Israel ja palestiinalaisalueet: Siviilit maksavat konfliktin hinnan
Yli 40 vuotta jatkunut miehitys ja konfliktin kärjistyminen uudelleen on johtanut räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Siviiliväestö on ollut molemmin puolin voimatoimien kohteena. Lisäksi palestiinalaisten taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet toteutuvat yhä huonommin.
Israel ja Palestiinalaisalueet
Kansainvälinen yhteisö on pettänyt lupauksensa Gazan jälleenrakentamisen turvaamisesta
Kuudentoista järjestön yhteisraportin mukaan kansainvälinen yhteisö on pettänyt lupauksensa turvata Israelin tuhoamien alueiden jälleenrakennus vuodenvaihteen 2008-2009 konfliktin jälkeen.
Lue lisää
Israel
Gazan saarto ja liikkumarajoitukset Länsirannalla heikentävät palestiinalaisten tilannetta. Israelin turvallisuusjoukot ovat tappaneet siviilejä ja syyllistyneet kidutukseen. Palestiinalaisten koteja ja viljelysmaata on tuhottu, samalla kun Israel on jatkanut laittomien siirtokuntien rakentamista miehitetyillä alueilla.
Lue lisää
Palestiinalaisryhmät
Aseelliset palestiinalaisryhmät ovat hyökänneet israelilaisia siviilejä vastaan. Ryhmät ovat käyneet taisteluja myös keskenään. Aseellinen konflikti ja miehitys ovat koetelleet erityisesti palestiinalaisalueiden naisia.
Lue lisää
Amnesty tukee Goldstone-raportin suosituksia
Gazan konfliktin aikana viime vuodenvaihteessa loukattiin ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta. YK:n ihmisoikeusneuvosto asetti tuomari Richard Goldstonen johtaman tutkijaryhmän selvittämään humanitaarisen oikeuden loukkauksia konfliktin aikana. Ryhmän raportti julkaistiin 15.9.2009. Ihmisoikeusneuvosto käsittelee raporttia 29.9.2009.
Lue lisää
Israel ja Palestiinalaisalueet, Kuuluu kaikille -kampanja, Köyhyys ja ihmisoikeudet, TSS-oikeudet
Kuuluu kaikille - vesi on ihmisoikeus
Katso Amnesty Internationalin video Troubled Waters – Palestinians denied fair access to water
Lue lisää
