Amnestyn tiedotteet 2006
Kaikki vuoden 2006 aikana julkaistut tiedotteet
- Thaimaalaiset ansassa väkivallan keskellä
- Eteläisessä Thaimaassa asuvat ihmiset ovat jääneet arkielämässään muslimikapinallisten väkivaltaisten iskujen ja hallituksen joukkojen rankkojen vastatoimien ristituleen, kertoo Amnesty International tänään julkistetussa raportissa.
- EU:n vaadittava Guantánamon sulkemista
- Amnesty julkaisi uusia todistajalausuntoja kidutuksesta Guantánamo Bayssa
- Yhdysvallat teloittaa mielenterveyspotilaita
- Sadat mielenterveysongelmista kärsivät yhdysvaltalaiset rikoksentekijät eivät ole saaneet psykiatrista apua vaan kuolemantuomion, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.
- Guantánamo tuhoaa vangin ja omaisten elämän
- Passitus Guantánamo Bayn tukikohdan pidätyskeskukseen on tuomio elinikäiseen kärsimykseen, tuskaan ja häpeään, toteaa Amnesty International tänään julkistetussa raportissa Guantánamosta vapautettujen vankien ja heidän omaistensa elämästä. Raportti kertoo myös yhä vangittuna olevien tilanteesta.
- EU:n painostettava Venäjää ihmisoikeuskysymyksissä
- Tuomioja ensi viikolla mukana vetämässä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ihmisoikeuslinjauksia
- Milma Kettunen Amnestyn Suomen osaston puheenjohtajaksi
- Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osaston puheenjohtajaksi on valittu YM, FTM Milma Kettunen, 34.
- Yhdysvallat on käyttänyt peiteyrityksiä salaisissa vankilennoissa
- Amnesty: Ilmailuyrityksillä velvollisuus selvittää mihin vuokrakoneita käytetään
- Amnesty käynnistää aktiivisen jäsenhankinnan Oulussa
- Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osasto aloittaa tällä viikolla aktiivisen jäsenhankintatyön Oulussa. Amnestyn punatakkiset jäsenhankkijat kertovat järjestön työstä ja tarjoavat mahdollisuuden liittyä järjestön jäseneksi Oulun ydinkeskustassa ensimmäisen kerran maanantaina 10.4. iltapäivällä.
- Suomen tuotava teloitukset ASEM-kokouksen asialistalle
- Amnesty: 20 000 ihmistä odottaa kuolemanrangaistusta eri puolilla maailmaa
- Ole ihmisoikeusaktivisti - tee kuntalaisaloite väkivaltaa vastaan
- Amnesty kannustaa paikallisaktivismiin naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi
- Rasistiset väkivaltarikokset lisääntyneet Venäjällä
- Amnesty: Poliisin ja oikeuslaitoksen laiminlyönnit edistäneet uusfasismin kasvua
- Suomella on puheenjohtajuuskaudella vastuu unionin ihmisoikeuspolitiikan johdonmukaisuudesta
- Amnesty: EU:n ihmisoikeuspolitiikasta tehtävä kriittinen arviointi
- Amnestyn vuosiraportti 2006: Maailman köyhät terrorismin vastaisen sodan maksumiehinä
- Vuosi 2005 oli ihmisoikeuksien kannalta ristiriitojen vuosi. Vuoden aikana nähtiin toivon merkkejä, mutta koettiin myös pettymyksiä keskeisten hallitusten petettyä lupauksensa, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International totesi julkistaessaan vuosiraporttinsa Lontoossa tänään tiistaina.
- Turvapaikka ei saa olla tuuripeliä!
- Pelaa Amnestyn Turvapaikkaonnenpyörää Maailma Kylässä -festivaaleilla
- EU-huippukokouksen otettava kantaa laittomiin vankien siirtoihin
- Useiden Euroopan maiden osallistuminen CIA:n laittomiin vankien siirtoihin on nostettava näkyvästi keskustelunaiheeksi Eurooppa-neuvostossa, joka käynnistyy huomenna torstaina Brysselissä. Kokous on unionille tärkeä tilaisuus ilmaista sitoutumisensa laittomien siirtojen lopettamiseen Euroopan maaperällä, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sanoo.
- Unionin vaadittava Bushilta Guantánamon sulkemista
- Yhdysvaltojen johtaman ”terrorismin vastaisen sodan” ihmisoikeusloukkausten selvittämisen tulee nousta keskeiseen asemaan Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen huippukokouksessa Wienissä keskiviikkona, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.
- Amnestylta avoin kirje Barrosolle ja Vanhaselle: Suomen edistettävä EU:n sisäisten ihmisoikeusongelmien ratkaisemista
- On välttämätöntä, että Suomi puuttuu ensi viikolla alkavalla EU-puheenjohtajakaudellaan ihmisoikeuksien suojelun ongelmiin unionin sisällä, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sanoo. Keskeisiä puutteita ovat turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten oikeuksien loukkaukset sekä ”terrorismin vastaisen sodan” varjolla tapahtuneet laittomat pidätykset ja vankien siirrot.
