Etusivu Kirjeitä vapaudelle Henkilöt Favela-aktivistin murha Brasiliassa selvitettävä

Favela-aktivistin murha Brasiliassa selvitettävä

Favela-aktivistin murha Brasiliassa selvitettävä

14. maaliskuuta 2018 muistetaan päivänä, jolloin yksi Brasilian arvostetuimmista ihmisoikeuspuolustajista ammuttiin kylmäverisesti autoonsa. Se oli Marielle Francon viimeinen elinpäivä.

Mariellen kuolemaa on tutkittu salassa, vaikka todisteiden valossa näyttää siltä, että murha oli perusteellisesti suunniteltu ja siihen liittyi valtiollisia toimijoita. Esimerkiksi luodit näyttävät kuuluneen liittovaltion poliisille. Allekirjoita vetoomus ja vaadi murhan perusteellista ja puolueetonta tutkintaa!

Marielle Franco unelmoi turvallisemmasta ja oikeudenmukaisemmasta kotikaupungista. Hän kritisoi aktiivisesti poliisiväkivaltaa ja sitä, että valtio rajoittaa kansalaisten oikeuksia turvallisuuden nimissä. Marielle ei kuitenkaan suostunut vain haaveilemaan muutoksesta, vaan hän oli arvostettu kaupunginvaltuutettu ja vähemmistöjen ihmisoikeuksien puolustaja. “Mariellessa henkilöityivät ne oikeudet joiden puolesta hän taisteli”, kertoo Mariellen kumppani Monica.

Mariellen väsymätön työ faveloissa asuvien naisten, nuorten ja sateenkaariyhteisön hyväksi päättyi kun Marielle ja hänen autonkuljettajansa ammuttiin ohi ajaneesta autosta 14. maaliskuuta 2018. Hän oli osallistunut juuri ennen kuolemaansa mustien naisten oikeuksia käsittelevään keskustelutilaisuuteen.

Mariellen tapaus ei ollut ainoa laatuaan. Brasiliassa tapetaan kymmeniä ihmisoikeuspuolustajia vuosittain. Rikokset jäävät liian usein tutkimatta ja syylliset tuomitsematta. Etenkin ne, jotka uskaltavat kyseenalaistaa poliisiväkivaltaa ovat joutuneet uhkailun ja hyökkäyksen kohteeksi. Mariellen kuolemaa tutkitaan salassa, vaikka Amnesty Internationalin saamien todisteiden valossa murhaan liittyi valtiollisia toimijoita. Esimerkiksi murhassa käytetyt luodit näyttävät kuuluneen liittovaltion poliisille. Myös tapahtumapaikkaa kuvanneet turvallisuus- ja liikennekamerat oli sammutettu vain päivää ennen murhaa.

Brasilian viranomaisten on suojeltava ihmisoikeuspuolustajia uusilta hyökkäyksiltä ja laitettava syylliset vastuuseen. Allekirjoita vetoomus ja vaadi Mariellen murhan avointa, perusteellista ja riippumatonta tutkintaa sekä syyllisten saattamista oikeuteen.

 

Allekirjoita vetoomus

Arvoisa Brasilian presidentti, vaadin, että Marielle Francon kuolemasta toteutetaan välittömästi perusteellinen ja puolueeton tutkinta ja että syylliset tuodaan oikeuden eteen.

Virhe: tarkista sähköposti

Virhe: Puhelinnumeron tulee alkaa 0. Puhelinnumerossa ei saa olla välejä tai välimerkkejä.

Lähetä tukiviesti Mariellen perheelle

Marielle Franco maksoi työstään liian kovan hinnan. Mutta hänen kuolemansa ei tee hänen työtään tyhjäksi. Arvot, joita hän edusti ja joiden puolesta hän taisteli, jatkavat elämäänsä. Jos haluat, voit kertoa sen omin sanoin Mariellen perheelle.

1

Kuva

2

Kirjoita viesti

3

Lähettäjän yhteystiedot

Virhe: Puhelinnumeron tulee alkaa 0. Puhelinnumerossa ei saa olla välejä tai välimerkkejä.

4

Valitse summa

Kahden ja puolen euron maksulla katetaan kortin paino- ja postituskulut sekä palvelun ylläpito. Valitsemalla suuremman summan tuet Amnestyn työtä ihmisoikeuksien puolesta. Lisätietoa solidaarisuuskorteista.

Seuraa meitä: