Tiananmenin tapahtumista järjestettävä riippumaton tutkimus
Kiinan johdon on järjestettävä avoin ja riippumaton tutkimus Pekingin Tiananmenin tapahtumista kesäkuussa 1989. Tiananmenin mielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta tulee 4.6. kuluneeksi 20 vuotta. Vuosipäivän alla Kiinan viranomaiset ovat entisestään rajoittaneet ihmisoikeusaktivistien ja juristien toimintaa maassa.
Kiinan johto on estänyt kaikki yritykset satojen ihmisten kuolemaan tai loukkaantumiseen johtaneiden tapahtumien selvittämiseksi. Kiina ei ole julkistanut virallisia lukuja vangituista, mutta useat kansalaisjärjestöt arvioivat, että ainakin 20 ja mahdollisesti jopa 200 ihmistä on yhä vangittuna osallisuudesta vuoden 1989 demokratiamielenosoituksiin.
“Vankilassa yhä olevista ihmisistä moni on tuomittu ‘vastavallankumouksellisista’ rikoksista, jotka poistettiin Kiinan rikoslaista vuonna 1997”, sanoo Amnestyn Suomen osaston maakohtaisen työn asiantuntija Aino Pennanen. “Kiinan viranomaisten on vapautettava välittömästi nämä vangit ensimmäisenä askeleena kohti vastuullisuutta”, Pennanen sanoo.
Kaikki Tiananmenin tapahtumien vuoksi pidätetyt tai vangitut eivät ole itse osallistuneet protesteihin 20 vuotta sitten. Kiinan johto tukahduttaa jatkuvasti julkista keskustelua vuoden 1989 tapahtumista. Ihmisiä on tuomittu vankeuteen ainoastaan siksi, että he ovat käyttäneet ilmaisunvapauttaan, esimerkiksi moderoineet aihetta käsitteleviä nettikeskusteluja.
Poliisi häiritsee jatkuvasti Tiananmenin äidit -liikkeen johtajia Ding Zilinia ja Jiang Peikunia ja he ovat joutuneet toistuvasti hallinnollisten pidätysten kohteiksi. Toukokuussa heitä estettiin osallistumasta Tiananmenin tapahtumien muistoseremoniaan.
Vuosiraporttinsa julkistamisen yhteydessä 28.5. Amnesty vaati Kiinaa ratifioimaan kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Amnesty pitää edistysaskeleena Kiinan hallituksen julkistamaa kansallista ihmisoikeustoimintaohjelmaa, jossa on säännökset laittomien pidätysten lopettamisesta ja ihmisoikeuksien suojelusta maan perustuslain mukaisesti. Amnesty kuitenkin muistuttaa, että toimintasuunnitelman vaikutukset riippuvat sen toimeenpanosta.
Ihmisoikeusaktivistit häirinnän kohteina
Tiananmenin tapahtumien 20. vuosipäivän alla Kiinan johto on entisestään rajoittanut ihmisoikeusaktivistien toimintaa eri puolilla maata. Amnestyn mukaan ainakin sata aktivistia on ollut pidätettynä tai heitä on kohdeltu väkivaltaisesti vuoden 2009 aikana, kun he ovat puolustaneet oikeuttaan asumiseen tai maahan tai osoittaneet kannatusta oikeudellisille ja poliittisille uudistuksille. Tapauksista monet liittyvät aktivistien valvontaan Tiananmenin vuosipäivän alla.
Vuoden 2009 tammi-huhtikuussa viranomaiset ovat uhanneet väkivallalla ihmisoikeusaktivistien puolustusasianajajia ainakin neljässä tapauksessa. Ainakin kymmenessä tapauksessa juristeja on estetty tapaamasta tai edustamasta asiakkaitaan ja ainakin yhdessä tapauksessa juristilta on pidätetty oikeus ammattinsa harjoittamiseen.
Useat ihmisoikeusaktivistit ovat yhä vangittuina tai heitä vainotaan Tiananmenin tapahtumien vuoksi:
Jiang Yaqun oli vangitsemisen hetkellä noin 40-vuotias. Hänet tuomittiin alun perin kuolemaan ’vastavallankumouksellisesta toiminnasta’. Hänen tuomiotaan on alennettu kolmesti ja hänen on määrä vapautua Pekingin Jinzhongin vankilasta lokakuussa 2014.
Li Yujun tuomittiin alun perin tuhopoltosta kuolemaan kahden vuoden lykkäyksellä. Hän on vangittuna Pekingin vankila numero 2:ssa. Lin on määrä vapautua kuuden tuomion alennuksen jälkeen marraskuussa 2014.
Zhu Gengsheng tuomittiin ’vastavallankumouksellisesta toiminnasta’, koska hän heilutti lippua tuleen sytytetyn panssarivaunun päällä. Zhu tuomittiin alun perin kuolemaan kahden vuoden lykkäyksellä. Hän on vangittuna Pekingin vankila numero 2:ssa. Zhun tuomiota on alennettu viisi kertaa ja hänen on määrä vapautua huhtikuussa 2013.
Zhou Yongjunia vainotaan yhä Tiananmenin demokratialiikkeeseen liittyvän ihmisoikeusaktivismin vuoksi. Zhou oli yksi protestien opiskelijajohtajista. Kahden vuoden vankeustuomion jälkeen hän on asunut pääosin Yhdysvalloissa. Palattuaan Kiinaan vuonna 1998 Zhou joutui kolmeksi vuodeksi työkeskeiseen uudelleenkoulutukseen, joka on yksi Kiinassa käytetyistä hallinnollisen pidätyksen muodoista. Viime vuoden lokakuussa Zhou yritti palata Kiinaan Hongkongin kautta, mutta hänet pidätettiin jälleen. Tiedotusvälineiden mukaan hän on joutunut toukokuussa 2009 syytteeseen talouspetoksesta.
Lisätiedot:
Aino Pennanen
Maakohtaisen työn asiantuntija
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 0485
aino.pennanen@amnesty.fi
Anu-Elina Jaskari
Tiedottaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 1532
anu-elina.jaskari@amnesty.fi
