Omat työkalut
Sivun toiminnot

Zelimhan Murdalov

murdalov.jpg

26-vuotias opiskelija Zelimhan Murdalov katosi vuonna 2001 Tšetšeniassa. Yli kymmenen vuotta myöhemmin katoamista ei ole vieläkään selvitetty. Murdalovin kohtalo on esimerkki siitä, miten Pohjois-Kaukasiassa useita ihmisiä katoaa jäljettömiin. Tahdonvastaiset katoamiset jäävät usein tutkimatta ja rankaisematta.

Zelimhan Murdalov pidätettiin tammikuussa 2001 Oktjabrskin kaupunginosassa Tšetšenian pääkaupungissa Groznyissa epäiltynä huumeiden hallussapidosta. Poliisiasemalla häntä pahoinpideltiin lyömällä, potkimalla, kumipampulla hakkaamalla ja sähköshokeilla. Kidutuksen seurauksena hän sai muun muassa hengenvaarallisia päävammoja.

Murdalovin perheenjäsenet pyrkivät pidätyksen jälkeen useaan otteeseen poliisiasemalle tapaamaan häntä, mutta heitä ei päästetty sisään. Kolme päivää myöhemmin poliisiaseman henkilökunta kertoi, että Murdalov oli vapautettu sinä aamuna.

Maaliskuun lopussa 2005 Oktjabrskin alioikeus tuomitsi sisäministeriön erikoisjoukkojen jäsenen Sergei Lapinin syylliseksi Murdalovin kidutukseen. Kahta muuta kidutukseen syyllistynyttä poliisia ei ole tavoitettu. Oikeus sai myös selville, että poliisit olivat kuljettaneet Murdalovin pois poliisiasemalta. Hänen olinpaikkaansa ja katoamistaan ei kuitenkaan ole vieläkään selvitetty eikä ketään ole saatu vastuuseen katoamisesta.

Murdalovin perhe on jatkanut sinnikkäästi tilanteen selvittämistä ja hänen etsintäänsä. Asian esillä pitäminen on ollut heille vaarallista, heitä on uhkailtu ja peloteltu. Murdalovin äiti ja sisar ovat joutuneet lähtemään maasta oman turvallisuutensa vuoksi. Perheen isä on jäänyt Venäjälle jatkamaan katoamisen selvittämistä ja odottamaan tietoa poikansa kohtalosta.

Tahdonvastaiset katoamiset ovat yleinen ongelma Pohjois-Kaukasiassa. Kadonneiden perheet elävät jatkuvassa epätietoisuudessa läheistensä kohtalosta, ja surutyön tekeminen on mahdotonta. Katoamiset jatkuvat niin kauan kuin Murdalovin ja muiden hänen kaltaistensa kadonneiden tapauksia ei selvitetä ja syyllisiä saada vastuuseen.

Amnesty International vaatii, että kaikki Zelimhan Murdalovin katoamiseen ja kidutukseen syyllistyneet henkilöt saatetaan oikeuden eteen ja että viranomaiset selvittävät hänen omaisilleen, mitä hänelle on tapahtunut.
 
Allekirjoita vetoomus

Vaadi Venäjän viranomaisia selvittämään, mitä Zelimhan Murdaloville on tapahtunut ja varmistamaan, että kaikki väitteet tahdonvastaisista katoamisista tutkitaan nopeasti, perusteellisesti ja puolueettomasti.

Liity Venäjä-listalle

Listan kautta saat lisätietoja Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja toimintamahdollisuuksista!

