Ilmastonmuutos on ihmiskunnan historian suurin kriisi. Yhteisen uhan edessä tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä ja vastuunjakoa. Loppupeleissä olemme kaikki riippuvaisia haavoittuvimpien kohtalosta.
Ilmastonmuutos asettaa tämän valtion vaaraan jo nyt, ei vasta tulevaisuudessa. Näiden sanojen saattelemana lounaisella Tyynellämerellä sijaitseva Vanuatun saarivaltio julisti ilmastohätätilan toukokuun lopussa. Saaren parlamentti hyväksyi yksimielisesti päätöslauselman, jonka mukaan ilmastonmuutos uhkaa sen nykyisiä ja tulevia sukupolvia.
“Tämä on ensimmäinen kerta, kun hallitus ja oppositio ovat tehneet töitä yhteisen päämäärän eteen”, kertoo Pauliane Basil, Vanuatun ilmastonmuutosministeriössä työskentelevä virkailija.
Hän tekee selkoa saarivaltion tilanteesta etäyhteydellä Bonnin ilmastokokouksesta, johon Vanuatu osallistuu jakaakseen kokemuksia ilmastonmuutokseen sopeutumisesta ja sen aiheuttamista vahingoista.
Noin 300 000 asukkaan Vanuatu on yksi niistä maista, joita ilmastonmuutos uhkaa kaikkein konkreettisimmin. World Risk Report -indeksi pitää maata kaikista alttiimpana luonnonkatastrofeille.
“Ilmastonmuutos on uhka jokaiselle vanuatulaiselle. Se pelottaa meitä kaikkia”, Basil toteaa.
Muutokset näkyvät jo saarivaltion asukkaiden arjessa ja ympäristössä. Merenpinnan nousu pakottaa yhteisöjä etsimään uusia asuinalueita, ja lietsoo siten maakiistoja. Meret happanevat, koralliriutat tuhoutuvat ja alueen kalojen sekä muiden merenelävien laatu on romahtanut.
“Kaikki tämä vaikuttaa ruokaturvallisuuteemme sekä merkittävimpiin elinkeinoihimme, eli kalastukseen, viljelyyn ja turismiin.”
Ilmastonmuutos sekoittaa myös alueen sadekausia. Trooppisesta ilmastosta ja vehreistä sademetsistään tunnettu valtio kärsii sekä epätavallisen pitkistä kuivakausista että rajuista rankkasateista. Kuivuus vaikuttaa muun muassa taroon, jota saaren asukkaat viljelevät ja käyttävät riisin ja perunan tapaan. Hyvän säilyvyytensä ansiosta kasvi on tärkeä katastrofivarautumisen näkökulmasta ja sillä on erityinen rooli saaren alkuperäisväestön seremonioissa.
Ilmastonmuutoksen myötä luonnonkatastrofeja esiintyy alueella yhä enemmän, ja ne ovat ajan myötä äityneet yhä rankemmiksi. Vanuatu on viiden vuoden sisään joutunut kahden vaaraluokitukseltaan vakavimman hirmumyrskyn riepottelemaksi.
“Hirmumyrskyt voivat pyyhkiä pois 60 prosenttia bruttokansantuotteestamme yhdessä yössä. Ne vievät mukanaan kaiken, esimerkiksi kotoperäisiä lajeja ja historiallisesti merkittäviä kohteita. Jälleenrakentaminen on hidasta, joten seuraukset ovat kauaskantoisia.”
Ilmastokriisi on myös talouden kriisi
Ilmastonmuutoksen tuhoisuus ei ole uutinen. 1980-luvun lopulla tietoisuus kasvihuoneilmiöstä ja ilmaston lämpenemisestä oli jo laajaa, mutta silti päästöjen määrä ilmakehässä on moninkertaistunut tuon ajan jälkeen. Ilmastonmuutos on kehittynyt – tai sen on annettu kehittyä – vuosikymmenten kuluessa nykyisiin mittasuhteisiinsa varoituksista huolimatta. Yksi pääsyistä on se, että vaikutukset ovat ensisijaisesti osuneet maailman haavoittuvimpiin, köyhyydestä ja luonnontuhoista kärsiviin yhteisöihin. Suomen kaltaiset vauraat länsimaat ovat vuosikymmenten ajan tuottaneet valtavasti päästöjä ja kuluttaneet materiaa kestämättömällä tavalla, samalla kun ilmastokriisin suoria, jopa tappavia vaikutuksia ei ole jouduttu kohtaamaan lainkaan samalla tavalla.
