Olemme selvittäneet kuntapäättäjien ja johtavien sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisista toimista. Useiden kuntapäättäjien tiedoissa naisiin kohdistuvasta väkivallasta on vakavia puutteita, mikä heijastuu palveluiden tasoon ja riittämättömiin budjetteihin.
Ilmiön tunnistaminen on ensimmäinen askel riittävien ja oikeanlaisten palveluiden turvaamiseksi, mutta vain harvassa kunnassa on selvitetty naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyttä. Väkivaltatyön parissa toimivat kuntien työntekijät ja järjestöt tuntevat ongelman vakavuuden, mutta viesti ei kulje budjetteja tekeville kuntapäättäjille asti.
Naisiin kohdistuvan väkivallan tehokas torjuminen edellyttää sen erityispiirteiden huomioimista.”
”Kuntien on syytä kerätä, ylläpitää ja hyödyntää paikallisia tilastoja väkivallan esiintyvyydestä. Naisiin kohdistuvan väkivallan tehokas torjuminen edellyttää sen erityispiirteiden huomioimista”, Amnesty Internationalin Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Pia Puu Oksanen sanoo.
Vähemmistöjen erityistarpeet huomioitava
Erityisryhmien tunnistamiseen ja auttamiseen tarvitaan osaamista ja työkaluja. Nuoret, ikääntyneet, vammaiset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat naiset tarvitsevat kohdennettuja palveluja. Myös turvapaikanhakijoiden ja muiden suomea heikosti puhuvien naisten erityiset tarpeet on tunnistettava.
”Usein ajatellaan, että kaikille sama on tasapuolista. Samojen palveluiden takaaminen kaikille väkivallan uhreille ei kuitenkaan takaa yhdenvertaisuutta”, tutkimuksen toteuttanut Satu Lidman muistuttaa.
Niin erityisryhmät kuin niihin kuuluvien naisten tarpeet ovat kirjavia. Yhdelle verkkovertaisryhmään osallistuminen on parasta tukea väkivallasta toipumiselle, toinen tarvitsee salaisessa osoitteessa olevan turvakodin selvitäkseen. Vammaisille naisille portaat saattavat olla huomattava este tuen hakemiselle, kun taas jollekin puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa. Yhteistä naisille on usein se, että väkivallan tekijällä on valtasuhde uhriin.
Sote-uudistuksen vaikutuksia ei tunneta
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus mullistaa tavan, jolla naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisia palveluita tulevaisuudessa tuotetaan. Vastuu palveluista siirtyy kunnilta maakunnille, jotka voivat tarjota palvelut itse tai ostaa ne yksityisiltä tahoilta tai järjestöiltä. Kunnille jää edelleen vastuu asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Sote-uudistuksen seurauksia käytännön työhön ei kunnissa vielä tunneta.
Väkivaltaa kokeneet naiset ovat jo nyt eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä he asuvat. Erikoispalvelut, kuten turvakodit tai raiskauskriisikeskukset, voivat olla monelle liian kaukana.
Kaikkien kuntien asukkailla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet katkaista väkivallan kierre. Postinumero ei voi määritellä palvelujen saatavuutta.
Palveluiden taso voi olla epätasaista myös paikkakunnan sisällä. Laatu riippuu yhä liikaa siitä, kenen yksittäisen työntekijän luo sattuu pääsemään. Esimerkiksi Helsingissä tämä voi vaihdella kaupunginosittain.
”Kaikkien kuntien asukkailla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet katkaista väkivallan kierre. Postinumero ei voi määritellä palvelujen saatavuutta”, Pia Puu Oksanen sanoo.
Amnesty vaatii, että jokaisen väkivaltaa kokeneen ulottuvilla on oltava laadukkaita ja ammattimaisia matalan kynnyksen palveluja, joiden äärelle pääsee ilman tarpeetonta byrokratiaa. Kun turvakotien rahoitus on siirtynyt kunnilta valtioille, on kunnilla mahdollisuus osoittaa vapautuneet varat esimerkiksi avopalveluihin. Alueellinen epätasa-arvo palveluiden ja tuen saatavuudessa on poistettava. Työntekijät on koulutettava asianmukaisesti ja työn tekemiseen on varattava riittävät resurssit.
Amnesty kartoitti naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn tilaa Suomessa lähettämällä kyselyn 129 kuntaan sosiaalityöntekijöille ja kuntapäättäjille. Tutkimuksessa selvitettiin, miten naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät ihmisoikeusvelvoitteet toteutuvat kuntien päätöksenteossa ja väkivaltatyön käytännöissä. Vastauksia saatiin 118 yhteensä 88 kunnasta. Lisäksi selvityksestä vastannut tutkija Satu Lidman perehtyi syvähaastatteluilla viiden kunnan tilanteeseen.
Lue koko raportti täältä: amnestyn-kuntaselvitys-naisiin-kohdistuvasta-vakivallasta (pdf)