Omat työkalut
Sivun toiminnot

Mao Hengfeng

mao_hengfeng.jpg

Kiinalainen ihmisoikeuspuolustaja Mao Hengfeng vapautettiin heinäkuun lopussa hieman ennen hänen puolentoista vuoden tuomionsa päättymistä. Hänet lähetettiin kotiin vankilasairaalasta pyörätuolissa, pahoinpideltynä ja tajuttomana. Nyt hän jatkaa jälleen kampanjointia muiden ihmisoikeuspuolustajien puolesta. Mao Hengfeng on ollut vuodesta 2004 lähtien toistuvasti pidätettynä ja uudelleenkoulutusleireillä. Häntä on kidutettu useasti.

Mao Hengfeng on toiminut muun muassa naisten lisääntymisterveysoikeuksien ja pakkohäätöjen uhrien puolesta. Mao Hengfengin kohtelu kertoo Kiinan viranomaisten pyrkimyksestä tukahduttaa ihmisoikeuspuolustajien toiminta kovin ottein. Toistuva kidutus on aiheuttanut Mao Hengfengille vakavia terveysongelmia.

Mao Hengfengin viimeisin tuomio johtui hänen osallistumisestaan mielenilmaukseen vuoden 2010 rauhannobelisti Liu Xiaobon puolesta joulukuussa 2009. Puolentoista vuoden työleirituomion syynä oli ”yhteiskunnallisen järjestyksen häiritseminen”.

Mao Hengfeng vapautettiin yllättäen ehdonalaiseen terveyssyistä helmikuussa 2011, mutta vain kaksi päivää myöhemmin hänet pidätettiin uudelleen kolmenkymmenen poliisin voimin. Viranomaiset väittivät hänen rikkoneen ehdonalaisen sääntöjä.

Tämän jälkeen Mao Hengfengiä pidettiin vangittuna Shanghain kaupunginvankilan sairaalassa.

Heinäkuun 28. päivänä, kuukausi ennen tuomion päättymistä, hänet vapautettiin huonon terveydentilan takia. Perhe näki hänet ensimmäisen kerran kodin ulkopuolella tajuttomana pyörätuolissa. Mao Hengfeng kertoi Amnestyn edustajalle, että häntä pahoinpideltiin vankeudessa viimeisen puolen vuoden aikana useita kertoja. Hän oli pahoinpitelyjen seurauksena toistuvasti pitkiä aikoja tajuttomana. Heinäkuun lopussa hänet pahoinpideltiin niin pahoin, että hän menetti kuulonsa ja näkönsä vuorokaudeksi. Pahoinpitelyn seurauksena Mao Hengfengin kunto heikkeni niin paljon, että vankilasairaalan henkilökunta lähetti hänet kotiin.

Kokemuksistaan huolimatta Mao Hengfeng jatkaa kampanjointia muiden ihmisoikeuspuolustajien puolesta. Marraskuun 12. päivänä hän pyrki yhdessä 43 muun aktivistin kanssa tapaamaan kotiarestissa olevaa Chen Guangchengia. Aktivistien bussi pysäytetiin sen lähestyessä Chenin kotikylää. Aktivisteja pidettiin ensin teljetttynä bussiin 12 tuntia paikallisen poliisiaseman edustalla, minkä jälkeen heidät kuljetettiin Tianjiniin ja vapautettiin. Marraskuun 13. päivänä aktivistit matkustivat Pekingiin tavatakseen Ai Weiweitä, mutta poliisi pidätti heidät jälleen usean tunnin ajaksi, esittämättä muodollista pidätysmääräystä tai syytteitä.

Amnesty International vaatii Mao Hengfengin kidutuksen ja pahoinpitelyn tutkimista ja syyllisten tuomista oikeuden eteen.

Liity Kiina-listalle

Listan kautta saat lisätietoja ja toimintamahdollisuuksia Mao Hengfengin, Hu Jian ja muiden kiinalaisten ihmisoikeuspuolustajien puolesta!

