Omat työkalut
Sivun toiminnot

Mohammad Sadiq Kabudvand

Mohammad Sadiq Kabudvand

Mohammad Sadiq Kabudvand on iranilainen ihmisoikeuspuolustaja ja toimittaja, joka kuuluu maan kurdivähemmistöön. Hänet on tuomittu ihmisoikeustoimintansa vuoksi 11 vuoden vankeuteen. Hänen terveydentilansa on erittäin heikko eikä hän saa tarvitsemaansa hoitoa vankilassa. Amnesty Internationalin mukaan Mohammad Sadiq Kabudvand on mielipidevanki, ja järjestö vaatii hänen välitöntä vapauttamistaan

Mohammad Sadiq Kabudvand on Kurdistanin ihmisoikeusoikeusjärjestön (Human Rights Organization of Kurdistan, HROK tai RMMK) perustaja ja puheenjohtaja. Hän toimi myös kurdien oikeuksia käsittelevän Payam-e Mardom-e Kordestan -viikkolehden päätoimittajana vuoteen 2004 saakka, jolloin lehti sai kolmen vuoden toimintakiellon "separatististen ajatusten levittämisestä ja väärien tietojen julkaisemisesta”. Lehteä ei ole tämän jälkeen julkaistu.

Kabudvand pidätettiin 1.7.2007. Häntä pidettiin 40 päivää eristyksissä ja hänen silmänsä, jalkansa ja kätensä sidottiin kuulustelujen ajaksi. Hän oli kahdeksan päivää nälkälakossa pidätysoloja vastustaakseen. Toukokuussa 2008 Kabudvand tuomittiin 11 vuodeksi vankeuteen kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta ja valtionvastaisesta propagandasta. Vastoin Iranin perustuslakia oikeudenkäynti oli suljettu, eikä Kabudvandin asianajajille ilmoitettu tuomiosta etukäteen. Mohammad Sadiq Kabudvandia vastaan on alkuvuonna 2011 nostettu lisää syytteitä naisten oikeuksien loukkauksia käsittelevien kirjoitusten vuoksi. Hänen tuomionsa voi pidentyä entisestään.

Huono kohtelu vankilassa on pahentanut Kabudvandin munuaisvaivaa ja hänen yleiskuntonsa on erittäin heikko. Hän ei toistuvista pyynnöistä ja lääkärinlausunnoista huolimatta ole saanut riittävää hoitoa Evinin vankilassa Teheranissa. Hän ei ole myöskään päässyt tarvitsemaansa sairaalahoitoon vankilan ulkopuolelle. Lisäksi Kabudvandin yhteydenpitoa perheeseensä on rajoitettu entisestään.

Amnesty Internationalin mukaan Mohammad Sadiq Kabudvand on mielipidevanki, joka on vangittu ainoastaan ihmisoikeustoiminnan ja toimittajana työskentelyn vuoksi. Oikeus näihin taataan muun muassa YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (ICCPR), jonka osapuoli Iran on. Sanan-, kokoontumis- ja yhdistymisvapautta rajoitetaan Iranissa tiukasti, ja rajoitukset ovat edelleen tiukentuneet vuoden 2009 presidentinvaaleja seuranneena aikana.

Amnesty International vaatii Mohammad Sadiq Kabudvandin vapauttamista välittömästi ja ehdoitta. Viranomaisten on taattava, että hän saa tarvitsemaansa lääkärin hoitoa.

Liity Iran-listalle

Listan kautta saat lisätietoja Iranin ihmisoikeustilanteesta ja toimintamahdollisuuksista!

Iran, Uutiset

Iranilainen mielipidevanki vapautettava tapaamaan sairasta poikaansa 20.02.2012

Mohammad Sadiq Kabudvand
Amnesty vaatii Irania vapauttamaan toimittajan ja ihmisoikeuspuolustajan Mohammad Sadiq Kabudvandin ja sallimaan hänen tavata vakavasti sairaan poikansa. Kabudvand on vangittuna Teheranin pahamaineisessa Evin vankilassa. Lue lisää
Iran, Mansour Ossanlu, Raportit

Riippumattomien ammattiliittojen toiminnan estäminen ja häirintä Iranissa lopetettava 10.06.2011

Determined to Live in Dignity -report
Amnesty Internationalin tänään julkaisema raportti "Determined to Live in Dignity: Iranian Trade Unionists Struggle for Rights" paljastaa Iranin riippumattomissa ammattiliitoissa työntekijöiden oikeuksia edistävien ammattiyhdistysaktiivien kovan kohtelun. Lue lisää
Iran, Mansour Ossanlu, Uutiset

MIelipidevanki Mansour Ossanlu vapautettu väliaikaisesti 06.06.2011

Mansour Ossanlu
Iranilainen riippumattoman bussinkuljettajien ammattiliiton johtaja Mansour Ossanlu on 2.6. vapautettu väliaikaisesti terveydellisistä syistä. Toinen ay-aktiivi, Gholamreza Gholamhosseini, on vapautettu takuita vastaan. Lue lisää
Bahrain, Iran, Palestiinalaisalueet, Raportit

Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kansannousujen tapahtumat tammikuusta huhtikuun puoleenväliin 13.05.2011

 Amnesty International Report 2011: State of human rights in the Middle East and North Africa, January to mid-April 2011
Amnesty International on seurannut tiiviisti vuodenvaihteessa 2010-2011 alkaneita Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän valtioiden kansannousuja. Amnestyn tutkijat ovat vierailleet vuoden 2011 alusta lähtien Lue lisää