Omat työkalut
Uutishuone > Tiedotteet > Amnestyn tiedotteet 2008 > Vuosi 2007: Pahimpiin ihmisoikeusongelmiin ei puututtu
Tehdyt toimenpiteet
tiedotteet

Vuosi 2007: Pahimpiin ihmisoikeusongelmiin ei puututtu

28.05.2008

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus täyttää tänä vuonna kuusikymmentä vuotta. Siihen sisältyvistä sitoumuksista ei kuitenkaan ole pidetty kiinni, toteaa Amnesty International tänään julkaisemassaan vuosiraportissa. Suomi saa Amnestyltä kritiikkiä nopeutetusta turvapaikkamenettelystä.

"Köyhyys ja epätasa-arvo luovat edelleenkin eri puolilla maailmaa olosuhteita, joissa vakavat ihmisoikeusongelmat, aseelliset konfliktit ja pakolaisuus jatkuvat”, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.

”Yhdysvaltojen ylilyönnit terrorismin vastaisissa toimissa, EU:n myötävaikutus näihin toimiin sekä Kiinan ja Venäjän pyrkimykset tukahduttaa kansalaiskeskustelu ovat esimerkkejä siitä, kuinka maailman johtavat valtiot yhä laiminlyövät ihmisoikeussitoumuksiaan.”

Amnesty perää nyt hallituksilta samanlaista poliittista tahtoa kuin kuusikymmentä vuotta sitten. Venäjän ja Yhdysvaltain uusilla johtajilla, olympialaisiin valmistautuvalla Kiinalla sekä EU:lla on tänä vuonna hyvä tilaisuus näyttää esimerkkiä ratkaisemalla omia ihmisoikeusongelmiaan.

Amnestyn raportti käsittelee vuonna 2007 tapahtuneita ihmisoikeusloukkauksia ja sisältää tietoa yli 150 maan ihmisoikeustilanteesta. Raportti osoittaa, että muun muassa kidutus, epäoikeudenmukaiset oikeudenkäynnit ja sananvapauden rajoittaminen olivat viime vuonna yhä arkipäivää useissa kymmenissä maissa.

Kansainvälinen yhteisö ei viime vuonna kyennyt puuttumaan pahimpiin ihmisoikeuskriiseihin. Ihmiset eri puolilla maailmaa sen sijaan vaativat oikeuksiensa toteutumista entistä äänekkäämmin. Silti heitä ei haluttu kuulla.


Suomelle kritiikkiä nopeutetusta turvapaikkamenettelystä

Suomi saa Amnestyn raportissa kritiikkiä ns. nopeutetusta turvapaikkamenettelystä. Menettelyssä on hakijan oikeusturvaan liittyviä ongelmia, koska hakija voidaan poistaa maasta hänen asiansa käsittelyprosessin ollessa vielä kesken. Vuonna 2007 yli puolet kielteisistä päätöksistä tehtiin nopeutetussa menettelyssä.

Hallitus on viemässä ulkomaalaislain muutosehdotuksen eduskuntaan kesäkuussa vielä ennen eduskunnan kesätaukoa.

Amnesty vaatii nopeutettuun menettelyyn ulkomaalaislaissa liittyvien säädösten välitöntä korjaamista.

”On paljon haitallisempaa, että henkilö palautetaan kotimaahansa ja hän joutuu vakavaan vaaraan, kuin että Suomessa käsitellään huolellisesti hakemuksia, jotka osoittautuvat perusteettomiksi”, sanoo pakolaiskysymysten asiantuntija Outi Lepola Amnestyn Suomen osastosta.

Maasta poistamista odottavien, kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden säilöönotto on muuttunut entistä tavanomaisemmaksi ja säilöönottoajat ovat pidentyneet. Amnestyn kanta on, että säilöönottoa tulee välttää, ja että siihen tulee turvautua vain erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa. Yksin tulleiden alaikäisten säilöönotto tulisi kieltää laissa.

Amnesty moittii Suomen hallitusta riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi ja uhrien auttamiseksi. Suomesta puuttuu edelleen kansallinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma.