Uutiset, Venäjä

Venäläiset ihmisoikeuspuolustajat: Suomen ei tule kyseenalaistaa vaikutusvaltaansa Venäjän ihmisoikeuskysymyksissä 02.11.2011

Maksim Gromov
Venäläiset ihmisoikeuksien puolustajat Anton Ryzhov ja Maksim Gromov vierailivat Helsingissä Anna Politkovskajan murhan muistopäivän alla Amnestyn, FINROSFORUMin ja Suomen PENin kutsumana. Lue lisää
Anna Politkovskaja, Uutiset, Venäjä

Anna Politkovskajan murhan vuosipäivä: Ihmisoikeuspuolustajat Venäjällä uhattuina 07.10.2011

56735.jpg
Viisi vuotta Anna Politkovskajan murhan jälkeen toimittajien ja ihmisoikeuspuolustajien turvallisuus Venäjällä on edelleen vaakalaudalla. Ihmisoikeusloukkauksia ja korruptiotapauksia Venäjällä paljastavat saavat jatkuvasti uhkauksia ja heidän työtään häiritään Lue lisää
Uutiset, Venäjä

Poliisit sieppasivat Amir Chanievin Pohjois-Kaukasiassa 23.09.2011

Ingušia
Poliisiviranomaiset tunkeutuivat ingušialaisen Amir Chanievin kotiin 4. syyskuuta ja veivät hänet mukanaan. Amir Chanievista ei ole kuultu tämän jälkeen. Poliisi, turvallisuuspalvelut ja armeija Lue lisää
Anna Politkovskaja, Rankaisemattomuus, Uutiset, Venäjä

Anna Politkovskajan murhan järjestelyistä epäilty pidätetty 25.08.2011

Anna Politkovskaja
Amnesty International pitää entisen venäläispoliisin pidätystä suurena edistysaskeleena Anna Politkovskajan murhan tutkinnassa. Luutnantti Dmitri Pavljutšenkov pidätettiin tiistaina 23.8. epäiltynä Anna Politkovskajan murhan järjestämisestä. Lue lisää
Uutiset, Venäjä

Venäjän tutkittava Natalia Estemirovan murha 15.07.2011

Natalia Estemirova
Venäjä ei ole tehnyt riittävästi selvittääkseen paikallisviranomaisten mahdollista osallisuutta tunnetun ihmisoikeuspuolustajan, Natalia Estemirovan murhaan, toteavat useat kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt Estemirovan murhan toisena vuosipäivänä. Lue lisää
Anna Politkovskaja, Uutiset, Venäjä

Anna Politkovskajan murhasta epäillyn pidätys askel kohti oikeuden toteutumista 06.06.2011

Anna Politkovskaja
Venäläisen toimittajan ja ihmisoikeuspuolustajan Anna Politkovskajan murhasta epäilty Rustam Makhmudov pidätettiin Tšetšeniassa 31.5. Amnesty Internationalin mukaan pidätys on tärkeä askel kohti oikeuden toteutumista. Lue lisää
Uutiset, Venäjä

Mihail Hodorkovski ja Platon Lebedev mielipidevankeja 25.05.2011

600px-m-b-khodorkovsky-1.jpg
Amnesty International katsoo, että venäläiset liikemiehet Mihail Hodorkovski ja Platon Lebedev ovat mielipidevankeja koska heidän toinen tuomionsa oli vakavasti puutteellinen ja poliittisesti tarkoitushakuinen. Lue lisää
Anna Politkovskaja, Venäjä

Amnesty vaatii suojelua venäläisille toimittajille 10.11.2010

Amnesty International on vaatinut Venäjän viranomaisia tehostamaan toimittajien suojelua useiden Moskovassa ja lähialueilla viime päivinä tapahtuneiden toimittajiin kohdistuneiden hyökkäysten vuoksi. Lue lisää
Anna Politkovskaja, Venäjä

Politkovskajan murhan vuosipäivä: Venäjän lopetettava sananvapauden rajoittaminen 06.10.2010

Amnesty järjestää mielenilmauksen Venäjän sananvapauden puolesta 7.10. klo 18 Venäjän suurlähetystön edessä Helsingin Tehtaankadulla. Kymmenet suomalaiset kulttuurivaikuttajat ovat allekirjoittaneet Lue lisää

Video

Your browser does not have the necessary plugin to display this content.