- Darfurin kriisi uhkaa levitä Tsadin puolelle: YK:n
- Kansainvälisen yhteisön on ryhdyttävä kiireellisiin toimiin siviilien suojelemiseksi Tsadin itäosissa Sudanin raja-alueilla, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii. YK:n ja Afrikan unionin on painostettava Sudanin hallitusta hyväksymään pikaisesti rauhanturvaoperaation käynnistäminen Darfurissa, jotta väkivalta ei leviä entisestään.
- Israelin iskut Libanonin siviilikohteisiin tarkoituksellista tuhoamista
- Israelin laajat iskut siviilikohteisiin Libanonissa heinä- ja elokuussa näyttävät olleen osa tietoista strategiaa, jonka tarkoituksena oli infrastruktuurin tuhoaminen, arvioi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tänään julkaisemassaan raportissa.
- Amnesty varoittaa ihmisoikeuskatastrofista Darfurissa
- Sudanin hallitus on viime viikkoina vahvistanut joukkojaan konfliktin runtelemassa Darfurin maakunnassa. Asetelma saattaa johtaa vakavaan ihmisoikeuskatastrofiin aivan lähitulevaisuudessa, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International varoittaa.
- EU:n ulkoministerien tuettava sotarikostutkintaa Libanonissa ja Israelissa
- Euroopan unionin ulkoministerien tulee tarjota aktiivinen tukensa YK:lle, jotta ihmisoikeusloukkaukset ja mahdolliset sotarikokset Libanonin ja Israelin kriisissä tutkittaisin perinpohjaisesti, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii.
- EU:n ulkoministerien tuettava sotarikostutkintaa Libanonissa ja Israelissa
- Euroopan unionin ulkoministerien tulee tarjota aktiivinen tukensa YK:lle, jotta ihmisoikeusloukkaukset ja mahdolliset sotarikokset Libanonin ja Israelin kriisissä tutkittaisin perinpohjaisesti, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii.
- Kiinan ihmisoikeustilanne edelleen hälyttävä
- Vakavat ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat Kiinassa, huolimatta niistä sitoumuksista joita Kiina antoi edellisessä EU-Kiina –huippukokouksessa Itävallan puheenjohtajakaudella, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.
- Amnesty luovuttaa vetoomuksen sisäministeri Kari Rajamäelle
- Euroopan unioni päätti Tampereen huippukokouksessa vuonna 1999, että EU:n turvapaikkapolitiikan perustana on turvapaikkaoikeuden kunnioittaminen ja suojelun tarjoaminen sitä tarvitseville. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan turvapaikanhakijoiden oikeudet ovat jatkuvasti uhattuina.
- Hizbollahin hyökkäykset Israelin siviilikohteisiin tahallisia
- Hizbollah-järjestö rikkoi heinä- ja elokuussa vakavasti kansainvälistä humanitaarista oikeutta vastaan ottamalla kohteekseen israelilaisia siviilejä, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sanoo tänään julkaistussa raportissa.
- Pakolaisten oikeudet jäivät huomiotta EU:n sisäministerikokouksessa
- Vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja vainoa pakenevien ihmisten suojelu ja siirtolaisten oikeudet jäivät Tampereen epävirallisessa sisäministerikokouksen keskusteluissa laittoman maahanmuuton torjunnan jalkoihin.
- EU:n vaadittava ihmisoikeustakeita maahantulijoiden palauttamisessa
- Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International arvostelee Euroopan unionin aikeita tukea taloudellisesti Libyan kaltaisia maita osana “laittoman” maahanmuuton vastaista työtä, ellei näiltä mailta samanaikaisesti vaadita takeita siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien turvaamiseksi.
- Amnesty järkyttynyt Anna Politkovskajan murhasta
- Amnesty on järkyttynyt venäläisen toimittajan ja ihmisoikeuksien puolustajan Anna Politkovskajan murhasta ja tuomitsee teon.
- Lost Letters -vaatemallisto puolustaa Kiinan internet-sananvapautta
- Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osasto pyysi tänä vuonna neljättä kertaa suomalaista vaatesuunnittelijaa luomaan Amnestylle oman tuotesarjan, jonka avulla kerätään varoja ihmisoikeustyöhön ja pidetään esillä ajankohtaisia ihmisoikeusteemoja.
- Venäjän poliisi syyllistyy kidutukseen ja pahoinpitelyihin
- Venäjän poliisi syyllistyy jatkuvasti laajamittaiseen pidätettyjen kidutukseen ja pahoinpitelyihin ja pyrkii näin hankkimaan pakkokeinoin ”tunnustuksia” rikosten selvittämiseksi, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tänään julkaisema raportti.