Kosto vai armo? Tätä joutui pohtimaan teksasilainen Linda White, jonka tytär tapettiin brutaalilla tavalla. Pitkän taipaleen jälkeen Linda antoi tyttärensä tappaneelle Gary Brownille anteeksi – ja vapautui vihan taakasta.
Marraskuussa 1986 Cathy O’Daniel, 26, tarjosi huoltoasemalla kyydin kahdelle 15-vuotiaalle pojalle. Pojat pakottivat aseella uhaten hänet ajamaan auton syrjäiselle tielle. Siellä he ensin raiskasivat ja lopulta tappoivat hänet. Cathy oli 5-vuotiaan tyttären äiti ja odotti toista lastaan.
Cathyn kuolema teki hänen äidistään, Linda Whitesta, 80, aktivistin.
Murhan jälkeen ensimmäiset viikot ja kuukaudet kuluivat turtana, kuin sumussa. Kun Linda lähti etsimään tukea tilanteeseensa henkirikosten uhrien omaisille tarkoitetuista ryhmistä, hän huomasi pian monien janoavan kostoa. Yhdysvalloissa henkirikosten uhrien omaisten järjestöt ovat usein poliittisesti aktiivisia ja vaativat kovempia rangaistuksia.
”Ryhmissä tapaamani omaiset eivät halunneet jatkaa elämässään eteenpäin tai voida paremmin – he halusivat vain tasata tilit tekijän kanssa.”
”He ajattelivat, että tekijän teloittaminen on päätepiste heidän surulleen. Vähitellen omat silmäni avautuivat sille ajatukselle, että ei se ole.”
Vangit eivät ole hirviöitä
Kostosta haaveileminen sopi Linda Whiten ajatusmaailmaan kaiken aikaa huonommin. Kun Cathyn kuolemasta oli kulunut kahdeksan vuotta, Linda vihdoin löysi etsimänsä: seurakunnan kokoaman pienen esitteen restorative justice -menetelmästä. Suomeksi voidaan puhua esimerkiksi korjaavasta sovittelusta. Korjaava tapaaminen kääntää perinteisen asetelman nurin: keskiössä ei ole tekijä ja hänen mahdollisimman ankara rankaisemisensa, vaan uhri.
”Pahoja asioita ei yritetä korjata tekemällä lisää pahaa”, Linda kuvailee.
Maksimirangaistusten, ikuisten vankeustuomioiden ja teloitusten kulttuurissa on vallankumouksellista ajatella, että raskaan rikoksen tekijä ja rikoksen uhrin omaiset voisivat istua saman pöydän ääreen keskustelemaan. Tapaamisessa pohditaan, mitä tekijä voisi tehdä tekonsa hyvittämiseksi ja uhrin omaiset saavat vastauksia heitä piinanneisiin kysymyksiin.
Vaikka korjaava sovittelu ei vaikuta rikoksen tekijän rikosoikeudelliseen vastuuseen tai hänen asemaansa vankilassa, Lindan mukaan sovittelun suosio lisääntyy kaiken aikaa sekä Teksasissa että muualla Yhdysvalloissa. Menetelmää käytetään paljon myös kouluissa.
Sovittelu vaikuttaa sen molempiin osapuoliin: tekijät oppivat näkemään tekojensa seurauksia ja uhrit tai uhrien omaiset oppivat erottamaan ihmisen ja hänen hirvittävät tekonsa toisistaan.
”Olen toiminut vapaaehtoisena vankiloissa vuosien ajan ja oppinut, että vangit eivät ole hirviöitä, jotka yhteiskunnan pitäisi tappaa tai sulkea loppuelämäkseen kaltereiden taakse. He ovat ihmisiä siinä missä sinä tai minäkin.”
”Hänen tekonsa ei enää syö minua sisältä”
Tapaaminen rikoksen uhrin omaisten ja tekijän kesken järjestetään aina yhdessä puolueettoman välittäjän kanssa. Prosessiin kuuluu pitkä ennakkovalmistelu.
”Teimme vuoden ajan kovasti töitä. Selvitimme ajatuksiamme Cathyn tyttären Amin kanssa, yhdessä ja erikseen. Garya valmisteltiin vankilassa. Lopulta olimme valmiita.”
Linda ja Ami tapasivat Gary Brownin vuonna 2001. Tapaamisessa vastassa oli valtavan katuvainen Gary. Hänen elämänsä oli ollut surkea: lapsuudenperhe oli ollut väkivaltainen, hän oli joutunut isäpuolensa seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi ja aloittanut päihteidenkäytön jo lapsena. Gary on todennut, että jos hän ei olisi joutunut vankilaan, hän olisi varmasti jo kuollut.
Nelituntisessa keskustelussa käytiin yksityiskohtaisesti läpi tilanne, jossa Gary toverinsa kanssa tappoi Cathyn. Lindalla ja Amilla oli mahdollisuus kysyä häneltä mieltään vaivanneita asioita. He saivat kuulla Cathyn viimeiset sanat: ”Minä annan teille anteeksi, ja myös Jumala antaa teille anteeksi.”
Gary itki tapaamisen alusta loppuun. Keskustelun jälkeen Linda halasi Garya. ”Minulle Garyn tapaamisessa tärkeintä oli nähdä se, miten kovasti hän katuu tekoaan.”
