Omat työkalut
Sivun toiminnot

Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka: Protestit ja sortaminen tulevat jatkumaan vuonna 2012 09.01.2012

Sorto ja valtioiden harjoittama väkivalta tulevat todennäköisesti jatkumaan Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa tänäkin vuonna, elleivät alueen hallitukset ja kansainväliset vallanpitäjät herää niiltä vaadittujen muutosten laajuuteen.

Amnesty kuvaa raportissaan Year of Rebellion: State of Human Rights in the Middle East and North Africa kuinka alueen hallitukset käyttivät vuonna 2011 äärimmäistä väkivaltaa yrityksissään tukahduttaa ennennäkemättömät uudistusvaatimukset. Protestiliikkeet eivät kuitenkaan näyttäneet hylkäävän kunnianhimoisia tavoitteitaan tai hyväksyvän vähittäisiä uudistuksia.

"Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta hallitukset eivät ole tajunneet, että kaikki on muuttunut. Protestiliikkeet, joita monissa maissa johtavat nuoret ja joissa naisilla on keskeinen rooli, ovat osoittautuneet hämmästyttävän sitkeiksi. Ne ovat osoittaneet, ettei niitä huijata uudistuksilla, joilla on vain vähäisiä vaikutuksia poliisin tai turvallisuusjoukkojen toimintaan. Ne tahtovat konkreettisia muutoksia maiden hallintatapoihin ja rikoksiin syyllistyneet vastuuseen teoistaan", sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.

"Viime vuoden tapahtumissa silmiinpistävää on ollut se, että muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta muutoksen takana on ollut tavallisten ihmisten toiminta, ei ulkovaltojen vaikutus tai osallisuus.”

Amnestyn mielestä kansainvälisten vallanpitäjien ja alueellisten toimijoiden, kuten Afrikan unionin, Arabiliiton ja Euroopan unionin reaktiot tapahtumiin ovat olleet epäjohdonmukaisia, eivätkä ne ole onnistuneet ymmärtämään haasteen laajuutta.

Ihmisoikeuksia käytettiin perusteluna Libyan sotilaalliselle interventiolle, mutta Venäjän ja Kiinan rampauttama YK:n turvallisuusneuvosto oli vuoden loppuun mennessä antanut vain laimean lausunnon Syyrian väkivallan tuomitsemiseksi. Arabiliitto toimi nopeasti erottaessaan Libyan helmikuussa, ja myöhemmin se erotti myös Syyrian ja lähetti maahan tarkkailijoita. Se kuitenkin pysyi hiljaa, kun Saudi-Arabian joukot tukivat Bahrainin hallitusta protestien murskaamisessa.

Vaikuttamistyö

Amnestyn Suomen osasto tekee pitkäjänteistä vaikuttamistyötä sekä kansainvälisesti että kotimaassa. Amnesty toimii muun muassa seuraavien teemojen parissa:


Rankaisemattomuus

Amnesty vaikuttaa sen puolesta, että kaikkein vakavimmat kansainväliset rikokset tutkitaan, niistä epäillyt asetetaan oikeuden eteen ja rikosten uhrit saavat korvauksia. Lue lisää


Syrjintä

Syrjinnän kohteeksi joutuvat esimerkiksi maahanmuuttajat, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ja romanit. Amnesty tekee aktiivista rasismin ja syrjinnän vastaista työtä kaikkialla maailmassa. Lue lisää


Naisten ihmisoikeudet

Lähes kaikki maailman maat ovat sitoutuneet toimimaan naisten aseman parantamiseksi. Silti läheskään kaikki maailman naiset eivät nauti täysipainoisista ihmisoikeuksista. Lue lisää


Pakolaiset ja siirtolaiset

Ihmiset voivat joutua jättämään kotinsa ja kotimaansa monista eri syistä. He pakenevat sotaa ja levottomuuksia, ihmisoikeusloukkauksia ja vainoa. Lue lisää


Mielipidevangit

Mielipidevangit ovat ihmisiä, jotka on vangittu mielipiteidensä, etnisen alkuperänsä, sukupuolensa, ihonvärinsä, kielensä tai seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Suomessa mielipidevangeiksi katsotaan aseistakieltäytyjät. Lue lisää


Facebook