Omat työkalut
Uutishuone > Tiedotteet > Amnestyn tiedotteet 2008 > Irakin pakolaiskriisi kaipaa ratkaisua
Tehdyt toimenpiteet
Pakolaiset ja siirtolaiset, tiedotteet

Irakin pakolaiskriisi kaipaa ratkaisua

16.06.2008

Amnesty International moittii kansainvälistä yhteisöä vastuun välttelystä Irakin pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Yksistään Irakin rajaseutujen ei-kenenkään maalla elää kymmeniä tuhansia pakolaisia. Järjestö muistuttaa, että Irakiin ei ole turvallista palata eikä sinne saa palauttaa pakolaisia. Näin on kuitenkin tapahtunut.

Irakista paenneiden ahdinko jatkuu äärimmäisen vakavana - YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n viimeisimmän arvion mukaan pakolaisia on jo liki viisi miljoonaa.

Amnesty julkaisi 15. kesäkuuta uuden raportin Irakin pakolaistilanteesta. Järjestön mukaan miljoonat pakolaiset elävät kestämättömän epäinhimillisissä ja turvattomissa oloissa samaan aikaan, kun Irakin hallitus ja Yhdysvalllat liittolaisineen korostavat turvallisuustilanteen Irakissa parantuneen.

Amnestyn mukaan Irak ei ole turvallinen eikä sinne sovi palata. Irakin naapurimaat eivät myöskään kykene yksin kantamaan pakolaistaakkaa.

Jordania ja Syyria ovat jo kiristäneet maahanpääsyvaatimuksiaan, ja pakolaisia on joutunut palaamaan Irakiin ilman todellisia vaihtoehtoja. Myös osa EU-maista, esimerkiksi Ruotsi, on alkanut palauttaa pakolaisia takaisin Irakiin.

Amnestyn delegaatio vieraili Syyrian ja Irakin rajalla sijaitsevalla al-Tanfin pakolaisleirillä maaliskuussa. Leirin epäinhimillisissä oloissa elää tuhansia Irakista paenneita palestiinalaisia. Syyria ei kuitenkaan halua enää ottaa pakolaisia vastaan.

Amnesty perää kansainvälistä yhteisö tarttumaan pikaisesti pakolaiskriisiin, lisäämään kiintiöpakolaisten määrää ja antamaan tukea Irakin naapurimaille pakolaisten auttamiseksi.

Lisätietoja

Noora Valkonen
Tiedottaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 09 – 5860 4444, 040 – 833 1532
noora.valkonen@amnesty.fi

Lue Amnestyn Irak-tiedote ja raportti verkossa