Thaimaalaiset ansassa väkivallan keskellä
Eteläisessä Thaimaassa asuvat ihmiset ovat jääneet arkielämässään muslimikapinallisten väkivaltaisten iskujen ja hallituksen joukkojen rankkojen vastatoimien ristituleen, kertoo Amnesty International tänään julkistetussa raportissa.
Yli tuhat ihmistä on kuollut tammikuun 2004 jälkeen muslimien ja buddhalaisten asuttamalla alueella. Muslimikapinallisten iskujen kohteeksi on joutunut ihmisiä ikä- ja ammattiryhmään katsomatta: opettajista kumin kerääjiin ja buddhalaisista munkeista viranomaisten kanssa tehdystä yhteistyöstä epäiltyihin muslimeihin.
Thaimaan viranomaisten vastatoimiin on kuulunut mielivaltaisia pidätyksiä, kidutusta ja ylenmääräistä tappavaa voimankäyttöä. Nuoret islaminuskoiset miehet on merkitty mustalle listalle ja heidät oletetaan syylliseksi ilman annettua syytä. Pidätetyille ei anneta oikeutta asianajajaan tai tulkkiin. Tuntematon määrä ihmisiä on "kadonnut", ja heidän tapauksistaan tietoja keräävät ihmisoikeustyöntekijät ovat joutuneet nimettömien tappouhkausten ja muunlaisen häirinnän kohteeksi. Ylenmääräisestä voimankäytöstä huolimatta hallitus ei ole pystynyt selvittämään kapinallisten iskuihin syyllisiä.
Amnesty International julkaisi Thaimaan väkivaltaisuuksia koskevan raporttinsa päivänä, jolloin tuli kuluneeksi kaksi vuotta väkivaltaisuudet leimahduttaneesta kapinallisten hyökkäyksestä armeijan tukikohtaan. Järjestö vaatii Thaimaan viranomaisia ottamaan käyttöön johdonmukaisen oikeuskäyttännön ja vaatii kaikkia aseellisia ryhmiä välittömästi lopettamaan siviileihin kohdistuvat umpimähkäiset hyökkäykset.
"Paikalliset kyläläiset tuntevat olonsa yhä turvattomammaksi jatkuvan väkivallan keskellä", sanoi Amnesty international. "Väkivalta asettaa Thaimaan hallituksen vakavan haasteen eteen, mutta sillä on velvollisuutensa kansalaisiaan kohtaan ja sen tulee varmistaa, että oikeus toteutuu."
Amnesty vaatii Thaimaan viranomaisia tutkimaan väitteet sekä kapinallisten että hallituksen joukkojen tekemistä ihmisoikeusloukkauksista. Ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneet tulee tuoda oikeuden eteen, ja nykyiset lait hallituksen joukoille annettavasta täydellisestä syytesuojasta on kumottava.
Syytesuoja on osa heinäkuussa 2005 julistettua hätätilalakia, joka sallii myös jopa kolmenkymmenen päivän pidätykset ilman syytteen nostamista.
