Neljä vuotta Jyrin kuolemasta. Neljä vuotta olemme eläneet surun kanssa, opetelleet uudelleen elämään, neljä vuotta olemme taistelleet poikamme murhaan syyllistyneiden selvittämisestä ja tuomitsemisesta. Näiden vuosien aikana olemme joutuneet myös tutustumaan ihmisoikeustilanteeseen Meksikossa.
Ensimmäinen hämmästykseni oli, kuinka jossain maassa voi olla niin paljon ihmisoikeusjärjestöjä. Sittemmin totesin, että myös työtä on paljon. Neljä vuotta, neljä Meksikon matkaa. Valmistelimme ensimmäistä matkaa elokuussa 2010 yhdessä Jyrin ystävän Tanjan kanssa, joka on ollut vuosia Meksikossa ihmisoikeustyössä. Ilman Tanjaa tuskin olisimme pystyneet tekemään sellaista matkaa.
Jyri Jaakkola on suomalainen ihmisoikeustarkkailija, joka murhattiin avustussaattueeseen kohdistuneessa iskussa Meksikon Oaxacassa neljä vuotta sitten.
Meksiko oli tuntematon, pelottava, käsittämätön. Paikka, jossa ihmisiä ammutaan noin vain, jossa ihmisen henki ei ole minkään arvoinen. Ajattelimme matkan tavoitteeksi selvittää murhatutkimusten vaihetta ja vaatia oikeutta Jyrin murhan johdosta. Tiedossa oli jo, että Meksikossa tällaiset rikokset jäävät useimmiten rankaisematta. Henkilökohtaisella tasolla tavoitteena oli saada tietää, mitä oikeasti tapahtui ja kulkea Jyrin jalanjäljissä”, nähdä paikkoja, joissa hän oli ollut sekä tavata ihmisiä, joiden kanssa hän oli työskennellyt, jakanut arkeaan ja mitä ilmeisimmin ollut onnellinen.
Meksikolaisten ystävien ja ihmisoikeustyötä tekevien avulla saimmekin häivähdyksen myös kaunista Meksikoa, kohtasimme paljon ihmisiä jotka välittävät. Koskettavimpia tapahtumia olivat vierailu ja yhteinen ateria Casotalla, missä Jyri asui, San Juan Copalan kylän triqui-naisten ja lasten tapaaminen heidän mielenosoitusleirissään sekä vierailu Jyrin kanssa kuolleen Bety Cariñon haudalla ja hänen vanhempiensa luona.
Murhaajat ovat tiedossa, mutta saadaanko heidät tuomittua?
Ensimmäisestä matkasta alkaen on näyttänyt siltä, että tämän murhan tekijät ovat selvitettävissä. Mutta saadaanko heidät Meksikon kaltaisessa maassa tuomittua? Kaikista rikoksista jää Meksikossa ratkaisematta jopa 98 prosenttia, kertoivat asianajajamme vieraillessaan Suomessa kaksi vuotta sitten. Naisten murhissa vain yhdessä tapauksessa sadasta syyllinen saadaan oikeuteen.
Ihmisoikeuspuolustajien murhista ei ole Meksikossa tuomittu ketään. Erityisesti ihmisoikeuspuolustajien murhilla on usein kytköksiä vallanpitäjiin. Tätä vahvisti myös tapaaminen Oaxacan vasta valitun uuden kuvernöörin Gabino Cuén kanssa. Hän korosti, että hänen hallintonsa ei tule käyttämään puolisotilaallisia joukkoja tavoitteidensa ajamiseen. Toisin sanoen, hän ilmaisi, että hänen edeltäjänsä Ulises Ruizin hallinto on käyttänyt. Sanotaankin, että hyökkäykseen mitä todennäköisimmin syyllisen puolisotilaallisen Ubisort-ryhmän perustamisen takana on vuoden 2010 loppuun asti kuvernöörinä toiminut Ulises Ruiz, joka tarvitsi välineen hallitakseen tilannetta triqui-alkuperäiskansan alueella.
Tarkka tieto hyökkäyksestä perustuu karavaanissa mukana olleiden ja hengissä selvinneiden sekä tapahtumapaikan lähellä olleiden ja muiden aluetta tuntevien todistajien kertomuksiin. Tietoa on paljon, mutta kun vastassa on useisiin väkivallantekoihin syyllistynyt aseistettu ryhmä, todistajia ei voida kutsua todistamaan henkensä uhalla; pitää olla suojelujärjestelyt, joita tarjota. Prosessin aikana suojelujärjestelyjä on konkretisoitu kunkin todistajan tarpeiden mukaan. Viranomaiset ovat antaneet runsaasti lupauksia, mutta toimissa ei ole edetty. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että suojelun puutteen ja prosessin pitkittymisen vuoksi kaikkea olemassa olevaa aineistoa ei saada käyttöön.
