Allekirjoita vetoomus
Arvoisa pääministeri,
Euroopan romanivähemmistöt ovat vakavan syrjinnän kohteena. Ala-arvoiset asumisolot, puutteellinen koulutus, työttömyys ja rasismi pitävät romaneja jatkuvassa köyhyysloukussa. Suuri osa romaneista kohtaa syrjintää kaikilla keskeisillä elämänalueilla.
Euroopassa asuu yli kymmenen miljoonaa romania. Monessa maassa he muodostavat merkittävän vähemmistön.
Vaikka vastuu romaneihin kohdistuvien ihmisoikeusloukkausten estämisestä on ensisijaisesti jäsenvaltioilla, on Euroopan unionilla velvollisuus toimia romanien oikeuksien toteutumiseksi. EU:n tähänastiset toimenpiteet ovat lähes tuloksettomia.
Vaadin teitä varmistamaan, että Euroopan unioni lopettaa romaneihin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset jäsenmaissaan. EU:ssa on laadittava vahva suunnitelma romanivähemmistöjen syrjinnän ja köyhyyden ehkäisemiseksi. Suunnitelman toteuttamiselle on taattava riittävästi resursseja. Romanien osallistuminen heitä koskevaan päätöksentekoon on varmistettava.
Romanien ihmisoikeuksien edistäminen on otettava tavoitteeksi myös Suomen suhteissa Euroopan maiden kanssa. Vaadin teitä toimimaan erityisesti pakkohäätöjen lopettamiseksi sekä romanilasten syrjimättömyyden takaamiseksi kouluissa.
EU-maan pääministerinä teillä on sekä mahdollisuus että velvollisuus vaikuttaa siihen, että Euroopan unionin perustamissopimuksessa ja perusoikeuskirjassa taatut ihmisoikeudet toteutuvat tasa-arvoisesti kaikkien ihmisten kohdalla.
