Amnesty International Suomen osasto lausui sosiaali- ja terveysministeriölle 29.5.2026 valtioneuvoston asetusluonnoksesta Kansaneläkelaitoksesta annetun asetuksen 2 §:n 1 momentin kumoamiseksi.
Amnesty pitää Kelan työntekijöiden suojelua uhkailulta ja häirinnältä tärkeänä ja perusteltuna tavoitteena. Ehdotus Kelan päätösten tekemisestä anonyymeiksi kuitenkin heikentää merkittävästi hallinnon avoimuutta, virkavastuuta ja asiakkaiden oikeusturvaa, eikä muutoksen välttämättömyyttä ja suhteellisuutta ole arvioitu riittävästi.
Amnestyn mukaan esityksessä ei tarkastella riittävän kattavasti vaihtoehtoisia, vähemmän rajoittavia keinoja. Muutos kohdistuisi kaikkiin päätöksiin, vaikka uhkailu keskittyy tiettyihin etuuksiin. Lisäksi pelkkä mahdollisuus pyytää päätöksentekijän nimi jälkikäteen ei riittävästi turvaa tosiasiallista oikeusturvaa.
Amnesty korostaa, että jos anonymisointi otetaan käyttöön, asiakkaan oikeus saada tieto päätöksentekijästä on turvattava tehokkaasti, menettelyn tulee olla selkeä ja läpinäkyvä, ja tiedon epäämisen tulee olla poikkeuksellista, perusteltua ja valituskelpoista. Riskinarvioinnin kriteerien tulee olla täsmällisiä ja dokumentoituja.
Muutos voi heikentää luottamusta hallintoon ja johtaa laajempaan avoimuuden kaventumiseen julkisessa hallinnossa. Siksi jatkovalmistelussa tulee tehdä perusteellisempi perusoikeus- ja suhteellisuusarviointi sekä tarkastella sääntelyä koko hallinnon tasolla. Lisäksi Amnesty pitää lyhyttä lausuntoaikaa ongelmallisena.