Gao Zhisheng
Gao Zhisheng, yksi arvostetuimmista kiinalaisista ihmisoikeuslakimiehistä, on vuodesta 2006 lähtien ollut joko pidätettynä tai kotiarestissa. Viranomaiset ovat raa’asti kiduttaneet häntä, ja hän on ollut pitkiä jaksoja kadoksissa. Joulukuussa 2011 Kiinan viranomaiset ilmoittivat, että hän on joutunut uudelleen vankilaan ja häntä pidetään Shayan vankilassa Xinjiangissa. Hänen sukulaisensa pääsivät tapaamaan häntä ensimmäisen kerran kahteen vuoteen maaliskuussa 2012.
Gao Zhisheng oli arvostettu lakimies ja vuonna 2001 Kiinan oikeusministeriö nimesi hänet maan kymmenen parhaan lakimiehen joukkoon hänen yhteiskunnallisesti arvokkaan työnsä vuoksi. Hän on edustanut ihmisoikeuspuolustajia, ja toiminut myös muissa poliittisesti arkaluontoisissa tapauksissa, kuten oikeusjutuissa jotka koskevat Falun Gongin harjoittajia tai kuolemaantuomittuja. Gao Zhisheng joutui viranomaisten silmätikuksi vaadittuaan avoimessa kirjeessä Kiinan hallitusta lopettamaan uskonnollisten ryhmien ja Falun Gongin harjoittajien vainoamisen ja organisoituaan nälkälakon ihmisoikeuspuolustajien puolesta. Elokuussa 2006 Gao Zhisheng pidätettiin ja häntä syytettiin ”kumouksellisuuteen yllyttämisestä”. Joulukuussa 2006 hänet tuomittiin suljetussa oikeudenkäynnissä kolmen vuoden vankeuteen, jonka täytäntöönpanoa lykättiin viidellä vuodella. Oikeudenkäynnin jälkeen hän joutui perheineen laittomaan kotiarestiin. Gao Zhisheng on kertonut että häntä kidutettiin pidätyksen aikana ennen oikeudenkäyntiä. Viranomaiset painostivat häntä tunnustamaan uhkailemalla vakavilla seurauksilla hänen perheenjäsenilleen. Gao Zhisheng jatkoi Kiinan hallituksen arvostelua julkisesti. Syyskuussa 2007 hän julkaisi Yhdysvaltain kongressille osoitetun avoimen kirjeen, jossa hän arvosteli Kiinan ihmisoikeustilannetta ja päätöstä myöntää vuoden 2008 olympialaiset Kiinalle. Viikkoa myöhemmin hänet pidätettiin. Häntä pidettiin kuusi viikkoa eristettynä ja kidutettiin raa’asti. Gao Zhisheng on ollut kadoksissa helmikuusta 2009 lähtien. Maalis-huhtikuussa 2010 Gao Zhisheng vietti lyhyen aikaa kotikaupungissaan Pekingissä ja antoi uutistoimisto AP:lle haastattelun, jossa hän kertoi että viimeisten 14 kuukauden aikana häntä oli pidetty vangittuna eri puolilla maata, uhkailtu ja pahoinpidelty. Uutistoimisto julkaisi Gao Zhishengin haastattelun vasta joulukuussa 2010 hänen oman toiveensa mukaisesti. Hänen olinpaikkansa oli tuntematon joulukuuhun 2011 saakka, jolloin viranomaiset ilmoittivat hänen rikkoneen ehdonalaisensa sääntöjä ja olevan jälleen vankilassa. Vain harvat kiinalaiset lakimiehet rohkenevat työskennellä ihmisoikeuksien parissa. Hallituksen asettamat määräykset ovat viime vuosina entisestään vaikeuttaneet lakimiesten toimintaa. Juristit, jotka puolustavat viranomaisten mielivallan uhreiksi joutuneita, pakkohäätöjen uhreja, vähemmistöryhmien edustajia tai kiellettyjen uskonnollisten ryhmien kuten Falun gongin jäseniä, saattavat menettää toimilupansa tai joutua uhkailun tai hallinnollisen häirinnän kohteiksi. Monet Gao Zhishengin kaltaiset lakimiehet, jotka kaikesta huolimatta jatkavat ihmisten perusoikeuksien ajamista Kiinan lakien mukaisesti ja hallintoa uhaten, ovat joutuneet vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteiksi. Amnesty vaatii Kiinan viranomaisia vapauttamaan Gao Zhishengin välittömästi. Kiinan hallituksen on taattava, että ihmisoikeuspuolustajat voivat Kiinassa tehdä työtään ilman kostotoimien pelkoa.
Kiina, Uutiset
Yhdysvaltojen pitää taata aktivisti Chen Guangchengin turvallisuus ja vaatia Kiinaa suojelemaan hänen ja hänen perheensä oikeuksia, sanoo Amnesty International liittyen tietoihin siitä, että
Lue lisää
Kiina, Uutiset
Tuhannet tavalliset kiinalaiset ovat osoittaneet julkisesti tukensa Falun Gongin harjoittamisesta pidätetyille Zhou Xiangyangille ja Li Shanshanille ja vaativat heidän vapauttamistaan.
