Sauli Niinistön nostettava ihmisoikeudet esiin Kiinan presidentin vierailulla

Suomen täytyy puuttua presidentti Xi Jinpingin valtiovierailulla Kiinan ihmisoikeusloukkauksiin. Kiinan tulee lopettaa teloitusten täytäntöönpanot ja luopua kuolemanrangaistuksesta. Ihmisoikeusjuristien ja muiden ihmisoikeuspuolustajien häirintä, mielivaltaiset pidätykset, kidutus ja pahoinpitely sekä vangitseminen on lopetettava.

Presidentti Sauli Niinistön on otettava ihmisoikeuskysymykset esiin Kiinan presidentti Xi Jingpingin valtiovierailulla 5.4.2017. Presidentin on vaadittava Kiinaa kunnioittamaan kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteitaan.

Kiinan viranomaiset ovat loukanneet räikeästi oikeutta ilmaisunvapauteen ja oikeutta toimia rauhanomaisesti ihmisoikeuksien puolesta muun muassa vainoamalla ihmisoikeusjuristeja. Heitä on myös tuomittu epämääräisten syytteiden nojalla niin sanotusta valtionvastaisesta toiminnasta.

”Suomen on vaadittava Kiinan viranomaisia lopettamaan ihmisoikeusjuristien ja muiden ihmisoikeuspuolustajien häirintä, mielivaltaiset pidätykset, kidutus ja pahoinpitely sekä vangitseminen”, Amnestyn maakohtaisen työn asiantuntija Anu Tuukkanen sanoo.

Teloitukset lopetettava

Kiina teloittaa vuosittain eniten ihmisiä maailmassa. Kuolemanrangaistusluvut ovat Kiinassa valtionsalaisuuksia, mutta niitä arvioidaan olevan tuhansia joka vuosi. Maa ei ole kansainvälisen yhteisön jatkuvista pyynnöistä huolimatta lisännyt läpinäkyvyyttä asiassa.

”Kiinan hallituksen politiikka on ’tappaa vähemmän, tappaa varovaisemmin’. Kiinan mukaan pienet uudistukset lainsäädännössä ovat vähentäneet teloitusten määrää. Luotettavaa tietoa teloitusten ja kuolemantuomioiden määristä ei kuitenkaan ole saatavilla”, Anu Tuukkanen kertoo.

Amnestyn mukaan Suomen tulisi vaatia Kiinan hallitusta lopettamaan kaikkien teloitusten täytäntöönpano välittömästi ja muuttamaan kuolemantuomiot. Pitkällä tähtäimellä Kiinan tulisi kokonaan luopua kuolemanrangaistuksesta kansallisessa lainsäädännössä.

Keskustelu ihmisoikeuksista Kiinan kanssa ei saa jäädä muodollisuudeksi

EU on viime vuosina useita kertoja ottanut suoraselkäisesti kantaa Kiinan ihmisoikeustilanteeseen muun muassa vaatimalla pidätettyjen ihmisoikeusjuristien vapauttamista ja heidän esittämiensä kidutusväitteiden tutkimista.

”Suomen tulisi varmistaa, että EU jatkossakin pitää kiinni omasta sitoumuksestaan asettaa ihmisoikeudet keskeiselle sijalle suhteissaan kolmansiin maihin. Keskustelu ihmisoikeuksista Kiinan kanssa ei saa jäädä muodollisuudeksi, vaan siitä on tultava aidosti tavoitteellista yhteistyötä”, Anu Tuukkanen muistuttaa.

Amnesty International Suomen osasto lähetti presidentti Sauli Niinistölle kirjeen Kiinan presidentin Xi Jinpingin valtiovierailun alla. Kirje lähetettiin myös pääministeri Juha Sipilälle ja eduskunnan puhemies Maria Lohelalle.

Seuraa meitä: