Seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö uudistettava
Vaadi, että Suomen seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö uudistetaan kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaiseksi.
Kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaan kaikki tahdonvastaiset yhdynnät on tulkittava raiskaukseksi. Raiskausta ei siis määrittele fyysinen väkivalta vaan uhrin suostumuksen puute. Esimerkiksi jos uhrin puolustuskyvyttömyys on itseaiheutettu, raiskaus luokitellaan seksuaaliseksi hyväksikäytöksi, jonka rangaistusasteikko on lievempi kuin raiskauksen.
Amnesty vaatii, että seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö uudistetaan kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaiseksi. Lainsäädäntö heijastaa ja muokkaa yhteiskunnassa vallitsevia asenteita seksuaalista väkivaltaa kohtaan. Amnestyn tavoitteena on tehdä näkyviksi asenteet, jotka ylläpitävät seksuaalista väkivaltaa vähättelevää ilmapiiriä. Tavoite lausutaan julki kampanjajakson nimessä: Asenne esiin!
Allekirjoita vetoomus! Vaadi, että Suomen seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö uudistetaan kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaiseksi.
Tämä verkkovetoomus kerätään nimilistana, joka lähetetään Amnestyn toimistolta.
Hyvä kansanedustaja,
Suomen seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö ei ole kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukainen.
Osoita asenteesi. Vaadi, että niin laissa kuin tuomioistuimissa kaikki tahdonvastaiset yhdynnät tunnustetaan raiskauksiksi. Myös silloin kun seksuaalirikoksen uhri ei ole kyennyt ilmaisemaan tahtoaan tiedottomuuden, unen tai sairauden takia, on teko tulkittava raiskaukseksi. Puolustuskyvyttömyys, riippumatta siitä onko tila itse aiheutettu vai ei, ei ole rikosta lieventävä tekijä.
Vaadi lakimuutosta, jossa raiskauksen määrittelee suostumuksen puute eikä käytetty väkivalta. Vaadi, että tällaiset rikokset määritellään virallisen syytteen alaisiksi.
Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on ihmisoikeus. On sinun velvollisuutesi varmistaa, ettei ihmisoikeuksien takaama suoja murene.
