Etusivu Toimi Raif Badawin puolesta!

Toimi Raif Badawin puolesta!

Raif Badawi uhataan ruoskia joka perjantai, vain koska hän perusti keskustelufoorumin.

Saudiarabialainen bloggari ja aktivisti Raif Badawi ruoskittiin julkisesti perjantaina 9. tammikuuta al-Jafalin moskeijan edustalla Jeddassa. Tuhannen raipaniskun rangaistuksesta on jäljellä vielä 950.

Jeddan rikostuomioistuin tuomitsi Raif Badawin 7.5.2014 kymmenen vuoden vankeuteen ja 1000 raipaniskun ruumiilliseen rangaistukseen. Tuomioon liittyy myös 10 vuoden matkustuskielto, kielto käyttää tiedotusvälineitä sekä miljoonan rialin (yli 200 000 euron) sakot.

Tuomion syynä oli Badawin julkista keskustelua varten perustama Saudi Arabian Liberals -niminen internet-sivusto, joka suljettiin oikeuden päätöksellä. Häntä syytettiin myös islamin loukkaamisesta. Vetoomustuomioistuin vahvisti tuomion syyskuussa.

Raif Badawi sai rangaistuksensa 50 ensimmäistä raipaniskua 9.1. julkisesti perjantairukousten jälkeen. Silminnäkijän mukaan Badawi tuotiin rukousten päätyttyä kahlittuna ulos häntä kuljettaneesta bussista moskeijan edustalla olevalle aukiolle. Väkijoukon ja poliisien ympäröimänä hän sai 50 raipaniskua selkäänsä ja jalkoihinsa. Toimitus kesti noin 15 minuuttia. Sen jälkeen hänet vietiin pois bussilla. Perjantaiksi 16.1. määrättyä ruoskintaa ei pantu toimeen, koska Badawin tutkineet lääkärit katsoivat hänen olevan liian huonossa kunnossa.

Liity kansainväliseen tuhansien joukkoon toimimaan Raif Badawin epäinhimillisen rangaistuksen lopettamisen ja hänen välittömän vapauttamisensa puolesta. Allekirjoita vetoomus täällä!

Mitä voin tehdä?

Ota yhteyttä Saudi-Arabian lähetystöön Suomessa

Soita Saudi-Arabian lähetystöön Helsingissä. Ilmaise huolesi Raif Badawin tilanteesta ja pyydä lähetystöä välittämään Saudi-Arabian kuninkaalle ja sisäministeriöön pyyntö rangaistuksen lopettamisesta ja Raif Badawin vapauttamisesta. Katso soitto-ohje tämän ohjeistuksen lopusta.

Sadat Amnesty-aktiivit eri puolilla maailmaa ovat soittaneet omien maidensa lähetystöihin ja ilmaisseet huolensa Raif Badawin tilanteesta. Liity tähän kansainväliseen joukkoon – puhelun soittaminen vie vai muutaman minuutin!

Lähetä sähköpostia Saudi-Arabian lähetystöön ja ilmaise huolesi Raif Badawin tilanteesta ja pyydä lähetystöä välittämään Saudi-Arabian kuninkaalle ja sisäministeriöön pyyntö rangaistuksen täytäntöönpanon lopettamisesta ja Raif Badawin vapauttamisesta. Katso valmis malliviesti tämän ohjeistuksen lopusta.

Lähetä tukiviesti Raif Badawin perheelle

Lähetä viesti Raif Badawin vaimolle Ensaf Haidarille, joka asuu Kanadassa heidän kolmen lapsensa kanssa. Kerro viestissäsi, että olemme ympäri maailman heidän tukenaan ja vetoamme Saudi-Arabian viranomaisiin ruoskintatuomion kumoamiseksi ja Raif Badawin vapauttamiseksi.

Lähetä Twitter-viesti Raif Badawin viralliselle Twitter-tilille @raif_badawi tai suoraan hänen vaimolleen @miss9afi

Katso Raif Badawin vaimon, Ensaf Haidarin, puheenvuoro miehensä puolesta BBC:n videoimana täällä.

Lähetä viesti Saudi-Arabian viranomaisille

Lähetä Twitter-viesti Saudi-Arabian oikeusministeriöön, ulkoministeriöön ja kruununprinssille ja vaadi ruoskintatuomion täytäntöönpanon lopettamista, tuomion kumoamista ja Raif Badawin välitöntä vapauttamista.

Ministry of Justice: @MojKsa
Ministry of Foreign Affairs: @KSAMOFA
Crown Prince and Minister of defence, Prince Salman bin Abdul Aziz Al Saud: @HRHPSalman
Osallistu kampanjointiin Raif Badawin puolesta Twitterissä: #RaifBadawi | #FreeRaif |

Kerro meille miten osallistuit

Lähetäthän meille palautetta, kun olet osallistunut kampanjointiin. Se käy helposti palautelomakkeen kautta.


OHJEET LÄHETYSTÖÖN SOITTAMISEEN

Saudi-Arabian lähetystön puhelinnumero:
09 477 8870
Asiointi englanniksi paina 2, suurlähettilään toimisto paina 3.

Voit hyödyntää seuraavaa pohjaa asian esittämisessä:

“Hello, my name is XXX. Could I please speak to Ambassador Al Aboud or one of his representatives?
I am a concerned Finnish citizen with an urgent message I would like to request you relay to the King of Saudi Arabia and the Minister of the Interior.
I am deeply concerned about Raif Badawi’s flogging sentence. Mr Badawi is a citizen blogger sentenced solely for exercising his right to freedom of expression. He is a prisoner of conscience.
I ask the King and Minister of the Interior not to carry out this punishment because it violates the prohibition on torture and other cruel treatment in international law.
I also ask them to release Mr Badawi immediately and quash his convictions and sentence.
Will you be able to relay this message via the proper authorities so that it reaches the King and Minister of Interior?”

Lähetystön toimisto sulkeutuu klo 15. Tämänkin jälkeen puhelimeen saatetaan kyllä vastata tai voit tavoittaa vastaajan, johon voit jättää viestin. Mikäli puheluusi vastataan suomeksi, voit toki esittää asiasi suomeksi.

OHJEET VIESTIN LÄHETTÄMISEKSI LÄHETYSTÖÖN + MALLIVIESTI

Saudi-Arabian lähetystöön voi lähettää viestin suoraan heidän verkkosivujensa kautta palautelomakkeella. Lomakkeen löydät täältä.
Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen secretary@saudiembassy.fi.

Ohessa malliviesti, jota voit muokata haluamasi mukaan. Pidäthän viestisi kohteliaan sävyisenä.

Your Excellency Ambassador Al Aboud,
I am a concerned Finnish citizen with an urgent message I would like to request you relay to the King of Saudi Arabia and the Minister of the Interior.
I am deeply concerned about Raif Badawi’s flogging sentence. Mr Badawi is a citizen blogger sentenced solely for exercising his right to freedom of expression. He is a prisoner of conscience.
I ask the King and Minister of the Interior not to carry out this punishment because it violates the prohibition on torture and other cruel treatment in international law.
I also ask them to release Mr Badawi immediately and quash his convictions and sentence.
Sincerely,

Seuraa meitä: