Omat työkalut
Uutishuone > Tiedotteet > Amnestyn tiedotteet 2009 > Vuosi 2008: Maailmanlaajuinen talouskriisi jätti ihmisoikeudet varjoonsa
Tehdyt toimenpiteet
Köyhyys ja ihmisoikeudet, tiedotteet

Vuosi 2008: Maailmanlaajuinen talouskriisi jätti ihmisoikeudet varjoonsa

28.05.2009

Maailmanlaajuinen taloustaantuma syventää niitä ongelmia, jotka ihmisoikeuksien vuosikymmeniä jatkunut laiminlyönti on aiheuttanut, Amnesty toteaa tänään julkistamassaan vuosiraportissa.

Amnestyn mukaan maailmanlaajuinen taloustaantuma on sekä johtanut uusiin ihmisoikeusloukkauksiin, että vienyt huomiota pois niiden ratkaisemisesta. 

”Ihmisoikeuksia on jo kauan poljettu kansallisen turvallisuuden nimissä. Nyt loukkaukset unohdetaan maailmantalouden elvyttämisen nimissä”, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.

“Maailma tarvitsee uuden oikeudenmukaisuuteen perustuvan maailmanjärjestyksen – ei vain lupauksia paperilla, vaan sitoutumista ja konkreettista toimintaa hallituksilta. Maailman johtajien, erityisesti G20-maiden, on investoitava ihmisoikeuksiin yhtä määrätietoisesti kuin talouskasvuun. Tällä hetkellä G20-maissa tapahtuu suhteessa enemmän ihmisoikeusloukkauksia kuin muissa maissa.”

Amnestyn mukaan vuonna 2008 miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa kärsivät paitsi ruuan, puhtaan veden, työpaikkojen, maan ja asumusten puutteesta, myös turvattomuudesta, syrjinnästä, kasvavasta epätasa-arvosta, muukalaisvihasta ja rasismista, väkivallasta ja sorrosta.

Monissa maissa hallitusten reaktiot taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia oloja arvostelevia protesteja vastaan olivat ylimitoitettuja. “Levottomuudesta ja poliittisesta väkivallasta on yhä enemmän merkkejä eli taloustaantuma uhkaa johtaa sorron lisääntymiseen,” Johansson sanoo.

“Kiinan ja Venäjän esimerkit osoittavat, että markkinoiden avaaminen ei ole johtanut yhteiskunnalliseen avautumiseen.”

Kiinassa ja Venäjällä, mutta myös lukuisissa muissa maissa, ihmisoikeusaktivisteja, toimittajia, juristeja, ay-liikkeen edustajia ja muita kansalaisyhteiskunnan toimijoita häirittiin, heitä vastaan hyökättiin ja heitä surmattiin ilman rangaistuksia.

Amnesty torjuu lähestymistavan, jossa ihmisoikeuksista valitaan ja poimitaan käyttöön vain itselle sopivimmat. Maailman johtajat eivät ole uskottavia eivätkä tehokkaita, jos he eivät haasta omia kaksoisstandardejaan ihmisoikeuskysymyksissä.

“Pidämme tervetulleena presidentti Obaman päätöstä sulkea Guantánamo ja lopettaa kidutus. Me kannustamme häntä varmistamaan, että syylliset tuodaan oikeuden eteen. Vastuullisuus vahvistaa – ei heikennä – globaalia turvallisuutta ja Yhdysvaltojen moraalista auktoriteettia”, Johansson sanoo.

Amnestyn vuosiraportti käsittelee vuonna 2008 tapahtuneita ihmisoikeusloukkauksia ja sisältää tietoa 157 maan ihmisoikeustilanteesta. Raportin esipuhe analysoi maailmanlaajuisen talouskriisin ja ihmisoikeusloukkausten välistä yhteyttä.

Suomelle kritiikkiä alaikäisten turvapaikanhakijoiden säilöönotosta ja seksuaalirikoslainsäädännöstä

Amnesty arvostelee vuosiraportissaan Suomea alaikäisten turvapaikanhakijoiden säilöönotosta. Vuonna 2008 ainakin 22 alaikäistä turvapaikanhakijaa otettiin säilöön, heistä seitsemän oli yksin maahan tulleita.  Amnestyn kanta on, että turvapaikanhakijoiden säilöönottoa tulee välttää. Yksin tulleiden alaikäisten säilöönotto tulisi kieltää Suomen ulkomaalaislaissa.

Järjestö kiinnittää huomiota myös EU:n sisäisten ns. Dublin-palautusten määrän kasvuun. Vuonna 2008 palautettiin 430 turvapaikanhakijaa, kun vuotta aiemmin palautettuja oli 320. Palautuksia tehtiin myös Kreikkaan, jonka turvapaikkamenettely ei Amnestyn mukaan täytä kansainvälisen oikeuden vaatimuksia. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja Helsingin hallinto-oikeus tekivät kieltopäätöksiä palauttamisesta Kreikkaan.

Amnesty moittii Suomen hallitusta riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi ja uhrien auttamiseksi sekä lainsäädännön että käytännön tasolla. Suomessa osa seksuaalirikoksista, muun muassa sukupuoliyhteyteen pakottaminen ja tietyt seksuaalisen hyväksikäytön muodot, ovat yhä asianomistajarikoksia.  Vuonna 2008 Suomesta puuttui edelleen kansallinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma.

Kuuluu kaikille -kampanja köyhyyttä vastaan alkaa

Vuosiraportin julkistuksen yhteydessä Amnesty International aloittaa maailmanlaajuisen kampanjan ihmisoikeusloukkauksia vastaan, jotka edistävät ja syventävät köyhyyttä. Kampanjan suomenkielinen nimi on Kuuluu kaikille.

“Kampanjan ensimmäinen vaatimus kohdistuu Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Yhdysvallat ei tunnusta taloudellisten, kulttuuristen ja sosiaalisten oikeuksien käsitteitä, kun taas Kiina ei kunnioita kansalais- ja poliittisia oikeuksia. Kummankin hallituksen on sitouduttava siihen, että kaikki ihmisoikeudet kuuluvat kaikille" Frank Johansson sanoo.

Vuosiraportti ja alueelliset yhteenvedot

Lisämateriaalia Amnestyn kansainvälisiltä sivuilta 28.5. klo 07.01. alkaen

Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja
Frank Johansson
Amnesty International, Suomen osasto
p. 050 367 6311

Tiedottaja
Anu-Elina Jaskari
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 1532