Äärimmäisten sääilmiöiden, yhteiskuntien kriisien ja ympäristötuhojen myötä turvallisuuskysymykset ovat entistä suurempi osa ympäristönmuutokseen liittyvää keskustelua, kertoo Ulkopoliittisen instituutin BIOS-tutkimusyksikön vanhempi tutkija Emma Hakala. Hän on jo vuosia perehtynyt ilmastoturvallisuuden kysymyksiin, ja on alan pioneereja Suomessa.
Hänen mukaansa ilmaston lämpeneminen on jo pidempään myötävaikuttanut ilmastokriisiin aiheuttamaan pakolaisuuteen haavoittuvissa maissa, sekä vahvistanut kaupungistumista ja erityisesti muuttoliikkeitä valtioiden sisällä. Viimeaikaiset raportit korostavat, että ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan yhteiskuntien vakauteen läpikotaisin. Mikään osa maailmasta ei jää vakavien vaikutusten ulkopuolelle.
– Mutta osa alueista on erityisen haavoittuvaisia. Ja näillä alueilla elää puolet maailman väestöstä, Hakala toteaa ytimekkäästi.
Äärimmäisen kuivuuden kaltaiset yleistyvät sääilmiöt koskettavat miljardeja ihmisiä. Niillä alueilla, joilla ilmastonmuutoksen seuraukset ovat edenneet pitkälle eivät paikan päällä tehdyt toimet enää riitä. Ilmastosolidaarisuuden puolestapuhujat esittävätkin, että rikkaiden maiden tulisi hyväksyä se ajatus, että ilmastokriisin aiheuttama siirtolaisuus tulee kasvamaan. Ilmiöön tulisi varautua jo nyt esimerkiksi luomalla turvallisia reittejä ihmisille siirtyä vakaisiin maihin.
Hakala toteaa sopeutumisen tähän valtavaan muutokseen olevan vielä lasten kengissä. Ratkaisujen löytämistä monimutkaistaa se, että monet niistä resursseista, jotka mahdollistavat vihreän siirtymän ja teknologiat globaalissa pohjoisessa, kuten arvokkaat mineraalit, tulevat kyseisiltä haavoittuvilta alueilta ja voivat samalla kiihdyttää ristiriitoja ja turvattomuutta köyhemmissä maissa. On myös runsaasti erilaisia näkemyksiä siitä, millaisiin mittasuhteisiin muuttoliike maailman asuinkelvottomiksi muuttuvilta alueilta tulee kasvamaan ja kuinka kotinsa pakon edessä jättämään joutuneita ihmisiä tulisi auttaa.
Tilanteen sekavuus kertoo siitä, ettei ilmastonmuutosta vieläkään oikein oteta sen vaatimalla vakavuudella. Siinä missä ministerit kantavat huolta esimerkiksi valtiovelasta ja tuottavuudesta, ei ilmastokriisiin sovelleta samanlaisia äänenpainoja. Huomionarvoista on, että talouskysymysten kohdalla pelottelu ja vaatimukset niukkuudesta ovat sallittuja – osa äänestäjistä reagoi tällaisiin viesteihin jopa positiivisesti. Asuinalueiden elinkelpoisuuden heikentymisen esiin nostaminen ja ilmastotoimien vaatiminen samanlaisin sanankääntein voisi osoittautua poliittiseksi itsemurhaksi.
“Esimerkiksi valtiovarainministeri Annika Saarikko on varoittanut Ukrainan sodan talousseurauksista ja kuinka meidän kaikkien on varauduttava tinkimään elintasostamme. On täysin mahdotonta kuvitella Saarikkoa sanomassa, että meidän kaikkien olisi varauduttava pärjäämään vähemmällä ilmastonmuutoksen takia.”
