Omat työkalut
Sivun toiminnot

Aleksei Sokolov

aleksei_sokolov.jpg

Venäläisen ihmisoikeusjärjestön perustaja ja johtaja Aleksei Sokolov kärsi yli kahden vuoden vankeusrangaistuksen läntisessä Siperiassa sijaitsevassa rangaistussiirtolassa ennen kuin hänet vapautettiin takuita vastaan 27.7.2011. Vankien kidutusta ja mielivaltaista kohtelua vastaan toiminut Sokolov on itse joutunut mielivaltaisen kohtelun uhriksi.

Aleksei Sokolov on venäläisen ihmisoikeusjärjestön Pravovaja osnovan (Oikeusperusta) perustaja ja johtaja sekä vankiloita ja pidätyskeskuksia valvovan kansalaiskomission jäsen. Pravovaja osnova toimii vankien kiduttamista ja muuta väkivaltaista kohtelua vastaan. Vankien kidutus on Venäjällä vakava ongelma. Oikeuskäytännöt suosivat tunnustusten saamista syytetyiltä, ja niitä hankitaan pidätettyjä kiduttamalla. Järjestön toiminnan ansiosta Venäjällä on alettu tutkia useita viranomaisten väärinkäytöksiä.

Vuonna 2006 Aleksei Sokolov julkaisi ja levitti dokumenttielokuvaa Jekaterinburgissa sijaitsevassa vankilassa tapahtuneista väärinkäytöksistä. Elokuvan saama laaja julkisuus Venäjällä ja maailmalla johti väliaikaisen pidätyskeskuksen sulkemiseen. Sokolovia uhkailtiin ja häntä varoitettiin jatkamasta työtään.

Sokolov pidätettiin 2009 ja hänet tuomittiin 2010 vankeuteen ryöstöstä ja varkaudesta, jotka oli tehty vuosina 2001 ja 2004. Molempien rikosten selvittely oli aikaisemmin keskeytetty, koska syyllisiä ei ollut kyetty tunnistamaan. Sokolovin tuomio perustuu vankien todistajanlausuntoihin, jotka on todennäköisesti saatu painostamalla. Oikeudenkäynnit ovat olleet puutteellisia, eivätkä ne ole täyttäneet kansainvälisiä vaatimuksia oikeudenkäynnin puolueettomuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Sokolov kärsi tuomiotaan rangaistussiirtolassa Länsi-Siperiassa tuhansien kilometrien päässä kotoaan. Häntä uhkailtiin, pahoinpideltiin ja kohdeltiin muutoinkin mielivaltaisesti vankeuden aikana. Sokolovin kaksi ensimmäistä ehdonalaisanomusta hylättiin vedoten vähäisiin rikkeisiin vankilan järjestyssääntöjä vastaan. Hänen ilmoitettiin muun muassa juoneen teetä paikalla, joka ei ollut siihen tarkoitettu.

Krasnojarskin tuomioistuin hyväksyi Sokolovin ehdonalaisanomuksen viimein 27.7.2011.

Liity Venäjä-listalle

Listan kautta saat lisätietoja Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja toimintamahdollisuuksista!

Uutiset, Venäjä

Venäläiset ihmisoikeuspuolustajat: Suomen ei tule kyseenalaistaa vaikutusvaltaansa Venäjän ihmisoikeuskysymyksissä 02.11.2011

Maksim Gromov
Venäläiset ihmisoikeuksien puolustajat Anton Ryzhov ja Maksim Gromov vierailivat Helsingissä Anna Politkovskajan murhan muistopäivän alla Amnestyn, FINROSFORUMin ja Suomen PENin kutsumana. Lue lisää
Anna Politkovskaja, Uutiset, Venäjä

Anna Politkovskajan murhan vuosipäivä: Ihmisoikeuspuolustajat Venäjällä uhattuina 07.10.2011