Kiina, Uutiset

Yhdysvaltojen vaadittava Chen Guangchengin turvallisuutta 02.05.2012

Chen Guangcheng ja Hu Jia
Yhdysvaltojen pitää taata aktivisti Chen Guangchengin turvallisuus ja vaatia Kiinaa suojelemaan hänen ja hänen perheensä oikeuksia, sanoo Amnesty International liittyen tietoihin siitä, että Lue lisää
Kiina, Uutiset

Kiinassa toimitaan uskontonsa vuoksi pidätettyjen puolesta 17.11.2011

zhou-xiangyang.jpg
Tuhannet tavalliset kiinalaiset ovat osoittaneet julkisesti tukensa Falun Gongin harjoittamisesta pidätetyille Zhou Xiangyangille ja Li Shanshanille ja vaativat heidän vapauttamistaan. Lue lisää
Hu Jia ja Zeng Jinyan, Hyvät uutiset, Kiina

Ihmisoikeuspuolustaja Hu Jian perheen kotiarestia lievennetty 28.09.2011

Hu Jia
Kiinalaisen ihmisoikeusaktivistin Hu Jian perheen kotiarestia on viimein lievennetty. Hu Jian puoliso Zeng Jinyan on kertonut Amnestylle, että perhe voi hyvin ja että Hu Jia on viimein saanut lääkärin hoitoa sairastamaansa B-hepatiittiin. Lue lisää
Kiina, SMS, Uutiset

AIDS-aktivisti Tian Xi vapautettu 29.08.2011

imagex400x267.png
Aids-aktivisti Tian Xi vapautettiin vankeustuomion päätyttyä 21.8.2011 ja hän on palannut vanhempiensa kotiin. Hänet pidätettiin elokuussa 2010 ja tuomittiin helmikuussa vuoden vankeusrangaistukseen. Lue lisää
Kiina, Uutiset

Kiinalaisaktivisti Wang Lihongin syytteet voivat johtaa viiden vuoden vankeuteen 15.08.2011

Wang Lihong
Tunnettu kiinalainen ihmisoikeusaktivisti Wang Lihong pidätettiin maaliskuussa syytettynä väkijoukon kokoamisesta liikenteen pysäyttämiseksi. Wang Lihong tunnetaan parhaiten työstään muiden aktivistien puolesta. Lue lisää
Kiina, Mao Hengfeng, Uutiset

Mao Hengfeng vapautettu hyvin huonokuntoisena 11.08.2011

Mao Hengfeng
Kiinalainen ihmisoikeuspuolustaja Mao Hengfeng lähetettiin kotiin vankilasairaalasta heinäkuun lopussa. Vankilaviranomaisten mukaan hänet vapautettiin huonon terveydentilan takia. Lue lisää
Kiina, Uutiset

Helsingissä osoitettiin mieltä uiguurien ihmisoikeuksien puolesta 06.07.2011

Mielenilmaus uiguurien ihmisoikeuksien puolesta
Urumqin väkivaltaisuuksien vuosipäivänä 5.7. vaadittiin uiguurien ihmisoikeuksien kunnioittamista Amnestyn Suomen osaston ja Suomen Itä-Turkestan yhdistyksen järjestämässä mielenilmauksessa. Lue lisää
Kiina, Uutiset

Urumqin mielenosoituksista kaksi vuotta: Kiina jatkaa uiguurien ihmisoikeuksien rajoittamista 01.07.2011

Mielenosoitus Urumqissa
Kaksi vuotta Urumqin mielenosoitusten väkivaltaisen tukahduttamisen jälkeen Kiinan viranomaiset jatkavat uiguurivähemmistön vainoa rajoittamalla sananvapautta ja estämällä tiedonkulun uiguureihin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista. Lue lisää
Kiina, Raportit

