Suomessa vuonna 2005 tehdyn naisuhritutkimuksen mukaan 19,6 prosenttia tällä hetkellä parisuhteessa elävistä 18-74-vuotiaista naisista on joutunut nykyisen puolisonsa tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai väkivallalla uhkaamisen kohteeksi.

Nykyisessä parisuhteessaan fyysistä väkivaltaa on kokenut yli 17% vastanneista.

Yhteiskunnalliset rakenteet, jotka ylläpitävät naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, ovat syvälle juurtuneita. Vaikka keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta Suomessa on lisääntynyt, väkivalta tulkitaan yhä liian usein yksityisasiaksi. Pari- ja lähisuhteissa tapahtuvasta väkivallasta vain hyvin pieni osa ilmoitetaan poliisille. Toisaalta poliisin tietoon tulee kotihälytysten kautta paljon sellaista väkivaltaa, joka ei eri syistä etene syytteeseen tai edes syyteharkintaan.

Vain pieni osa uhreista hakee apua väkivallan katkaisemiseksi.  Pari- ja lähisuhdeväkivaltaa pidetään edelleen Suomessakin ”yksityisenä” ja ”häpeällisenä” asiana, ja sitä kohdanneet naiset peittelevät kokemuksiaan. Toisaalta avoin avun hakeminen saattaa katketa asian ohittamiseen, kun eri viranomaistahoilta puuttuu osaamista vaikean ilmiön kohtaamiseen ja tunnistamiseen.

Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttuminen on valtion, yhteisöjen ja yksittäisten ihmisten velvollisuus. Kun käytössä on osaavaa neuvontaa, terveyspalveluita, turvakoteja, tukiryhmiä ja oikeusapua, väkivaltakierre pystytään usein katkaisemaan. Väkivalta vähenee ja uhrien asema helpottuu.