56735.jpg
Viisi vuotta Anna Politkovskajan murhan jälkeen toimittajien ja ihmisoikeuspuolustajien turvallisuus Venäjällä on edelleen vaakalaudalla. Ihmisoikeusloukkauksia ja korruptiotapauksia Venäjällä paljastavat saavat jatkuvasti uhkauksia ja heidän työtään häiritään Lue lisää
Uutiset, Venäjä

Poliisit sieppasivat Amir Chanievin Pohjois-Kaukasiassa 23.09.2011

Ingušia
Poliisiviranomaiset tunkeutuivat ingušialaisen Amir Chanievin kotiin 4. syyskuuta ja veivät hänet mukanaan. Amir Chanievista ei ole kuultu tämän jälkeen. Poliisi, turvallisuuspalvelut ja armeija Lue lisää
Anna Politkovskaja, Rankaisemattomuus, Uutiset, Venäjä

Anna Politkovskajan murhan järjestelyistä epäilty pidätetty 25.08.2011

Anna Politkovskaja
Amnesty International pitää entisen venäläispoliisin pidätystä suurena edistysaskeleena Anna Politkovskajan murhan tutkinnassa. Luutnantti Dmitri Pavljutšenkov pidätettiin tiistaina 23.8. epäiltynä Anna Politkovskajan murhan järjestämisestä. Lue lisää
Aleksei Sokolov, Hyvät uutiset, Uutiset

Venäläinen ihmisoikeuspuolustaja Aleksei Sokolov vapautettu 27.07.2011

Aleksei Sokolov
Karsnojarskin oikeusistuin päästi tänään Aleksei Sokolovin ehdonalaiseen yli kahden vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen. Amnestyn Suomen osasto on kampanjoinut aktiivisesti, jotta Aleksei Sokolov voisi jatkaa ihmisoikeustyötään Venäjällä. Lue lisää
Uutiset, Venäjä

Venäjän tutkittava Natalia Estemirovan murha 15.07.2011

Natalia Estemirova
Venäjä ei ole tehnyt riittävästi selvittääkseen paikallisviranomaisten mahdollista osallisuutta tunnetun ihmisoikeuspuolustajan, Natalia Estemirovan murhaan, toteavat useat kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt Estemirovan murhan toisena vuosipäivänä. Lue lisää
Anna Politkovskaja, Uutiset, Venäjä

Anna Politkovskajan murhasta epäillyn pidätys askel kohti oikeuden toteutumista 06.06.2011

Anna Politkovskaja
Venäläisen toimittajan ja ihmisoikeuspuolustajan Anna Politkovskajan murhasta epäilty Rustam Makhmudov pidätettiin Tšetšeniassa 31.5. Amnesty Internationalin mukaan pidätys on tärkeä askel kohti oikeuden toteutumista. Lue lisää
Uutiset, Venäjä

Mihail Hodorkovski ja Platon Lebedev mielipidevankeja 25.05.2011

600px-m-b-khodorkovsky-1.jpg
Amnesty International katsoo, että venäläiset liikemiehet Mihail Hodorkovski ja Platon Lebedev ovat mielipidevankeja koska heidän toinen tuomionsa oli vakavasti puutteellinen ja poliittisesti tarkoitushakuinen. Lue lisää
Anna Politkovskaja, Venäjä

Amnesty vaatii suojelua venäläisille toimittajille 10.11.2010

Amnesty International on vaatinut Venäjän viranomaisia tehostamaan toimittajien suojelua useiden Moskovassa ja lähialueilla viime päivinä tapahtuneiden toimittajiin kohdistuneiden hyökkäysten vuoksi. Lue lisää
Anna Politkovskaja, Venäjä

Politkovskajan murhan vuosipäivä: Venäjän lopetettava sananvapauden rajoittaminen 06.10.2010

Amnesty järjestää mielenilmauksen Venäjän sananvapauden puolesta 7.10. klo 18 Venäjän suurlähetystön edessä Helsingin Tehtaankadulla. Kymmenet suomalaiset kulttuurivaikuttajat ovat allekirjoittaneet Lue lisää