Kiina tiukentaa otettaan lakimiehistä 30.06.2011

Against the Law – Crackdown on China’s Human Rights Lawyers Deepens.
Kiinan hallitus on viime kuukausien aikana voimistanut toimiaan ihmisoikeuksia ajavia lakimiehiä vastaan, toteaa Amnestyn tänään julkaisema raportti "Against the Law – Crackdown on China’s Human Rights Lawyers Deepens". Lue lisää
Hu Jia ja Zeng Jinyan, Kiina, Uutiset

Hu Jia vapautettu, mutta ei vieläkään vapaa 27.06.2011

Hu Jia
Kiinalainen ihmisoikeusaktivisti Hu Jia vapautettiin sunnuntaina 26.6. Hän on kuitenkin edelleen kotiarestissa ja hänen liikkumisen- ja ilmaisunvapauttaan rajoitetaan. Hu Jia on yksi Kiinan Lue lisää
Kiina, SMS, Uutiset

Ai Weiwein vapautuksella Kiina pyrkii torjumaan kritiikin 23.06.2011

Ai Weiwei
Amnesty Internationalin mukaan Kiinalaisen taiteilijan Ai Weiwein vapautuksen takuita vastaan ei tule viedä huomiota pois kaikista niistä aktivisteista ja toisinajattelijoista, jotka on pidätetty Lähi-idän demokratiamielenosoituksia seuranneessa vastaiskussa. Lue lisää
Kiina, Uutiset

Tiananmenin tapahtumat eivät unohdu 31.05.2011

tiananmen.jpg
Tiananmenin demokratiamielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta tulee lauantaina 4.6. kuluneeksi 22 vuotta. Tiananmenin tapahtumat ovat Kiinassa edelleen kielletty puheenaihe. Lue lisää
Kiina, Uutiset

Kiina pidätti Ai Weiwein - varoitus toisinajattelijoille 20.04.2011

ai_weiwei-photo_1.jpg
Kiinan kuuluisimman taiteilijan ja poliittisen kriitikon Ai Weiwein pidätys on hälyttävä käänne Kiinan viranomaisten laajenevassa vastaiskussa toisinajattelijoita kohtaan. Lue lisää
Kiina, Uutiset

Tunnettu bloggaaja katosi Kiinassa 30.03.2011

3030935891_e9606625e9.jpg
Amnesty International vaatii Kiinan viranomaisia paljastamaan sunnuntaista lähtien kadoksissa olleen tunnetun bloggaajan ja poliittisen kommentaattorin olinpaikan. Amnestyn mukaan hänet on todennäköisesti pidätetty. Lue lisää
Kiina, Syrjintä

Uiguurien oikeuksien puolustaja Rebiya Kadeer Suomessa 2.-3.2. 27.01.2011

Tunnettu uiguurien oikeuksien puolustaja Rebiya Kadeer vierailee Helsingissä 2.-3. helmikuuta. Ensimmäisellä Suomen-vierailullaan Kadeer tapaa poliittisia ja uskonnollisia vaikuttajia ja luennoi Lue lisää
Kiina, Uutiset

Amnesty ei hyväksy Kiinan maitojauheen uhreja puolustaneen aktivistin tuomiota 10.11.2010

Amnesty tuomitsee kiinalaiselle aktivistille Zhao Lianhaille tänään langetetun vankeusrangaistuksen. Zhao Lianhai on organisoinut tukiryhmän vanhemmille, joiden lapset sairastuivat melamiinin Lue lisää
Kiina, Uutiset

Kiinan on vapautettava kaikki mielipidevangit 08.10.2010

Amnesty vaatii Kiinaa vapauttamaan tänään Nobelin rauhanpalkinnon saaneen mielipidevanki Liu Xiaobon. Amnesty on kampanjoinut maailmanlaajuisesti Liun puolesta. Lue lisää

Video

Your browser does not have the necessary plugin to display this content.