Tutkinta vaikuttaa pysähtyneen
Toisella matkallamme helmikuussa 2011 näytti siltä, että viidessä kuukaudessa edellisen vierailumme jälkeen ei tutkinnassa ollut tapahtunut paljonkaan. Todistajien suojelua ei ollut edelleenkään järjestetty, vaikka näytti entistä varmemmalta, että murhista ei pystytä tuomitsemaan ketään ilman uusia todistajanlausuntoja. Suurin osa keskusteluista viranomaisten kanssa oli yleistä kohteliasta vakuuttelua. Kävimme viranomaisten kanssa tästä asiasta täsmälleen samat keskustelut kuin syyskuussa 2010, samoin mepit Satu Hassi ja Ska Keller olivat keskustelleet asiasta heinä- ja joulukuussa 2010, EU:n Meksiko-delegaatio joulukuussa 2010 ja Suomen ja EU:n suurlähetystöt useassa eri vaiheessa. Asia oli ollut esillä myös EU:n parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan kokouksessa marraskuussa 2010.
Uhka tapahtumien selvittämiselle ja oikeusprosessin etenemiselle on ollut todistajansuojelun puutteen ohella se, että sekä liittovaltio- että osavaltiotasolla syyttäjäviranomaiset ovat siirtäneet koko tutkinnan ajan vastuuta tutkinnasta ja todistusaineiston tuottamisesta uhreille ja uhrien asianajajalle, eivätkä ole itse aktiivisia.
Kolmas ja neljäs matka vuosina 2011 ja 2013 ovat menneet samalla tavoin. Olo on ollut matkojen aikana usein turhautunut. Tuntuu, että esitämme näytelmää, enkä pidä roolistani. Viranomaisista ja heidän todellisista toimistaan ei saa selvää. Kaikki on äärimmäisen kohteliasta, saamme vakuutuksia siitä, miten asioita hoidetaan – ja olemme käytettävissänne. Hetkeksi herää toivo siitä, että asia etenee, kunnes taas tajuaa, että oikeasti ei tapahdu paljonkaan. On kuin tavoittelisi saippuapalaa, joka aina luistaa käsistä.
Matkoillamme olemme tavanneet viranomaisia, ihmisoikeusjärjestöjä, paikallisia aktivisteja. Suomen suurlähetystö on ollut mukana virallisissa tapaamisissa ja suureksi avuksi muutenkin. Amnestyn Meksikon osasto on tukenut vaatimuksiamme monin tavoin ja järjestänyt tiedotustilaisuuksia pääkaupungissa, Suomen osasto on ollut apunamme Suomessa. Suomen poliittiselta johdolta ja EU-parlamentista on tullut arvokasta tukea. Vaikuttaakin siltä, että jotain tapahtuu vain silloin kun Euroopan suunnalta luodaan riittävästi painetta.
Monta pidätysmääräystä – mutta vain yksi pidätys
Ubisort-ryhmän johtaja Rufino Juarez pidätettiin keväällä 2011, sattumalta juuri EU-parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan Meksikon vierailun alla. Pidätyksen perusteena olivat muut rikokset, ei Jyrin ja Betyn murha. Syksyllä 2012 annettiin toistakymmentä pidätysmääräystä Jyrin ja Betyn murhaan epäillyistä ja Rufino Juarez oli yksi nimistä.
Sittemmin Juarezia vastaan on esitetty syyte myös Jyrin ja Betyn murhasta ja oikeusprosessi on alkanut. Muita pidätyksiä ei ole edelleenkään toteutettu! Oaxacan osavaltiossa on välillä uskottavasti näyttänyt olevan halukkuutta toteuttaa tärkeimmät pidätykset, mutta tosiasia on se, että osavaltion voimat ja mahdollisuudet eivät riitä, vaan tarvitaan liittovaltion toimia. Asiaa pallotellaan, sovitaan kokouksia, ja mitään ei tapahdu.
Ajattelen, että tuomio voisi olla askel rankaisemattomuuden kulttuurin päättymistä kohden.
