Tampereella kampanjoitiin kadonneiden puolesta
Kadonneiden päivänä, 30. elokuuta, Tampereen Kuninkaankatu sai hetkeksi uuden nimen: Kadonneidenkatu. Paikallisryhmämme kampanjoi kaksi vuotta sitten Ingušiassa kaapatun Ibragim Gazdievin puolesta. Lisäksi jaoimme tahdonvastaisista katoamisista tiedottavia julisteita.
Aurinkoinen sää oli onneksi houkutellut ihmisiä sunnuntaikävelylle. Kahden tunnin aikana saimme vetoomukseemme hyvänlaisen nimilistan. Vaikka kaikki eivät olleet kiinnostuneita Kadonneiden päivästä, sanomamme sai myös kannattajia ja ilahduttavan moni suostui vetoomuksen allekirjoittamisen lisäksi poseeraamaan kampanjavalokuvassa.
Kadonneiden päivänä vedotaan valtion sieppaamien ja valtion tuella tai suostumuksella ”kadonneiden” ihmisten puolesta. Kadonneen perhe ja ystävät eivät saa ehkä koskaan tietää hänen kohtaloaan, eivätkä viranomaiset tunnusta tapahtunutta. Toisen maailmansodan jälkeen sadat tuhannet ihmiset ovat Ibragim Gazdievin tavoin joutuneet tahdonvastaisen katoamisen uhreiksi.
Teksti: Anu-Elina Ervasti
