Omat työkalut
Sivun toiminnot

Jean-Claude Roger Mbede

Jean Claude Roger Mbede

Kamerunilainen Jean-Claude Roger Mbede tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan homoseksuaalisuudesta. Amnesty International pitää häntä mielipidevankina, sillä hänet on tuomittu ainoastaan oletetun seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Hän on vaarassa joutua pahoinpidellyksi vankilassa.

Valtiollisten turvallisuusjoukkojen jäsenet pidättivät Mbeden 2.4.2011. Pidätys tapahtui Mbeden ja hänen miespuolisen tuttavansa tapaamisen yhteydessä. Ennen tapaamista tuttava oli näyttänyt Mbedeltä saamiaan tekstiviestejä poliisille ja kertonut heille tapaamisesta.

Mbede vangittiin epäiltynä homoseksuaalisuuden harjoittamisesta. Hänet vietiin Gendarmerie du Lacin pidätyskeskukseen Yaoundéssa ja häntä vastaan nostettiin syytteet homoseksuaalisuudesta ja homoseksuaalisen teon yrityksestä. 

Jean-Claude Roger Mbeden tapausta käsiteltiin ensimmäisen asteen oikeusistuimessa maaliskuussa 2011. Huhtikuun lopussa tuomioistuin katsoi Kamerunin rikoslain pykälän 374a perusteella hänet syylliseksi homoseksuaalisuuteen ja homoseksuaalisen teon yritykseen ja langetti hänelle kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.

Tällä hetkellä Mbede kärsii rangaistustaan Kondeguin keskusvankilassa, missä hän on vaarassa joutua sekä homofobisten hyökkäysten kohteeksi että muiden vankien ja vankilahenkilökunnan pahoinpitelemäksi oletetun tai todellisen seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Vankilaolosuhteet Kondeguissa ovat ankaria: vankilassa kärsitään tilanahtaudesta, huonosta hygieniasta ja riittämättömästä ruoasta.

Mbeden asianajajat ovat valittaneet tuomiosta. Valituksen käsittelyä on siirretty useita kertoja.

Twitter -action Mbeden puolesta

Mbeden vetoomuksen käsittely on näillä näkymin 16. huhtikuuta. Amnesty järjestää Mbeden puolesta Twitter-actionin 12.-16.4. Twiittaa presidentti Paul Biyalle, kirjoita viestiin esimerkiksi: "Calling on Cameroonian President @PaulBiya to release Jean-Claude Roger Mbede unconditionally now! #FreeMbede #LGBT Please RT"
 
Allekirjoita vetoomus

Vaadi Kamerunin presidentiltä mielipidevanki Jean-Claude Roger Mbeden välitöntä vapauttamista!

Taustat

Kamerun

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten pidätykset, syytteet ja oikeudenkäynnit ovat yleisiä Kamerunissa. Lue lisää

HLBTI, Uutiset

Helsingissä vieraileva Pietarin kuvernööri polkee ihmisoikeuksia 12.04.2012

Pietarin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivän lain vastainen mielenosoitus
Helsingin pääkaupungiksi tulon 200-vuotisjuhlassa Finlandia-talossa puhuu tänään Pietarin kuvernööri Georgy S. Poltavchenko. Hän sinetöi muutamia viikkoja sitten allekirjoituksellaan lain, joka Lue lisää
HLBTI, Syrjintä, Uutiset

Pietari uhkaa säätää ”homopropagandan” kieltävän lain 02.03.2012

Moskova 2010
Lakiesitys, joka toteutuessaan voisi tehdä esimerkiksi homofobian vastaisiin mielenosoituksiin osallistumisesta rangaistavaa, etenee Pietarissa. Päivitys 12.4. Helsingissä mielenilmaus Pietarin kuvernöörin vierailun alla Päivitys 20.3 Työmme jatkuu: Pietarin syrjivä lainsäädäntö on mahdollista muuttaa. Lue lisää
HLBTI, Jean-Claude Roger Mbede

Jean-Claude Roger Mbeden viesti tukijoilleen 24.02.2012

Jean-Claude Roger Mbede
Jean-Claude Roger Mbede ja kuusi muuta Kamerunissa homoseksuaalisuuden perusteella vangittua miestä lähettivät oheisen viestin Kondeguin keskusvankilasta tukijoilleen ympäri maailmaa. Lue lisää
HLBTI, Syrjintä, Uutiset