Kuitenkaan epäillyt eivät edes piilottele, vaan liikkuvat vapaasti alueella ja pari on jopa valtion virassa, meille kerrotaan. Olen miettinyt, onko tämän yhden oikeusprosessin tavoitteena saada ’kädet pestyä’. Ajattelevatko Meksikon viranomaiset että tämä riittää? Tuomiostahan ei ole edes varmuutta, sillä todistusaineistosta Rufino Juarezia vastaan puuttuu tärkeitä todistajanlausuntoja, kun suojelua ei ole toteutettu.
Kaikkien neljän vuoden ajan olemme korostaneet sitä, että Jyrin murha on monella tavalla vertauskuvallinen. Jyri itse ei pitänyt henkeään arvokkaampana kuin meksikolaisten ihmisten henki. Meille kysymys on poikamme murhaajien tuomitsemisesta, mutta myös meksikolaisten ihmisoikeuspuolustajien työn turvaamisesta ja vaikuttamisesta meksikolaiseen rankaisemattomuuden kulttuuriin.
Sovintoa ei ole ilman oikeudenmukaisuutta
Olen usein joutunut miettimään, mitä on oikeus, jota vaadimme. En kuvittele, että tuomitsemalla Jyrin ja Betyn murhaajat triquialueen saati Oaxacan ja Meksikon väkivalta päättyisi. Mutta ajattelen, että tuomio voisi olla askel rankaisemattomuuden kulttuurin päättymistä kohden.
Ajattelen, että uhreille, myös meille, rikoksesta rankaiseminen antaa mahdollisuuden toipua. Tekijälle se antaa mahdollisuuden sovittaa tekonsa, yhteisölle mahdollisuuden säilyttää moraalinsa, norminsa ja ihanteensa. Sovintoa ei ole ilman oikeudenmukaisuutta. Vida digna, ihmisarvoinen ja omanarvontuntoinen elämä, oli ehkä tärkein käsite jonka Jyri ehti omaksua espanjankielisenä terminä. Jokaisella tulisi olla oikeus ja mahdollisuus siihen.
Parhaillaan suunnitellaan Jyrin ja Betyn kuoleman 4 -vuotispäivän tapahtumia. Meksikossa Betyn leski Omar kumppaneineen aikoo järjestää mielenosoituksen, jossa esitetään kuvat kaikista pidätysmääräyksen kohteista. Omar aikoo kaiken lisäksi ryhtyä nälkälakkoon, mikä kuvastaa epätoivoa ajan kulumisesta ilman että päästään eteenpäin. Suomen Amnesty järjestää Helsingissä muisto- ja mielenosoitustilaisuutta. Meksikon suurlähetystöön tuli kutsu juuri 25.4., koska Meksikosta on tulossa delegaatio ja Jyrin murha on esillä. Amnestyn Lontoon Meksiko-ryhmä päivittää tilannetta, Ruotsin kristillinen rauhanliike kyselee myös informaatiota. Jyrin ystävät suunnittelevat omalla tavallaan Jyrin muistamista.
Minä kamppailen jatkuvasti vetäytymisen halun ja toiminnan tarpeen kanssa. Molemmat tuntuvat välttämättömiltä. Monesti on kuitenkin olo, että odotan päivää, jolloin saan vain olla ja surra, kaivata Jyriä. Ilman, että enää tarvitsee vaatia oikeutta, sanoa yhtään mitään. Toivon mukaan se päivä tulee niin, että saamme oikeustaistelun edes johonkin tulokseen, että mahdollisimman moni syyllisistä tuomitaan. Mutta mahdollista on sekin, että oikeuden saaminen osoittautuu toivottomaksi Meksikossa. Meksikolaisille ihmisoikeuspuolustajille se on osoittautunut tähän asti toivottomaksi, niin kuin useimmille muillekin rikoksen uhreille Meksikossa.
Neljän vuoden aikana olemme saaneet valtavan määrän tukea prosessissa, jollaiseen emme olisi ikinä osanneet kuvitella joutuvamme. Olemme menettäneet sanoinkuvaamattoman paljon, mutta olemme myös saaneet uskomattoman paljon. Ja olemme päässeet yhteyteen ympäri maailmaa ihmisoikeuksia ja arvokasta elämää puolustavien ihmisten kanssa. Olemme oppineet paljon ihmisoikeustyöstä, ja varsinkin olemme oppineet arvostamaan sitä. Se antaa uskoa tulevaisuuteen.
Eve Jaakkola on Jyri Jaakkolan äiti.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.