Lindalle oli tärkeää huomata, kuinka hän itse pystyi kohtaamaan tyttärensä tappaneen ihmisen. Hän oli tehnyt vapaaehtoistyötä vankiloissa jo ennen Garyn tapaamista, mutta silti hän pelkäsi, pystyisikö suhtautumaan juuri tähän vankiin kunnioittavasti, ihmisenä.
”Opin, että minä en enää toivo Garylle pahaa. Hänen tekonsa ei tule milloinkaan olemaan hyväksyttävä, ja Gary itse tietää sen myös. Mutta tuo teko ei enää syö minua sisältä. Minulle juuri siihen kiteytyy anteeksianto.”
”Toivon, että hän antaisi itselleen anteeksi”
Gary oli alaikäinen tappaessaan Cathyn, joten häntä ei tuomittu kuolemaan, vaan 54 vuodeksi vankilaan. Hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen vuonna 2010. Kaikki eivät saa samaa mahdollisuutta, sillä yhä tänäkin päivänä Yhdysvalloissa tuomitaan alaikäisinä tehdyistä rikoksista ikuisiksi ajoiksi vankilaan. Se ajaa Lindaa toimimaan.
Linda on pitänyt yhteyttä Garyyn ensitapaamisesta alkaen. ”Saan häneltä yleensä viestin esimerkiksi äitienpäivänä. Viimeksi tapasin Garyn muutama vuosi sitten, kun söimme illallista yhdessä hänen ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Nauroimme, juttelimme ja itkimme.”
Linda kertoo, että hänelle on ollut tärkeää nähdä, kuinka Gary on muuttunut. ”Hän on kuin eri ihminen nyt. En usko, että tämä herkkä, viattoman oloinen ja uskovainen mies pystyisi tekemään sitä, mitä 15-vuotias Gary teki tyttärelleni.”
Linda toivoo, että Gary antaisi itselleen anteeksi tekonsa. ”En ole varma, pystyykö hän milloinkaan siihen. Mutta minä olen antanut hänelle anteeksi ja se on vapauttanut minut.”
Aktivistina ympäri maailmaa
Taival kuolemanrangaistusta vastustavana, korjaavaa konfliktinratkaisua puolustavana aktivistina on vienyt Linda Whiten kiinnostaviin paikkoihin, kuten Yhdysvaltain korkeimman oikeuden istuntoon tai Amnestyn vieraaksi Suomeen vuonna 2001.
”Myönnän, että ei ole jokaisen teksasilaisen unelma matkustaa Suomeen. Ruotsiin kyllä, ehkä jopa Norjaan, mutta ei Suomeen… nämä olivat ensimmäiset ajatukseni, kun vuonna 2001 kuulin, että kuolemanrangaistusta vastustavalla kiertueella minun matkakohteekseni oli valittu Suomi”, Linda hekottaa.
”Enempää väärässä en olisi voinut ennakkoluuloineni olla, sillä matka Suomeen oli syvästi vaikuttava kokemus. Järjestimme yli 20 yleisötilaisuutta viikon aikana.”
Koronaviruspandemia on kurittanut Teksasia voimalla. Nyt 80-vuotias Linda kertoo viettäneensä vuoden neljän seinän sisällä.
”Aktivistina voi onneksi toimia myös kotisohvalta käsin erilaisten videopuheluiden välityksellä.”
Linda muistelee lämmöllä niitä ihmisiä, joiden kanssa on vuosien varrella tehnyt työtä sovittelun puolesta ja kamppaillut kuolemanrangaistusta vastaan.
”Olen syvästi kiitollinen, että olen saanut tässä työssä tutustua upeisiin ihmisiin. Tietysti toivon edelleen joka ikinen päivä, että saisin tyttäreni takaisin – mutta kun se ei ole mahdollista, ajattelen, että myös tämä elämä aktivistina on antanut minulle paljon.”
Linda Whiten, Amin ja Gary Brownin tapaamisesta kertova dokumenttielokuva Meeting with a Killer on katsottavissa YouTubessa.
Kuolemanrangaistus tekee kuolemaa
Amnesty vastustaa kuolemanrangaistusta kaikissa tapauksissa. Se loukkaa ihmisen perustavanlaatuisinta oikeutta, oikeutta elämään. Kuolemanrangaistus on peruuttamaton ja altis virheille, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa kuolemantuomion saa tyypillisimmin rikoksesta, jossa tekijä on mustaihoinen ja uhri valkoinen.
Amnesty on työskennellyt kuolemanrangaistuksen lopettamiseksi kaikkialla maailmassa vuodesta 1977 saakka. Kun aloitimme työmme, vain 16 valtiota oli kieltänyt kuolemanrangaistuksen käytön. Vuonna 2021 määrä on noussut jo 108 kuolemanrangaistuksen kieltäneeseen maahan, ja se oli käytössä enää 20 valtiossa.
Yhdysvaltain 50 osavaltiosta 22 on poistanut kuolemanrangaistuksen käytöstä ja 11 ei käytännössä ole teloittanut ainakaan kymmeneen vuoteen yhtäkään ihmistä. Vuonna 2020 Yhdysvalloissa teloitettiin 17 ihmistä.
Tulevaisuus näyttää juuri nyt valoisalta, sillä Joe Biden on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka on ilmoittanut vastustavansa kuolemanrangaistuksen käyttöä. Myös varapresidentti Kamala Harris vastustaa kuolemantuomiota.