Lue lisää
Hu Jia ja Zeng Jinyan, Hyvät uutiset, Kiina
Kiinalaisen ihmisoikeusaktivistin Hu Jian perheen kotiarestia on viimein lievennetty. Hu Jian puoliso Zeng Jinyan on kertonut Amnestylle, että perhe voi hyvin ja että Hu Jia on viimein saanut lääkärin hoitoa sairastamaansa B-hepatiittiin.
Lue lisää
Kiina, SMS, Uutiset
Aids-aktivisti Tian Xi vapautettiin vankeustuomion päätyttyä 21.8.2011 ja hän on palannut vanhempiensa kotiin. Hänet pidätettiin elokuussa 2010 ja tuomittiin helmikuussa vuoden vankeusrangaistukseen.
Lue lisää
Kiina, Uutiset
Tunnettu kiinalainen ihmisoikeusaktivisti Wang Lihong pidätettiin maaliskuussa syytettynä väkijoukon kokoamisesta liikenteen pysäyttämiseksi. Wang Lihong tunnetaan parhaiten työstään muiden aktivistien puolesta.
Lue lisää
Kiina, Mao Hengfeng, Uutiset
Kiinalainen ihmisoikeuspuolustaja Mao Hengfeng lähetettiin kotiin vankilasairaalasta heinäkuun lopussa. Vankilaviranomaisten mukaan hänet vapautettiin huonon terveydentilan takia.
Lue lisää
Kiina, Uutiset
Urumqin väkivaltaisuuksien vuosipäivänä 5.7. vaadittiin uiguurien ihmisoikeuksien kunnioittamista Amnestyn Suomen osaston ja Suomen Itä-Turkestan yhdistyksen järjestämässä mielenilmauksessa.
Lue lisää
Kiina, Uutiset
Kaksi vuotta Urumqin mielenosoitusten väkivaltaisen tukahduttamisen jälkeen Kiinan viranomaiset jatkavat uiguurivähemmistön vainoa rajoittamalla sananvapautta ja estämällä tiedonkulun uiguureihin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista.
Lue lisää
Kiina, Raportit
Kiinan hallitus on viime kuukausien aikana voimistanut toimiaan ihmisoikeuksia ajavia lakimiehiä vastaan, toteaa Amnestyn tänään julkaisema raportti "Against the Law – Crackdown on China’s Human Rights Lawyers Deepens".
Lue lisää
Hu Jia ja Zeng Jinyan, Kiina, Uutiset
Kiinalainen ihmisoikeusaktivisti Hu Jia vapautettiin sunnuntaina 26.6. Hän on kuitenkin edelleen kotiarestissa ja hänen liikkumisen-
ja ilmaisunvapauttaan rajoitetaan. Hu Jia on yksi Kiinan
Lue lisää
Kiina, SMS, Uutiset
Amnesty Internationalin mukaan Kiinalaisen taiteilijan Ai Weiwein vapautuksen takuita vastaan ei tule viedä huomiota pois kaikista niistä aktivisteista ja toisinajattelijoista, jotka on pidätetty Lähi-idän demokratiamielenosoituksia seuranneessa vastaiskussa.
Lue lisää
Kiina, Uutiset
Tiananmenin demokratiamielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta tulee lauantaina 4.6. kuluneeksi 22 vuotta. Tiananmenin tapahtumat ovat Kiinassa edelleen kielletty puheenaihe.
Lue lisää
Kiina, Uutiset
Kiinan kuuluisimman taiteilijan ja poliittisen kriitikon Ai Weiwein pidätys on hälyttävä käänne Kiinan viranomaisten laajenevassa vastaiskussa toisinajattelijoita kohtaan.
Lue lisää
Kiina, Uutiset
Amnesty International vaatii Kiinan viranomaisia paljastamaan sunnuntaista lähtien kadoksissa olleen tunnetun bloggaajan ja poliittisen kommentaattorin olinpaikan. Amnestyn mukaan hänet on todennäköisesti pidätetty.
Lue lisää
Kiina, Syrjintä
Tunnettu uiguurien oikeuksien puolustaja Rebiya Kadeer vierailee Helsingissä 2.-3. helmikuuta. Ensimmäisellä Suomen-vierailullaan Kadeer tapaa poliittisia ja uskonnollisia vaikuttajia ja luennoi
Lue lisää
Kiina, Uutiset
Amnesty tuomitsee kiinalaiselle aktivistille Zhao Lianhaille tänään langetetun vankeusrangaistuksen. Zhao Lianhai on organisoinut tukiryhmän vanhemmille, joiden lapset sairastuivat melamiinin
Lue lisää
Kiina, Uutiset
Amnesty vaatii Kiinaa vapauttamaan tänään Nobelin rauhanpalkinnon saaneen mielipidevanki Liu Xiaobon. Amnesty on kampanjoinut maailmanlaajuisesti Liun puolesta.

|
|