Ugandan homovastainen lakiesitys on vakava uhka ihmisoikeuksille 08.02.2012

Uganda
Ugandan parlamentti on jälleen käsittelemässä homovastaista lakiesitystä, joka toteutuessaan loukkaisi laajasti ihmisoikeuksia. Amnesty International ja monet muut järjestöt ovat kampanjoineet voimakkaasti syrjivää lakiesitystä vastaan. Lue lisää
Jean-Claude Roger Mbede

Kamerun polkee systemaattisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia 27.01.2012

Kamerun
Homofobia on yleistä Kamerunissa. Jopa kansallinen ihmisoikeuskomitea kieltäytyy hyväksymästä ja puolustamasta homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transseksuaalien (HLBT) oikeuksia. Lue lisää
HLBTI, Uutiset

Amnesty tukee Pietarin Queerfestia 13.09.2011

Queerfest
Venäjän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt tapaavat Pietarin Queerfestivaaleilla 15-25.9, tänä vuonna kolmatta kertaa. Amnesty vaatii viranomaisia varmistamaan, että toiminta seksuaali- ja Lue lisää
HLBTI, Jean-Claude Roger Mbede, Uutiset

Kaksi kamerunilaista miestä vangittu epäiltynä homoseksuaalisuudesta 15.08.2011

Kamerun
Amnesty vaatii Kamerunin viranomaisia vapauttamaan välittömästi kaksi nuorta miestä, joita syytetään homoseksuaalisuudesta. Kamerunin tulee myös kumota syrjivä lainsäädäntö, jonka varjolla miehet on Lue lisää
HLBTI

Kolumni: Human rights are my pride! 28.06.2011

Pia Puu Oksanen
Tämän vuoden Pride -juhlien teema on rakkaus. Pride -kulkueessa Amnestyn banderollit julistavat: Love is a human right. Julisteiden viestiä on kritisoitu naiiviksi. Sitä se ei kuitenkaan ole. Lue lisää
HLBTI, Raportit

Turkin täytyy puuttua HLBT-syrjintään 27.06.2011

Not an illness nor a crime
Turkin viranomaisten tulee saattaa voimaan lainsäädäntö, jolla suojellaan homoja, lesboja, biseksuaaleja ja transihmisiä (HLBT) laajamittaiselta syrjinnältä toteaa Amnestyn raportti "Not an illness nor a crime". Lue lisää
HLBTI, Uutiset

Ugandan parlamentti ei käsitellyt homovastaista lakia 13.05.2011

Uganda
Ugandan parlamentti ei käsitellyt tänään lakiesitystä, joka olisi toteutuessaan uhannut Ugandalaisia homo- ja biseksuaaleja sekä transihmisiä. Parlamentti päätti kautensa ennen lakiesityksen käsittelyä. Lue lisää
HLBTI, Kannanotot

Kirje ulkoasiainministeri Alexander Stubbille Ugandan homovastaisesta lakiesityksestä 13.05.2011

Amnesty International arvostelee voimakkaasti Ugandassa homoseksuaalisuuden kriminalisointia entisestään vahvistavaa lakiesitystä ja kehottaa Suomea toimimaan kaikin tavoin lain estämiseksi suunnitellussa muodossaan. Lue lisää
HLBTI, Uutiset

Homoseksuaaleja syrjivä lakiehdotus hylättävä 11.05.2011

David Kato
Amnesty International ja Human Rights Watch vaativat Ugandan parlamenttia hylkäämään homoseksuaaleja syrjivän lakiehdotuksen, joka on ollut käsittelyssä maan Laki- ja parlamenttiasioiden komiteassa. Lue lisää
HLBTI, Uutiset

Liettuan varmistettava lupa Baltic Pride -marssiin 07.05.2010

Amnesty International tuomitsee Liettuan tuomioistuimen päätöksen peruuttaa tilapäisesti 8. toukokuuta Vilnaan suunnitellun Baltic Pride -marssin lupa. Ihmisten erilaisuutta ja ihmisoikeuksia Lue lisää

Video

Your browser does not have the necessary plugin to display this content.

HLBTI -verkosto

HLBTI -verkosto

Amnestyn valtakunnallinen HLBTI-verkosto työskentelee seksuaali- ja sukuopuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien puolesta. Ota yhteyttä Pia Puu Oksaseen ja liity mukaan toimintaan!

Helsingissä kokoontuu Amnestyn HLBTI -ihmisoikeusryhmä. Lisätietoja ryhmän Facebook sivulla!

Asiantuntija

Pia Puu OksanenPia Puu Oksanen

Asiantuntija, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuva syrjintä

pia.oksanen@amnesty.fi

Baltic Pride