Suomessa vuonna 2005 tehdyn naisuhritutkimuksen mukaan 19,6 prosenttia tällä hetkellä parisuhteessa elävistä 18-74-vuotiaista naisista on joutunut nykyisen puolisonsa tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai väkivallalla uhkaamisen kohteeksi. Nykyisessä parisuhteessan fyysistä väkivaltaa on kokenut yli 17% vastanneista.

Yhteiskunnalliset rakenteet, jotka ylläpitävät naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ovat syvälle juurtuneita. Vaikka keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta Suomessa on lisääntynyt, väkivalta tulkitaan yhä liian usein yksityisasiaksi. Pari- ja lähisuhteissa tapahtuvasta väkivallasta vain hyvin pieni osa ilmoitetaan poliisille. Toisaalta poliisin tietoon tulee kotihälytysten kautta paljon sellaista väkivaltaa, joka ei eri syistä etene syytteeseen tai edes syyteharkintaan.

Vain pieni osa uhreista hakee apua väkivallan katkaisemiseksi.  Pari- ja lähisuhdeväkivaltaa pidetään edelleen Suomessakin ”yksityisenä” ja ”häpeällisenä” asiana, ja sitä kohdanneet naiset peittelevät kokemuksiaan. Toisaalta avoin avun hakeminen saattaa katketa asian ohittamiseen, kun eri viranomaistahoilta puuttuu osaamista vaikean ilmiön kohtaamiseen ja tunnistamiseen.

Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttuminen on valtion, yhteisöjen ja yksittäisten ihmisten velvollisuus. Kun käytössä on osaavaa neuvontaa, terveyspalveluita, turvakoteja, tukiryhmiä ja oikeusapua, väkivaltakierre pystytään usein katkaisemaan. Väkivalta vähenee ja uhrien asema helpottuu.

Amnestyn mielestä Suomen hallituksen ja eri ministeriöiden tämänhetkinen työ naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi on liian pirstaleista. Työltä puuttuu selkeät yhteiset suuntaviivat ja kokonaisuuden koordinointi on sekavaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työlle asetettuja tavoitteita on vaikea saavuttaa ja kymmenet tuhannet suomalaiset naiset joutuvat edelleen elämään elämää, jossa väkivalta on arkipäivää.

Amnesty on vaatinut hallitusta luomaan kansallisen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen toimintaohjelman, joka kokoaisi ja tehostaisi eri ministeriöiden alaisuudessa tehtävää työtä. Ohjelman toteuttaminen vaatisi myös pysyvän asiantuntijaelimen, jolla tulee olla käytössään riittävästi rahaa ja henkilökuntaa sekä valtaa, vastuuta ja asiantuntemusta työn koordinoimiseen.