Etusivu Tapahtuma Vain ihmisiä -kampanjastartti ja kohtaamiskahvila

Vain ihmisiä -kampanjastartti ja kohtaamiskahvila

Tervetuloa Vain ihmisiä -kampanjan lanseeraustilaisuuteen ja kohtaamiskahvilaan perjantaina 15.2. kello 18.00 Helsingin kaupunginmuseoon!

Mikä meitä ihmisiä yhdistää? Kenen tarinan sinä haluaisit kuulla, ja mitä kertoisit muille itsestäsi? Kenen ääni jää yhteiskunnassamme kuulematta?

Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Vain ihmisiä -kohtaamiskahvilassa, jossa eri taustoista tulevat ihmiset istuvat samaan pöytään ja ohjatun tarinanjakamisen kautta pääsevät tutustumaan tuntemattomaan.

Kahvila järjestetään yhteistyössä Story Sharing Universum -teatteriryhmän tarinankertojien kanssa. Myös heillä itsellään on monenlaisia tarinoita kerrottavanaan, sillä jotkut heistä ovat tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina, toiset taas esimerkiksi opintojen tai rakkauden takia.

Samalla lanseerataan Amnestyn, Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Punaisen Ristin yhteinen Vain ihmisiä -kampanja. Kampanja haluaa aloittaa muutoksen kohti moniäänisempää, kaikkia kunnioittavaa ja yhteistä vastuuta kantavaa Suomea. Samalla voimme huomata, että erilaisista taustoista ja tarinoistamme huolimatta meillä on paljon yhteistä.

Tervetuloa mukaan – ollaan yhdessä #vainihmisia!

Ilmoitathan tulostasi info@vainihmisia.fi.

Mitä: Vain ihmisiä -kampanjan lanseeraustilaisuus ja kohtaamiskahvila
Missä: Helsingin kaupunginmuseon aula, Aleksanterinkatu 16
Milloin: Perjantaina 15.2. kello 18.00-21.00

www.vainihmisia.fi

_______

Välkommen till Story Sharing Caféet och lanseringsevenemanget för kampanjen Människor emellan fredagen den 15.2 kl. 18.00 i Helsingfors stadsmuseum!

Vad för oss människor samman? Vems historia skulle du vilja höra och vad skulle du vilja berätta om dig själv? Vems röst hörs inte i vårt samhälle? Dessa är frågor som vi under Människor emellan mötescaféerna söker svaren till. I caféet sitter människor från olika bakgrunder kring samma bord och får i form av berättelser bekanta sig med någon obekant.

Caféet arrangeras i samarbete med teatergruppen Story Sharing Universiums aktörer. Även de har många berättelser att dela eftersom en del av dem har kommit till Finland som asylsökande, andra p.g.a. studier eller kärlek.

Samtidigt lanseras Amnestys, Kyrkans utlandshjälps och Finlands Röda Kors gemensamma kampanj Människor emellan. Kampanjen vill skapa en förändring för ett mer medmänskligt och likvärdigt Finland som respekterar alla. Samtidigt kan vi upptäcka att vi trots våra olika bakgrunder och berättelser har mycket gemensamt.Välkommen med – låt oss vara #manniskoremellan!

Vänligen registrera ditt deltagandevia info@vainihmisia.fi.

Vad: Story Sharing Café och lanseringsevenemang för kampanjen Människor emellan
Var: Helsingfors stadsmuseums aula, Alexandersgatan 16
När: Fredagen den 15.2 kl. 18.00-21.00

https://vainihmisia.fi/sv/
_______

Welcome to the opening event of the People, Simply campaign and the story sharing café!

What unites us as people? Whose story would you like to hear, and what would you like to tell about yourself? Whose voice is left unheard in our society?

We seek answers to these questions in the People, Simply story sharing café. People from different backgrounds sit around the same table, and with instructions from the Story Sharing Universe theatre group everyone is invited to listen and share. The theatre group instructors have their own stories to share too. Some of them came to Finland as asylum seekers, and some came because of studies or love.

The same event launches the People, Simply campaign by Amnesty Finland, Finn Church Aid and the Finnish Red Cross. The campaign wants to start a change towards a more multi-voiced, compassionate and equal Finland. It also shows that despite our different backgrounds, we have a lot in common.

You are warmly welcome – let’s simply be people together! #peoplesimply

Please register by e-mail info@vainihmisia.fi .

What? People, Simply campaign launch & the story-sharing café
Where? Helsinki City Museum entrance hall, Aleksanterinkatu 16
When? Friday February 15th at 18.00-21.00

www.vainihmisia.fi/en/

Seuraa meitä: