Seksuaalisen väkivallan kohteeksi voi joutua kuka hyvänsä. Useimmiten uhri on nainen. Osassa tapauksista tekijä ja uhri eivät tunne toisiaan ennestään, ja väkivalta tapahtuu yllättäen. Vielä tavallisempaa kuitenkin on, että uhri ja tekijä ovat toisilleen tuttuja, tutustumassa toisiinsa tai parisuhteessa keskenään.

Seksuaalisen väkivallan yleisyyden arviointia vaikeuttaa se, että huomattava osa uhreista ei tee ilmoitusta poliisille. Raiskauksien vuosittaisista määristä on esitetty erilaisia arvioita, jotka perustuvat esimerkiksi Suomessa tehtyihin uhritutkimuksiin, Raiskauskriisikeskus Tukinaisen saamiin yhteydenottoihin tai poliisin tekemiin arvioihin.

Esimerkiksi Tukinaisen tilastoinnin mukaan soittoja ja soitonyrityksiä on kuukausittain 1000-1200. Vuonna 2004 tehdyn arvion mukaan Tukinaisen kriisilinjalle soittaa joka päivä kolme uutta asiakasta.

Naisiin kohdistuva väkivalta 2005 -tutkimuksen aineiston perusteella seksuaaliseen kanssakäymiseen pakottamisia on yhden vuoden aikana 0,8 prosentilla kaikista 18-74 vuotiaista naisista. Väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaa yhteensä 15 000:ta naista vuositasolla.

Suomessa kynnys ilmoittaa seksuaalisesta väkivallasta poliisille vaikuttaa viime vuosina madaltuneen. Tämä on hyvä asia. Tapauksista kuitenkin vain joka viides johtaa oikeudenkäyntiin. Seksuaalinen väkivalta on rikos. On tärkeää, että siihen suhtaudutaan vakavasti ja että tapauksia käsittelevillä viranomaisilla on tarpeeksi sekä tietoa, osaamista että resursseja tapausten käsittelemiseen oikeudenmukaisesti.

Seksuaalisen väkivallan uhrien auttamisesta on Suomessa olemassa paljon tietoa ja osaamista, mutta auttamisjärjestelmä on pahasti puutteellinen. Yhtenäisiä hoitoketjuja pystytään tarjoamaan vain harvalla paikkakunnalla, eikä työntekijöillä ole läheskään aina käytössään riittäviä tietoja tai toimintaohjeita. Myös rahaa palveluiden tarjoamiseen on käytettävissä liian vähän. Ongelman korjaamiseksi tarvitaan poliittista tahtoa ja selkeitä päätöksiä, sekä kuntatasolla että valtakunnallisesti.

Vuonna 2008 julkaistu Case Closed -raportti osoittaa, että lainsäädännön ja oikeusprosessin eroista huolimatta Pohjoismaiden yhteinen ongelma on, että vain pieni osa raiskausrikoksista etenee poliisitutkintaan, syyteharkintaan ja edelleen oikeudenkäyntiin. Raportissa tarkastellaan, miten kunkin Pohjoismaan lainsäädäntö määrittelee raiskausrikoksen. Raportista julkaistiin keväällä Case Closed 2010 - Summary Report -seurantaraportti.

Suomen lainsäädännön määritelmä raiskauksesta on kapeampi kuin Ruotsin ja norjan laindsäädännön vastaavat määritelmät. Ruotsissa ja Norjassa uhrin puolustuskyvyttömyys ei muuta raiskausta seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.