On kuitenkin todennäköistä, että näin tulee tapahtumaan – joko hallitusti, tai vähemmän hallitusti. Hakalan mukaan ilmastokriisi tulee vaatimaan sekä hillintää että sopeutumista, ja näiden yhteensovittaminen voi osoittautua haasteelliseksi. Väärin kohdennettuina päästöjen hillitsemistoimet voivat tuottaa vakavia sosiaalisia ongelmia. Esimerkiksi ruoantuotanto, tavarantoimitukset tai lääkkeiden saatavuus ovat kaikki alttiita päästöleikkausten seurauksille. Epäselvää on myös, millaisia globaaleja vaikutuksia on Euroopan unionin pyrkimyksillä lisätä uusiutuvaa energiantuotantoaan ja päästötöntä liikennettä alueellaan.
“Käytännön tasolla on aika vähän vielä mietitty sitä, mitä tämä tarkoittaa ihmisille niissä maissa, joissa siirtymään tarvitsemiamme mineraaleja kaivetaan”, Hakala sanoo.
Rajalliset resurssit on jaettava
Ilmastotuhojen vaikutusten ja vastuiden epätasainen jakautuminen ovat kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viimeisimmän raportin keskeisiä teemoja. Taulukko taulukolta raportissa kuvataan, miten historiallisesti ennätysmäinen päästöjen kasvu on varakkaiden maiden ja varakkaimpien ihmisten kulutuksen ja talouskasvun ruokkimaa.
Diplomi-insinööri ja filosofian tohtori Janne M. Korhonen on tutkinut energian- ja materiaalinkäytön kasvua ja miten pysyä planeetan kestokyvyn kannalta kestävissä rajoissa. Hän painottaa, että energiankäytön lähtökohdaksi pitäisi ottaa riittävän hyvä elämäntyyli.
“Ilmastokriisin vuoksi kaikki tulee vaikeutumaan. Globaali järjestys tavallaan rapistuu hieman joka suunnasta. Osa maista voi luopua demokratiasta, osa taas voi alkaa miettimään miten jakaa näitä jäljellä olevia resursseja reilummin.”
“Yksi mahdollisuus on jättää päätöksenteko markkinamekanismien varaan, mutta silloin meidän pitää ottaa vakavasti varallisuuden tasaisemmin jakaminen. Globaalisti pitäisi miettiä kaupankäynnille reilumpia ehtoja. Vaihdannan ehtoja rikkaiden ja köyhien maiden välillä tulisi muuttaa.”
Korhosen mielestä tarpeellisia perussääntöjä ilmastonmuutoksen kohtaamiseksi onkin heikompien ja marginalisoitujen aseman tunnistaminen sekä reilumpi vastuun- ja taakanjako.
Tämä voi tarkoittaa eri asioita eri maissa. Vauraissa länsimaissa se tarkoittaa erityisesti rikkaimpien ja eniten kuluttavien kansalaisten välttämätöntä siirtymistä vähäisempään kulutukseen. Köyhissä maissa taas tarvitaan uutta sitoutumista perustavien ihmisoikeuksien takaamiseen. Tällaisiin oikeuksiin kuuluvat poliittiset vapaudet, mutta myös asumisen, koulutuksen ja turvatun toimeentulon kaltaiset perustarpeet. Niiden toteutuminen on ratkaisevaa, jotta ihmiset pystyvät sopeutumaan elinalueidensa ennennäkemättömiin muutoksiin.
Siinä missä Suomen kaltaisia hyvinvointivaltioita leimaa luottamus talouskasvuun, teknologiaan ja valtiollisiin rakenteisiin, on monissa niin kutsutuissa kolmannen maailman maissa ja erityisesti alkuperäiskansojen yhteisöissä tukeuduttu yhteisöihin, ylisukupolvisuuteen ja ympäristön kunnioittamiseen. Vauraassa lännessä olisi hyvä pysähtyä pohtimaan mitä voisimme tulevaisuudessa oppia näiden maiden kokemuksista ja asiantuntemuksesta. Globaali yhteistyö ei toimi, elleivät lähtökohdat ole jatkossa tasa-arvoisempia.
