Omat työkalut
Uutishuone > Hyviä uutisia > Indonesialaisen ihmisoikeusjuristin syytteet hylättiin
Sisältö
 
Tehdyt toimenpiteet
Hyviä uutisia, Indonesia ja Itä-Timor, Sananvapaus

Indonesialaisen ihmisoikeusjuristin syytteet hylättiin

Tunnettu ihmisoikeusjuristi Iwanggin Sabar Olif, joka on Papualaisen ihmisoikeuksien tutkimuskeskuksen ELSHAMin jäsen vapautettiin syytteistä, joiden mukaan hän olisi levittänyt erästä tekstiviestiä ystävilleen ja sukulaisilleen. Tuomio olisi tiennyt Olifille jopa kuuden vuoden tuomiota.


Kyseinen tekstiviesti kehoitti ihmisiä varovaisuuteen Indonesian presidentin Susilo Bambang Yudhoyonoin annettua armeijalle käskyn papualaisten tuhoamisesta (membashikan, eng. eradicating) ruokamyrkytysten ja muiden väkivallantekojen avulla. Olif on toistuvasti kieltänyt viestin lähettämisen tai, että hän olisi edes nähnyt kyseistä viestiä.


Iwanggin Sabar Olifia syytettiin Indonesian rikoslain 160. pykälän rikkomisesta. Kyseinen pykälä kieltää ”suullisesti tai sanallisesti kehoittamasta, yleisöä rangaistavaan tekoon, väkivaltaan viranomaisia kohtaan tai muuhun tottelemattomuuteen.” Rikoslain pykälää on aiemmin käytetty ihmisoikeuspuolustajien rankaisemiseksi ja sananvapauden rajoittamiseksi eri puolilla Indonesiaa, esimerkiksi Acehissa, Javalla ja Malukussa.


Tällä kertaa oikeus kuitenkin voitti. Papuan provinsissa sijaitseva Javapuran tuomioistuin vapautti torstaina 29.1. Olifin kaikista syytteistä. Päätös annettiin vain kaksi viikkoa sen jälkeen kuin sama tuomioistuin langetti vankeustuomion yhdelletoista mielenosoittajalle koska nämä olivat liehuttaneet Papuan lippua.

”Vaikka olen valtavan ilahtunut, että Olif vapautettiin pitää muistaa, ettei häntä olisi ylipäätänsä pitänyt vangita. Viisitoista kuukautta kestänyt tutkintavankeus ja oikeudenkäynti estivät Olifia tekemästä ihmisoikeusjuristin työtään Papualla.”, toteaa Amnestyn tutkija Donna Guest. Amnesty vaatii Indonesian viranomaisia varmistamaan, ettei rikoslain 160. pykälää enää käytetä sananvapauden kaventamiseen.