lisää. Kun Suomessa asuvia, seksuaalista väkivaltaa kokeneita naisia on arvioitu olevan vuositasolla 50 000, on sanomattakin selvää että myös muunlaisia, saavutettavia tukipalveluja tarvitaan lisää. Kuntiin on perustettava matalan kynnyksen tukikeskuksia, joihin kaikki pääsevät ilman ajanvarausta, sosiaaliturvatunnusta, rahaa tai suomenkielen taitoa.

• • Rikoslaissa raiskauksen määritelmän on ankkuroitava suostumuksen puutteeseen. Tällä hetkellä raiskaus määrittyy käytetyn väkivallan tai väkivallan uhan mukaan. Lisäksi sukupuoliyhteys tilanteessa, jossa tekijä käyttää asemaansa tai uhrin riippuvuussuhdetta hyväkseen, tulee lainsäädännössä luokitella raiskaukseksi. Tällä hetkellä laitoksessa tapahtuvaa raiskausta ei määritellä raiskaukseksi vaan seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Tämän on muututtava.

• • Rikoslainsäädäntöä on muutettava niin, että seksuaaliseksi ahdisteluksi määritellään myös muut ahdistelun muodot kuin fyysinen kosketus.

• • Määrättäessä lasten huoltajuudesta ja tapaamisoikeuksista tulee ottaa huomioon väkivalta, eron jälkeinen vaino ja muu tyypillisesti naisiin kohdistuva väkivalta. Väkivaltaa kokenutta vanhempaa ei pidä vastuuttaa väkivallan lopettamisesta ja lasten suojelemisesta, väkivallasta vastuussa on yksin sitä käyttävä vanhempi. Toiseen vanhempaan kohdistuva väkivalta on väkivaltaa myös väkivaltaa todistavaa lasta kohtaan.

• • Lähisuhdeväkivaltatapauksissa sovittelu tulee kieltää, ja tekijän on jouduttava rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan.

4. Nämähän hyödyttävät kaikkia väkivaltaa kokeneita?

Kyllä! Esimerkiksi turvakoteihin ja valtion ylläpitämiin seksuaalisen väkivallan uhrien tukikeskuksiin ovat tervetulleita kaikki väkivaltaa kokeneet. Monissa tapauksissa ne konkreettiset toimet, joihin esimerkiksi kuntien viranomaisten tulisi ryhtyä naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi ja uhrien auttamiseksi omalla paikkakunnallaan, ovat samalla keinoja, joilla voidaan helpottaa kaikkien väkivallan uhrien asemaa. Tämä pätee myös vaatimiimme lainsäädäntömuutoksiin: ne edesauttavat kaikkia väkivallan uhreja saamaan oikeutta, sukupuolesta riippumatta.

5. Mitä käytännössä merkitsisi se, että raiskauksen määritelmä ankkuroitaisiin suostumuksen puutteeseen? Ja miksi se täytyy tehdä?

Tämä tarkoit­taisi, että kaikissa tapauksissa, joissa uhri ei ole pystynyt antamaan suostumustaan tekoon, kyseessä olisi raiskaus. Ainoastaan ankkuroimalla raiskauksen määritelmä suostumuksen puutteeseen voivat kaikki raiskauksen uhrit saada oikeutta.

Tukholman Karoliinisen instituutin tutkimuksen mukaan 70 prosenttia uhreista jäätyy raiskauksen tapahtuessa siten, ettei pysty vastustamaan tekijää. Silti lakia tulkitaan tavalla, joka olettaa raiskauksen vastustamisen olevan jokaiselle uhrille ”luonnollinen” reaktio. Tämän johdosta moni raiskaus, jossa uhri ei kyennyt vastustamaan tekijää esimerkiksi nuoren ikänsä vuoksi, jää tunnistamatta ja rankaisematta. Vain ankkuroimalla raiskauksen määritelmä suostumuksen puutteeseen kunnioitetaan täysimääräisesti naisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

6. Miksi Amnesty kampanjoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan juuri Suomessa? Eikö täällä ole asiat kuitenkin aika hyvin?