Tulevaisuuden hedelmällistä yhteistyötä on visioinut muun muassa yhdysvaltalainen tieteiskirjailija Kim Stanley Robinson, joka on pitkällä urallaan käsitellyt ympäristötuhoa, oikeudenmukaisuutta ja näihin liittyviä yhteiskunnallisia kysymyksiä liki kaikissa teoksissaan. Vuonna 2020 julkaistu menestysteos The Ministry for the Future sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa ilmastonmuutosta ratkotaan kansainvälisten neuvottelujen, tieteen ja aktivismin avulla. Hän näkee, että moninaisten konkreettisten toimien lisäksi ilmastokriisi vaatii vahvoja kansainvälisiä sopimuksia, jotta työ nytkähtäisi kunnolla liikkeelle:
“Tärkeä askel olisivat progressiiviset päästöverot, eli että päästöjen tuottaminen maksaisi koko ajan enemmän. Niiden tulisi koskea niin yksilöitä kuin yrityksiä. Tämä on mielestäni oikeudenmukaisuuskysymys, mutta oli se sitä tai ei, olemme lopulta kaikki samassa veneessä. Kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki elävät sopusuhtaisemmin planeetan kanssa.”
Robinson nostaa esiin veroparatiisien toimintaan puuttumisen ilmastotekona, sillä ne mahdollistavat varallisuuden piilottamisen päästöveroilta ja -maksuilta, ja vaikeuttavat päästöjen alkuperän seuraamista. Hänen mukaansa teknologian, pääoman, osaamisen ja työvoiman siirtäminen ilmastonmuutoksesta kärsivien ihmisryhmien ja maiden avuksi olisi tärkeää.
“On tärkeää ymmärtää, että mikään maapallon kolkka ei ole kaukana ilmastokriisistä. Planeetta on yhteinen, ilmakehä on yhteinen, kaikki valtameret ovat yhteydessä toisiinsa”, Robinson toteaa.
Vanuatun kohtalo riippuu meistä
Vanuatulla kansalliset varautumissuunnitelmat keskittyvät tätä nykyä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja taloudellisten vahinkojen ennakoimiseen. Myös alkuperäisväestön perinnetiedolla on varautumisessa roolinsa: esimerkiksi tapa ennakoida hirmumyrskyjä luonnon merkkejä lukemalla ja säilöä ruokaa kriisitilanteita varten kumpuavat vanhoista perinteistä.
Vanuatu on sitoutunut siirtymään uusiutuvaan energiaan vuoteen 2030 mennessä, ja taloudellisesta avusta riippuvaisena maana se toivoo kansainvälisen yhteisön tukevan pyrkimystä rahallisesti.
“Toivomme, että muu maailma auttaa meitä siirtymään pois fossiilisesta energiasta. Tarvitsemme sitä varten teknologista osaamista ja apua luonnonkatastrofeista aiheutuviin tuhoihin”, Pauliane Basil sanoo.
Seuraavaksi Vanuatu on viemässä ilmastonmuutoskysymystä YK:n Kansainväliseen tuomioistuimeen. Käytännössä se tarkoittaa, että valtio pyytää tuomioistuimelta neuvoa-antavaa mielipidettä, jonka toivotaan kannustavan maailmaa kunnianhimoisempiin ilmastotoimiin ja lujittavan sitoutumista Pariisin ilmastosopimukseen. Aloitteella on yli 1 500 kansalaisjärjestön tuki.
“Tavoitteenamme on, että Kansainvälinen oikeustuomioistuin motivoisi maita tekemään kaikkensa, jotta ilmaston lämpeneminen pidetään 1,5 asteessa ja tulevien sukupolvien oikeuksia suojellaan.”
Vanuatulaisten selviäminen on kiinni siitä, miten kansainvälinen yhteisö nyt reagoi ilmastokriisiin.
“Haluaisin maailman johtajien ymmärtävän, että ilmastonmuutos tekee elämästämme päivä päivältä vaikeampaa. Pahimmassa tapauksessa tämä kriisi vie ihmisoikeutemme ja henkemme.”
Teksti: Antti Jauhiainen & Mikaela Remes