Omat työkalut
Uutishuone > Hyviä uutisia > 4000 kuolemantuomiota muunnettiin Keniassa
Sisältö
 
Tehdyt toimenpiteet
Hyvät uutiset, Kuolemanrangaistus

4000 kuolemantuomiota muunnettiin Keniassa

deathrow.jpg

Maanantaina 3. elokuuta yli 4000 kenialaisen kuolemaantuomitun tuomiot muunnettiin elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi. Muuntamispäätös oli historian suurin, ja herättää toivoa siitä, että Kenia luopuisi kuolemanrangaistuksesta.

Kenian lainsäädännön mukaan kuolemanrangaistus voidaan langettaa aseellisesta ryöstöstä tai murhasta tuomituille. Teloituksia ei kuitenkaan ole toimeenpantu 22 vuoteen.

Presidentti Mwai Kibaki on kehottanut hallitusta selvittämään, onko kuolemanrangaistuksella ollut mitään vaikutusta rikollisuuden torjumiseen.

"Tämä on askel eteenpäin ihmisoikeuksille Keniassa", sanoi Piers Bannister, Amnesty Internationalin kuolemanrangaistus-asiantuntija. "Toivomme, että presidentin tilaamat selvitykset tulevat siihen johtopäätökseen, ettei kuolemanrangaistuksella ole mitään todellista pelotusvaikutusta, että se raaistaa yhteiskuntaa, ja että se usein langetetaan syyttömille."

"Kenian on tullut aika liittyä maailman valtioiden enemmistöön ja luopua kuolemanrangaistuksesta", Bannister korostaa.

Maaliskuussa 2005 Kenian oikeusministeri ilmoitti YK:n ihmisoikeuskomissiolle Kenian hallituksen tähtäävän kuolemanrangaistuksesta luopumiseen. Elokuussa 2007 parlamentti kuitenkin kaatoi esityksen kuolemanrangaistuksen lakkauttamisesta.

Kenian 92 vankilaa on rakennettu noin 17000 ihmiselle, mutta nykyinen vankimäärä on noin 48000. Kenian vankilat ovat maailman ylitäytetyimpien ja alirahoitetuimpien vankiloiden joukossa.