Naisiin kohdistuva väkivalta läpäisee kaikki yhteiskunnat ja kulttuurit. Amnesty ei ole kohdistanut arvostelua erityisesti Suomeen, vaan Amnestyn osastot eri puolilla maailmaa kampanjoivat naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi. Amnesty kampanjoi aktiivisesti myös kriisi- ja konfliktialueiden naisten turvallisuuden lisäämiseksi. Tämä työ kohdistuu niiden naisten auttamiseen, jotka ovat joutuneet esimerkiksi joukkoraiskausten ja seksuaalisen väkivallan uhreiksi sodan aikana.

Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn merkitystä ei kuitenkaan pidä aliarvioida Suomessakaan. Euroopan perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on yksi EU:n vaarallisimmista maista naisille. Joka kolmas suomalaisnaisista on kokenut väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta. Vuosittain ainakin 50 000 suomalaisnaista kokee seksuaalista väkivaltaa.

7. Hetkinen, sanoitko 50 000? Sehän on keskikokoisen suomalaisen kaupungin asukasluku! Mistä luku on peräisin?

Mikään luku ei ole absoluuttinen totuus, vaan piilorikollisuuden osalta kyseessä on aina arvio. Yleisten uhritutkimusten pohjalta voidaan arvioida rikollisuuden muutoksia ja niiden suuntaa. Tämän hetkisten tietojemme perusteella voidaan arvioida, että noin 50 000 naista vuosittain kokee seksuaalista väkivaltaa Suomessa. Ja totta, se on Porvoon kaupungin asukasluvun verran. Mutta mihin luku perustuu?

Euroopan perusoikeusvirasto tutki vuonna 2014 naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyttä ja muotoja Suomessa sekä muissa EU-maissa. Selvityksen mukaan 3 prosenttia naisista joutuu vuosittain seksuaalisen väkivallan uhriksi Suomessa (ml.raiskaus). 18-74-vuotiaiden naisten väkilukuun suhteutettuna voidaan todeta, että 58 000 naista koki vuoden aikana seksuaalista väkivaltaa Suomessa.

Vuoden 2016 kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan seksuaalista väkivaltaa kokeneita naisia on vuositasolla 2,2 prosenttia eli noin 43 000. Luku 50 000 on edellä mainittujen tutkimusten puoliväli eli pyöristetty kompromissi.

8. Vaikuttaa aika epätoivoiselta. Onko mikään muuttunut paremmaksi?

On! Viime vuosikymmeninä on otettu valtavasti tärkeitä edistysaskelia. Tässä muutama esimerkki:

• • Vuonna 1994 parisuhteessa tapahtuva raiskaus tunnistettiin rikokseksi.

• • Vuonna 2011 kaikki lähisuhteissa tapahtuva väkivalta tuli virallisen syytteen alaiseksi, eli poliisi aloittaa tutkinnan silloinkin, kun kyse on lievästä tekomuodosta. Tätä ennen yksityisessä tilassa tapahtunut pahoinpitely oli asianomistajarikos, eli oli uhrin vastuulla vaatia tutkintaa ja tekijälle rangaistusta.

• • Vuonna 2011 myös henkilöiden, jotka eivät pysty ilmaisemaan tahtoaan esimerkiksi tiedottomuuden tai vamman vuoksi, raiskaus tunnistettiin rikoslaissa. Tätä ennen kyseessä oli seksuaalinen hyväksikäyttö.

• • Vuonna 2014 kriminalisoitiin vaino, joka on yksi tyypillisesti naisiin kohdistuva, eron jälkeinen rikos.  Seksuaalinen ahdistelu tuli rikoslakiin samoihin aikoihin.

• • Vuonna 2015 Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen yleissopimus, eli niin kutsuttu Istanbulin sopimus, astui voimaan Suomessa.

• • Vuonna 2016 toimintansa aloitti Nollalinja, joka on valtion ylläpitämä ympärivuorokautista tukea väkivaltaa kokeneille tarjoava puhelinpalvelu.

• • Vuonna 2017 Helsingissä avattiin Suomen ensimmäinen SERI-tukikeskus. Seri-tukikeskuksen lyhenne tulee sanasta seksuaalirikos. SERI-keskus on tarkoitettu kaikille yli 16-vuotiaille sukupuolesta riippumatta. Tukikeskus on matalan kynnyksen yksikkö, jonne voi hakeutua itse, omaisten kanssa tai viranomaisen ohjaamana. Ehtona ei ole rikosilmoituksen teko, vaikka siihen kannustetaankin.

• • Vuonna 2022 Suomessa on jo 14 seksuaaliväkivallan uhrien SERI-tukikeskusta.