Ongelmia liittyy muun muassa seksuaali- ja lisääntymisterveydellisiin oikeuksiin sekä naisten miehiä heikompaan taloudelliseen asemaan. Lisäksi naiset ovat aliedustettuina poliittisessa päätöksenteossa, kohtaavat syrjintää työelämässä eikä heillä useissa maissa ole maan tai muun omaisuuden omistusoikeutta.

Naisten mahdollisuudet kouluttautua ovat myös usein miehiä heikommat. Uudempia haasteita naisten ihmisoikeuksille ja tasa-arvolle ovat AIDS-epidemian ja pakolaisuuden feminisaatio sekä ihmiskauppa, joka usein kohdistuu naisiin ja tyttöihin.

Naisten seksuaalista, sosiaalista ja fyysistä itsemääräämisoikeutta ei tunnisteta loukkaamattomaksi oikeudeksi - myöskään kaikissa Euroopan Unionin maissa. Naisiin kohdistuva väkivalta eri muotoineen rajoittaa näitä oikeuksia ja syventää yhteiskunnallista epätasa-arvoa.

Kulttuurista ja yhteiskunnasta riippumatta tyypillisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei tunnisteta sen paremmin lainsäädännössä kuin niissä palveluissakaan, joihin väkivallan uhrit yhteyttä ottavat. Esimerkiksi seksuaalisen väkivallan uhrien auttaminen on hajanaista ja tehotonta niin Brasiliassa, Yhdysvalloissa kuin Sierra Leonessa. Suomessa alle neljännes poliisille ilmoitetuista raiskauksista johtaa oikeudenkäyntiin.

Myös jako julkiseen ja yksityiseen/intiimiin tuottaa edelleen syrjiviä käytäntöjä. Suomessa tämä näkyy muun muassa niin, että ns. lievät seksuaalirikokset ovat asianomistajarikoksia, joissa syyte nostetaan ainoastaan uhrin niin toivoessa.

Esimerkkejä sukupuolittuneista, syrjivistä rakenteista voisi listata lukuisia. Valtioilla on naisten oikeuksien sopimusten velvoittamana ehkäistä, kunnioittaa ja suojella naisten oikeuksia. Valtiot, jotka eivät toimi naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi, syyllistyvät syrjintään sukupuolen perusteella.

Keskeinen naisten oikeuksien sopimus on kaikkinaista naisten syrjinnän poistamista koskeva CEDAW-sopimus vuodelta 1979. Heinäkuussa 2010 yleissopimuksen sopimuspuolena oli kaikkiaan 186 valtiota.

CEDAW-sopimukseen on sittemmin lisätty suositus, jonka mukaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on pidettävä syrjintänä. Suomi on toistuvasti saanut sopimuksen toimeenpanoa valvovalta komitealta huomautuksia riittämättömistä toimistaan naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi.

Vuonna 1995 YK:n neljännessä naisten asioiden maailmankonferenssissa hyväksyttiin Pekingin toimintaohjelma, johon esimerkiksi Suomenkin tasa-arvopolitiikan on sanottu pitkälti perustuvan.