Lisäksi järjestö muistuttaa raportissaan, että Suomi ei viime vuoden loppuun mennessä ollut ratifioinut Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastaista sopimusta. Raportissa huomioidaan myös, että ihmiskaupan uhreille tarkoitetun oleskeluluvan saaminen edellytti yhä pääsääntöisesti uhrin yhteistyötä viranomaisten kanssa.

Siviilipalveluslakia muutettiin ja siviilipalvelusaikaa lyhennettiin viime vuonna. Amnesty pitää sitä kuitenkin edelleen rangaistuksenomaisena, sillä siviilipalvelusaika on yli kaksinkertainen yleisimpään asepalvelusaikaan verrattuna.


Vakavimpia ihmisoikeusongelmia ei vuonna 2007 ratkaistu


* Sivulliset tallautuivat jalkoihin konflikteissa

Siviileihin kohdistettiin järjestelmällistä väkivaltaa ja heidän mahdollisuuksiaan inhimilliseen elämään tuhottiin eri puolilla maailmaa jatkuneissa kriiseissä.

* Naisiin kohdistuva väkivalta jatkui

Naisten asemassa on vielä paljon vakavia ongelmia Pohjoismaista Afrikkaan. Raiskausta käytettiin edelleen sodankäynnin välineenä.

* Pakolaiset eivät saaneet riittävästi suojaa

Pakolaisten mahdollisuudet saada suojaa eivät kohentuneet. Jotkut Euroopan maat kiristivät viime vuonna maahantuloa koskevaa lainsäädäntöään entisestään. Irakin pakolaiskriisiin ei tosissaan etsitty ratkaisua.

* Kidutus yhä yleistä

Etenkin Yhdysvaltain toiminta rapautti ehdotonta kidutuksen kieltoa. Maa ei suostunut sanoutumaan irti ns. vesikidutuksen käyttämisestä. Kidutusta ja muuta epäinhimillistä kohtelua tapahtui yli 80 maassa.

* Sananvapautta rajoitettiin

Ihmisoikeuspuolustajien ja kansalaisjärjestöjen toiminnanvapautta rajoitettiin yhä voimakkaammin muun muassa Venäjällä. Mielipidevankeja oli viime vuonna useissa kymmenissä maissa.


Vaikuttamisen paikat vuonna 2008


* Venäjä – sananvapaus sallittava

Valta Venäjällä vaihtui keväällä. Uudella presidentillä on hyvä tilaisuus osoittaa, että Venäjä kunnioittaa sanan- ja ilmaisunvapautta eikä hyväksy rankaisemattomuutta Tshetsheniassa.

* USA – Guantánamo suljettava

Yhdysvaltain presidentinvaalit käydään marraskuussa. Valituksi tulevan on sanouduttava irti kidutuksesta ja suljettava vankileiri Guantánamossa. Leiriläiset tulee joko vapauttaa tai heitä vastaan on nostettava syyte.

* Kiina – kisoista ovi muutokseen

Kiinalla on mahdollisuus myönteiseen olympiakisaperintöön. Se voi avata uuden oven kohti muutosta lunastamalla ennen kisoja antamansa lupaukset, sallimalla vapaan mielenilmaisun kaikille ja lakkauttamalla hallinnolliset pidätykset.

* EU – pakolaisille suojaa ja omat toimet tutkintaan

EU:n jäsenmaiden osallisuus kidutukseen ja muihin ”terrorismin vastaiseen sotaan” liittyviin ihmisoikeusloukkauksiin on selvitettävä kunnolla. Pakolaisten oikeuksia on kunnioitettava ja heidän mahdollisuuksiaan saada suojaa on lisättävä.


Lisätietoja 


Frank Johansson

Toiminnanjohtaja

Amnesty International, Suomen osasto

p. 09 – 5860 4466, 050 – 3676311

frank.johansson@amnesty.fi


Outi Lepola

Pakolaiskysymysten asiantuntija

Amnesty International, Suomen osasto

p. 09 – 5860 4471, 050 – 5200 434

outi.lepola@amnesty.fi


Noora Valkonen

Tiedottaja

Amnesty International, Suomen osasto

p. 09 – 5860 4444, 040 – 833 1532

noora.valkonen@amnesty.fi


Lue Amnestyn raportti verkossa:
http://thereport.amnesty.org/eng/