Omat työkalut
Uutishuone > Tiedotteet > Amnestyn tiedotteet 2007 > Kiina: Aktivisteja vainotaan, mediaa painostetaan
Tehdyt toimenpiteet
Kiina, Kuolemanrangaistus, Sananvapaus, tiedotteet

Kiina: Aktivisteja vainotaan, mediaa painostetaan

07.08.2007

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julkaisee raportin Kiinan ihmisoikeustilanteen kehityksestä vuotta ennen Pekingin olympialaisten alkua. Järjestö kiinnittää erityistä huomiota neljään ihmisoikeusongelmaan, joita Kiina ei lupauksistaan huolimatta ole ratkaissut.

Amnestyn raportti kertoo, että monet Pekingissä asuvat aktivistit ovat yhä kotiarestissa ja tiukan poliisivalvonnan alaisina. Pekingin ulkopuolella aktivistit ovat olleet jopa aikaisempaa suuremmassa häirinnän ja pahoinpitelyjen vaarassa, kun maailman huomio on olympialaisten alla kiinnittynyt pääkaupungin tapahtumiin.

Viranomaiset painostavat etenkin kiinalaisia toimittajia ja mediaa. Muun muassa joitakin Kiinan kansalaisyhteiskuntaa ja kehitystä seuraavia julkaisuja on lakkautettu.

Kiina teloittaa edelleen eniten ihmisiä maailmassa. Amnestyn raportti toteaa, että Kiinassa on tapahtunut myönteistäkin kehitystä kuolemanrangaistuksen suhteen. Maan korkeimman oikeuden virkamiehet ovat muun muassa antaneet lausuntoja, joiden mukaan kuolemantuomion perusteet on yhtenäistettävä ja tehtävä julkisiksi.

Amnesty kehottaa virkamiehiä kuitenkin menemään avoimuudessa pidemmälle, ja luovuttamaan enemmän tietoja kuolemaantuomituista varsinkin näiden asianajajille ja perheenjäsenille. Kiinan tulee myös julkaista kansallinen tilasto kuolemantuomioista ja teloituksista.

Vaikka Kiina on olympialaisiin liittyen sitoutunut parantamaan ihmisoikeustilannettaan, kisat ovat joissain tapauksissa vaikuttaneet tilanteeseen jopa kielteisesti. Pekingin kaupunkikuvan ”siivoamista” kisojen alla on esimerkiksi käytetty tekosyynä, jonka nojalla poliisi on pidentänyt ilman oikeudenkäyntiä pidätettyinä olevien pidätysaikoja.


Keskeiset ihmisoikeusongelmat Amnestyn raportissa:

1. Kuolemanrangaistus

Kuolemanrangaistus on yleisesti käytössä muistakin kuin väkivaltarikoksista. Kansallisia kuolemanrangaistusta koskevia tilastoja ei julkisteta, vaikka toisaalta julkisuudessa on väitetty, että kuolemanrangaistuksen käyttöä olisi vähennetty. Lupaukset läpinäkyvyyden lisäämiseksi oikeusjärjestelmän kaikilla tasoilla ovat täyttämättä. Kuolemaantuomittujen perheitä ja asianajajia estetään saamasta tietoa tuomittujen tilanteesta. Viime aikoina on virallisestikin myönnetty, että tuomioistuimet maan eri puolilla tuomitsevat ihmisiä kuolemaan toisistaan poikkeavin perustein.

2. Pidätykset ilman oikeudenkäyntiä

Pekingissä on pidätetty olympialaisten alla entistä enemmän ihmisiä ilman oikeudenkäyntiä. Muun muassa huumeidenkäyttäjät ja pikkurikolliset joutuvat usein ”uudelleenkoulutuksen” nimissä pakkotyöhön.

3. Ihmisoikeusaktivistien kohtelu

Etenkin Pekingin ulkopuolella ihmisoikeusaktivistien häirintä on pahentunut. Häädettyjen oikeuksia ajanut Chen Xiaoming kuoli heinäkuun 1. päivänä Shanghaissa pian sen jälkeen, kun hänet oli vapautettu vankilasta terveyssyistä, ilmeisesti vankilassa tapahtuneen kidutuksen jälkeen.

Muitakin aktivisteja, jotka ovat kiinnittäneet huomiota olympialaisten alta kodeistaan häädettyjen tilanteeseen, on häiritty, vangittu ja kidutettu. Ihmisoikeusloukkauksien kohteeksi joutuneiden asianajajia on häiritty.

4. Tiedotusvälineiden vapaus

Kotimaisia journalisteja painostetaan jatkuvasti. Kirjailijoita ja toimittajia vangitaan ja irtisanotaan työpaikoistaan. Julkaisuja lakkautetaan. Verkkopalveluja on suljettu internetsensuurin nimissä ja Xiamenin kaupungissa mielenilmauksia on pyritty hiljentämään säännöllä, jonka mukaan internetin käyttäjien on rekisteröidyttävä palveluihin omalla nimellään.