Individuals@Risk – työtä uhattujen yksilöiden puolesta
Amnesty on perustamisestaan lähtien tehnyt pitkäjänteistä työtä yksittäisten ihmisten puolesta, joiden oikeudet ovat vakavasti uhattuina. Tämä työ jatkuu ja tuottaa tulosta.
Individuals@Risk -työssä seuraamme pitkäjänteisesti tiettyjen yksittäisten, vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteeksi joutuneiden ihmisten tilannetta, ja olemme sitoutuneet tekemään työtä heidän puolestaan, kunnes tilanne paranee. Usein työmme johtaa hyviin uutisiin, kun ihmisten asema paranee.
Amnestyn suomalaiset aktiivit ovat säännöllisesti yhteydessä näiden ihmisten kotimaiden viranomaisiin ja vaativat parannuksia heidän tilanteeseensa: turvallisuutta, vapautta, oikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä – tai kadonneiden ja kuolleiden kohtaloiden selvittämistä. Työssä on mukana sekä Amnestyn paikallisaktiiveja että vapaaehtoisia maakoordinaattoreita.
Individuals@Risk -lahjoittajaryhmään kuuluvat tukijat rahoittavat Amnestyn Suomessa tehtävää työtä uhattujen yksilöiden puolesta. Ryhmän jäsenet saavat säännöllisesti päivitystä paikallisaktiivien ja maarkoordinaatorien tekemästä työstä, sekä työn tuloksista.
Monet työn kohteista ovat mielipidevankeja. Mukana on kuitenkin myös uhattuja ihmisoikeuspuolustajia, vakavan syrjinnän tai epäoikeudenmukaisen oikeudenkäynnin uhriksi joutuneita, kadonneita ja kuolleitakin. Näissä tapauksissa vaadimme tapahtumien selvittämistä ja syyllisten saattamista vastuuseen.
Amnestyn Suomen osaston Individuals@Risk -työ on käynnistynyt vuonna 2008.